2.7.2018

Kaukoliikenteen bussit poistuivat Liikenneviraston www.matka.fi -reittioppaasta

Kaukoliikenteen bussit poistuivat www.matka.fi -reittioppaasta

Verkkopalvelun heikennys on yksi seuraus uudesta liikennepalvelulaista.

Heinäkuun alussa voimaan tullut liikennepalvelulaki aiheuttaa monenlaisia vaikutuksia ihmisten liikkumiseen. Yksi niistä koskee Liikenneviraston uudistettua ja mainiosti toiminutta www.matka.fi -reittiopasta.

Palvelusta poistuu jopa 4 000 kaukoliikenteen linja-autovuoron tiedot. Palvelusta tulee puutteellinen, kun kaukoliikenteen bussivuorojen aikatauluja joudutaan etsimään monesta eri lähteestä. Liikennepalvelulain vuoksi yksityisillä kaukoliikenteen bussiliikennöitsijöillä ei ole enää velvollisuutta antaa tietoja Liikennevirastolle. Taustalla on se, ettei Liikennevirastolla ole enää lakisääteistä tehtävää reitti-ja aikataulutietokannan ylläpitämiseen.

Monet joukkoliikenteen käyttäjät arvostavat sitä, että eri liikennevälineiden luotettavat aikataulutiedot ja reittiopaspalvelut ovelta ovelle saa yhdestä osoitteesta, kuten matka.fi on parhaimmillaan ollut.

Mikäli aikatauluja ja reittioppaita pitää etsiä hankalasti monesta nettiosoitteesta, saattaa linja-autojen kaukoliikenteen kilpailukyky heikentyä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kaupunkiseuduilla omat reittioppaat

Kaupunkiseuduilla joukkoliikenteen aikataulut löytyvät yleensä kaupunkiseutujen omista reittiopaspalveluista, esimerkiksi Turussa www.foli.fi, Helsingissä www.hsl.fi, Tampereella www.reittiopas.tampere.fi, ja Joensuussa www.joensuu.digitransit.fi.

Liikennevirasto pyytää, että heinäkuusta alkaen käyttäjät tarkastavat linja-autojen markkinaehtoisen liikenteen, kuten kaukoliikenteen vuorotarjonta liikennöitsijältä tai muista reittiopaspalveluista, koska ne eivät enää näy matka.fi-palvelussa.
Sähköisiä reittiopas- ja yhdistämispalveluita ovat esimerkiksi www.matkahuolto.fi, www.vr.fi, www.perille.fi, www.matkakeisari.fi, www.kyyti.com, www.whimapp.com.

Yksi apulainen kaukoliikenteen reittioppaana on Googlen Maps-palvelu osoitteessa www.google.fi/maps. Autolla, pyöräillen tai kävellen Google Maps on tarkka reittiopas ja navigaattori, mutta joukkoliikenteen osalta Google Maps-palvelussa on puutteita. Lennot ja kaukoliikenteen junat puuttuvat, samoin osa kaukoliikenteen bussiliikenteestä. Lähiliikenne on Google Maps-palvelussa mukana muutamissa isoimmissa suomalaisissa kaupungeissa, esimerkiksi Helsingin ja Turun seuduilla.

Maaseudun reittipalvelut turvataan vuoden loppuun

Palvelun kutistumisen taustalla on se, että liikennehallinto antaa tilaa markkinaehtoisille toimijoille matkustajille suunnattujen palveluiden, kuten reittioppaiden ja MaaS-palveluiden kehittämisessä. Liikennevirasto on luvannut, että matka.fi turvaa siirtymävaiheessa reittiopaspalvelut erityisesti maaseudulla viranomaisten hankkiman liikenteen osalta vuoden 2018 loppuun saakka.

Matka.fi-reittioppaan kattavuudesta lisää: https://liikennevirasto.fi/liikennejarjestelma/henkiloliikenne/joukkoliikenteen-palvelut/informaatiopalvelut/liikkujan-infopalvelut/tietoja-matka.fi-palvelusta

Kaukoliikenteen bussit poistuivat www.matka.fi -reittioppaasta

Oppia Ruotsista

Reittiopastusta ja eri kulkuvälineiden vertailua voisi vielä kehittää siten, että auto olisi yhtenä vaihtoehtona bussille, junalle ja lentokoneelle kuten Ruotsissa käytössä olevassa reittioppaassa.

Ruotsissa on kokonaisvaltainen reittiopas www.resrobot.se, jossa joukkoliikenne (lento, bussi, juna, laiva), auto, pyöräily ja kävely ovat samassa paketissa. Palvelun kautta saa tietoja matkalipuista ja voi myös ostaa matkalippuja.
Ruotsissa www.resrobot.se -palvelussa henkilöauto on mukana reittiehdotuksissa ja automatkalle saa reittiselostuksen joko ruotsiksi, englanniksi tai saksaksi. Tämä palvelu oli toiminnassa jo vuonna 2009.

Teksti: Timo Turkula Kuvituskuvat: Moottorin arkisto

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Lue myös:

https://moottori.fi/liikenne/jutut/reittiopas-entista-napparampi-mobiilina/

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat