20.11.2015 Liikenne Kansainvälisen ajokortin hinta putoaa! Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Autoliitosta haettavan kansainvälisen ajokortin hinta laskee ja kortin haku sujuvoituu ensi vuoden alusta lukien. Autoliitosta haettavan kansainvälisen ajokortin hinta laskee ja kortin haku sujuvoituu ensi vuoden alusta lukien. – Kansainvälisen ajokortin saaminen tulee jonkin verran nopeutumaan. Nykyisin kortin on saanut viikossa, Autoliiton matkailupäällikkö Susanna Suokonautio-Hynninen kertoo. Yhteistyö Trafin kanssa on sujunut erinomaisesti, Suokonautio-Hynninen kiittelee lopputulosta. Aiempaa suoraviivaisempi hakuprosessi laskee jonkin verran kansainvälisen ajokortin hintaa, joka on nykyisin ollut 36 tai 46 euroa kortin voimassaolosta riippuen. Automatkalle lähtevälle selviää usein vasta matkan jo häämöttäessä, että hän tarvitsee kohdemaassa kansainvälistä ajokorttia. Suokonautio-Hynninen neuvoo olemaan ajoissa liikkeellä, sillä moni muukin matkoille mielivä voi olla samalla asialla samoihin aikoihin. Korttia voi anoa Autoliitosta paikan päältä tai postitse sekä Autoliiton palvelukeskuksista. Yhteystiedot löytyvät Autoliiton verkkosivuilta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kaksi eri korttia Kansainvälisiä ajokortteja on kaksi erilaista, joista toinen on voimassa yhden vuoden, toinen kolme vuotta. Kukin valtio määrittelee laeissaan millaisen ajokortin se hyväksyy. Automatkoilla on oltava kansainvälisen ajokortin lisäksi mukana aina myös oma kansallinen ajokortti. EU-maissa myönnetyt ajokortit ovat ajokorttidirektiivin nojalla voimassa toisissa EU-maissa. Moni maa suosittelee Euroopan maista kansainvälistä ajokorttia suosittelevat: Bosnia-Hertsegovina, Moldova, Montenegro, Serbia, Turkki, Ukraina, Valko-Venäjä ja Venäjä. Suosittelu tarkoittaa sitä, että kansainvälistä ajokorttia ei ehkä kysytä missään, mutta siitä voi olla hyötyä esimerkiksi kolaritilanteessa. Monissa maissa on hankittava paikallinen ajokortti, jos niissä oleskellaan pitempään kuin 3 tai 6 kuukautta. Autovuokraamot voivat asettaa vuokra-autojen käytölle omia poikkeavia ajokorttiehtoja. Lähde: Autoliitto Kuva: Moottori Lue lisää Kaikki artikkelit 8.2.2026 Uutinen Tammikuu olikin ennätyskuukausi autokaupassa – Intiassa 8.2.2026 Matkailuajoneuvot Suomalainen matkailuvaunujen valmistaja Karoo etenee vauhdilla kohti tuotantoa – ”Tämä on kova juttu” 7.2.2026 Liikenne Autoja jää nyt paljon tielle – kaikki eivät selviä takaisin liikkeelle pelkällä akun vaihdolla 6.2.2026 Uutinen Sähkön hintavaihtelu vaikuttaa myös sähköauton pikalataukseen: varo jopa tuplahintoja! 6.2.2026 Kuluttajat Auto katosi pihasta, löytyi romuna moottoritieltä – vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan 5.2.2026 Autoilu Onko yllätys, mitkä automallit aloittivat vuoden 2026 ensirekisteröintien kärkipaikalla? 5.2.2026 Uutinen Näin sähkön tehomaksu iskee – virasto lievensi pelkoja ja korotti tehorajaa 5.2.2026 Autoilu Tässä tehokkain keino vähentää autoilun haitallisia päästöjä! 4.2.2026 Autokauppa Laaja arvonlisäveron kierto rehottaa käytettyjen autojen kaupassa – kymmenien miljoonien eurojen lovi valtion kassaan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.2.2026 Matkailuajoneuvot Suomalainen matkailuvaunujen valmistaja Karoo etenee vauhdilla kohti tuotantoa – ”Tämä on kova juttu” 7.2.2026 Päivän kuva Päivän kuva: turbo sähköautossa – voiko tämä olla totta? 7.2.2026 Lentokoneet Stereotypioille kyytiä - latinot vastasivat jälleen maailman täsmällisimmistä lentoyhtiöistä ja lentoasemista 8.2.2026 Koeajo Koeajo: Volkswagen California Ocean – monta autoa samassa 8.2.2026 Ajatuksia autoista Sivuluisut järven jäällä talven kohokohtana – miten jääratoja saataisiin Suomeen enemmän? 6.2.2026 Kuluttajat Auto katosi pihasta, löytyi romuna moottoritieltä – vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan 2.2.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Maybach 57 on Mercedeksen kannalta harmillisen harvinainen ultraluksusauto 2.2.2026 Tilaajille Pikakoe: Osramin akkukäyttöinen jääkaavin tekee talviaamusta helpomman 31.1.2026 Päivän kuva Päivän kuva: tunnistatko kuvan auton, jolla nuori tuleva automies harjoittelee ajamista? 1.2.2026 Koeajo Koeajo: Toyota Hilux Double Cab 4WD 2.8D GR Sport II – ei-huomaamaton työjuhta 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 10.1.2026 Kuluttajat Talvipakkanen paljasti vian ja Škodan Adblue-järjestelmä lakkasi toimimasta – kuluttaja vaati myyjäliikettä vastuuseen 30.1.2026 Testit Pikakoe: Maskinsuoja voi ratkaista moottorin talvisen kylmäkäyntiongelman 14.1.2026 Päivän kuva Silmiäni usko en, että Mersu teki sen: ruosteettoman Väyrysen 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt