20.3.2019 Liikenne Kannattaako vanhalle autolle ottaa kaskovakuutus? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Pakollinen liikennevakuutus korvaa onnettomuustilanteissa henkilövahingot ja vastapuolen autolle tai muulle omaisuudelle aiheutuneet vahingot. Lisäturvaa on haettava esimerkiksi kasko-vakuutuksesta. Kaskovakuutuksia on tarjolla erilaisilla turvilla ja monien mielestä kaikkein iäkkäimmille menopeleille ei kannata ottaa lainkaan vapaaehtoisia vakuutuksia. Aivan näin yksiselitteinen tilanne ei välttämättä ole.Vapaaehtoinen autovakuutus eli kasko korvaa omalle autolle esimerkiksi kolarissa sattuneita tai ilkivallan aiheuttamia vahinkoja, joita lakisääteinen liikennevakuutus ei korvaa, muistuttaa autoilijoiden vakuutushalukkuutta kartoittanut vakuutusyhtiö LähiTapiola.Kaskovakuutuksen valinnassa tärkeimmät valintakriteerit ovat oma riskinsietokyky, auton ikä ja arvo. Uudempaan, alle viiden vuoden ikäiseen autoon kannattaa yleensä ottaa laaja kaskovakuutus, johon sisältyy muun muassa lasivakuutus ja mahdollisuus sijaisautoon. Vanhemmille autoille sopivat lähes poikkeuksetta suppeammat vaihtoehdot.– Käytetylle autolle, jolla on jo enemmän ikää ja kilometrejä mittarissa, sopii usein kolarointivakuutuksen sisältävä Peruskasko. Osakaskoa suosittelemme silloin kun haluaa kattaa vain tiettyjä riskejä, joihin itse ei monesti voi vaikuttaa, kuten palo, varkaus ja ilkivalta. Itse aiheutettua kolarointia ei Osakasko omalle autolle korvaa, kertoo LähiTapiolan ajoneuvovakuutuksista vastaava kehityspäällikkö Ari Saarnio.Vastaavia vaihtoehtoja tarjoavat myös muut ajoneuvovakuuttajat.– Jos auton myyntiarvo on hyvin alhainen, niin voi olla järkevää ottaa liikennevakuutuksen lisäksi pelkkä Osakasko ja säästää erillistä korjauskassaa kolarivahingon varalta. Korjauskustannukset voivat kuitenkin olla yllättävän suuria ja yleensä suomalaiset arvostavat autovakuutuksissaan matalaa omavastuuta ja kattavuutta, jolloin vahinkotilanteessa ei tule suuria yllätyksiä omalle taloudelle, Saarnio kertoo.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTuulilasit korvauskärjessäVuonna 2018 LähiTapiolan asiakkaat ilmoittivat kaskovakuutuksiin kuuluvina vahinkoina eniten tuulilasivahinkoja, matkan keskeytymisiä ja kolarointeja.Kaikkiin myynnissä oleviin yksityiskäyttöisiin LähiTapiolan henkilö- ja pakettiautojen kaskovakuutuksiin kuuluva autopalveluvakuutus kattaa matkan keskeytymisestä johtuvia kuluja, kuten hinauksen lähimmälle osaavalle korjaamolle. LähiTapiolan asiakkaille sattui vuonna 2018 noin 50 000 tämän vakuutuksen kattamaa vahinkoa, joten kyseessä on yksi tavallisimmista vahingoista.– Hinaus voidaan korvata, kun matka keskeytyy ajoneuvon vian tai vaurion vuoksi tai auton suistuttua tieltä. Tieltä suistumisen takia voidaan korvata pelkästään tielle nosto tai tarvittaessa myös hinaus korjaamolle, kertoo Saarnio.Autoliiton Plus-jäsenyys tarjoaa vastaavaa turvaa varsin kattavin ehdoin. Palvelu on henkilökohtainen, ei ajoneuvoon sidottu ja se on voimassa myös moottoripyörällä liikuttaessa.. Matkanjatkamispalvelua ei ole sidottu ajoneuvon ikään tai malliin. Alle 15v. ajoneuvojen kohdalla palvelu on voimassa myös ulkomailla. Lisätietoja Plus-jäsenyydestä täältä.Lähde: LähiTapiola Kuvituskuva: Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 23.1.2025 Liikenne Turvavyö suojaa ihmiskehoa musertavilta voimilta 21.12.2024 Liikenne Synkkiä lukuja liikenteestä – lasten tieliikennekuolemat hälyttävässä kasvussa 17.12.2024 Liikenne Taksivälittäjä paljastaa: näitä arkisia ja vähemmän arkisia esineitä asiakkaat unohtavat takseihin 16.12.2024 Liikenne Rekisterikilpiin näkyviä muutoksia – Y-kirjain uusiksi, traktorimönkijöille uusi kilpityyppi 12.12.2024 Uutinen Siltarikko jätti saarelaiset pulaan – Autoliiton tiepalvelu auttaa sillan yli vuorokauden ympäri 10.12.2024 Liikenne Taas mennään! – Operaatio Lumihiutale auttaa joulunajan liikenteessä 6.12.2024 Uutinen Iäkkäiden henkilövahingot yleistyivät 4.12.2024 Liikenne Bussivuoro Paltamosta Kajaaniin kello 16.10 jatkuu ainakin kesään 2026 29.11.2024 Pyöräily Testi: Pyöräilijälle kaikki näkyvyyttä edistävät varusteet ovat tarpeen – jarruvalo ja vilkut kypärässä ovat yksi keino Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 10.2.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: 3-ovinen Mercedes-Benz 300 GE, jota kauneusleikkaus on koittanut nuorentaa 22 vuodella 10.2.2025 Ajoneuvot Maistiainen: Opel Frontera Electric - puristamalla tehty edullinen täyssähköinen perhecrossover, ja ihan hyvä niin 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 9.2.2025 Koeajo Koeajo: Citroën ë-C4 X – uudistunut sähkösedan ei yllätä 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 7.2.2025 Klassikko Ruotsin kuningasperheen entinen Mercedes-Benz 600 Pullman huutokaupattavana – hinta-arvio jopa 250 000 euroa 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 6.2.2025 Matkailu Karakatitsa – ruma jäiden etenijäihme Virosta 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 26.1.2025 Ajatuksia autoista Tesla nousi hetkessä teknologian keihäänkärjeksi ja näyttää menettävän asemansa yhtä nopeasti – Ajatuksia autoista 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle