4.10.2021 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet – Lancia Thema Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Väkevällä 3,0-litraisella V6 dieselmoottorilla varustettu Lancia Thema on oikeasti italialaiseen mittatilauspukuun sullottu jenkki. Noin 40 vuotta sitten Fiat ja Saab yhdistivät voimansa yhden suurikokoisen porrasperän suunnittelemiseksi. Tämän työn tuloksena markkinoille saatiin Alfa Romeo 164, Fiat Chroma, Lancia Thema ja Saab 9000. Kaikkia ei tosin julkistettu kerralla ja jätimme automerkit yksinkertaisesti aakkosjärjestykseen, sillä julkaisujärjestyksellä ei ole merkitystä. Lancian merkillä on upeat perinteet kahdelta hyvin erilaiselta aikakaudelta, joista jälkimmäinen alkoi hiipumaan 90-luvulle tultaessa.Tästä ei nimittäin ole tällä kertaa kyse. Lancia on pitkät perinteet omaavat hieno merkki, jonka kehityksen kulta-aika keskittyi vahvimmin 1900-luvun ensimmäiselle puolikkaalle. Silti se onnistui erityisesti rallimaailmassa myös tultuaan Fiatin ostamaksi vuonna 1969. Valitettavasti varjot lankesivat Lancian ylle tasaisen varmasti Fiatin alaisuudessa, kun merkki jäi vuosi vuodelta yhä pienemmälle huomiolle. Varsinainen häpäisy oli silti vielä edessäpäin. Chryslerin ohjaamosta saattaa löytyä Lancian logo, mikäli Fiat on osoittanut laiskuuttaan.Samaan aikaan toisaalla laman seuraamukset runtelivat koko Yhdysvaltojen autoteollisuutta ja Chrysler tunsi tämän omissa nahoissaan. Yhtiöstä myytiin lopulta osa Fiatille ja tässä kohti tortut törähtivät tuulettimeen.Fiatilla nähtiin hyvänä ajatuksena lyödä Chryslerin mallistoon Lancian logot ja vaihtaa viikonlopun viettoon. Jälkikäteen tiedämme, kuinka huonosti tuo onnistui.Yksityisen hammaslääkärin kuntoon laittama dollarihymy ei istu yhteen Lancian merkin kanssa.Vuonna 2004 Chrysler esitteli suurikokoisen sedanin nimellä 300C jatkamaan takavetoisten V8-moottorilla saatavilla olevien mallien pitkiä perinteitä. Tämä oli pieni valonpilkahdus synkästä Detroitista, sillä se onnistui yhdistämään yksityisen hammaslääkärin huolehtiman dollarihymyn treenattuun kroppaan ja amerikkalaiseen itsevarmuuteen. Vuonna 2011 esiteltiin toisen sukupolven Lancia Thema tuon Chryslerin toisesta sukupolvesta. Edellä kuvattu jenkkihahmo ei hämännyt ketään italialainen nahkalompakko kourassa, vaan teki ehkä enemmänkin pilkkaa Theman ensimmäiselle sukupolvelle. Moottorin Nimi muutettu -juttusarja on käsitellyt aiheen viihdyttävällä tavalla.Suurikokoinen sedan tarjoilee myös mukavat takatilat.Lancian logot eivät toisaalta tehneet autosta yhtään huonompaa, se ei vain sopinut merkin alle. Ehkä tämä toimii nyt jonkun mielestä hauskana vitsinä.Onneksi Stellantis antaa nyt Lancialle uuden mahdollisuuden. Toivottavasti merkki voi nousta vielä vanhaan loistoonsa sähköistymisen mukana. Vuosimallin 2011 Lancia Thema on säilynyt siistissä kunnossa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKäytetty erikoisuus – Lancia ThemaMyynti-ilmoitusten joukosta poimittu vuosimallin 2011 Lancia Thema on varustettu V6-dieselmoottorilla. Mittarilukemaksi on ilmoitettu 10 vuotta vanhalle dieseljuhdalle kohtuullinen 159 000 kilometriä. Tämä autoyksilö on myynnissä Tampereella. Takapyörille voimaa puhkuva kuusisylinterinen dieselmoottori kuuluu ehdottomasti tämän Theman myyntivaltteihin.Tuo voimanlähde on VM Motorin 3,0-litrainen V6-dieselmoottori, joka tuottaa 176 kilowattia (239 hv) huipputehoa kierrosluvulla 4000 kierrosta minuutissa. Komea huippuvääntö 550 newtonmetriä on tarjolla jo kierrosluvulla 1800 kierrosta minuutissa ja vääntökäyrä pysyy tasaisena seuraavan tuhatluvun verran. Voima välitetään takapyörille 5-pykäläisen automaattivaihteiston kautta. Kiihtyvyysarvo paikaltaan 100 kilometrin tuntinopeuteen on 7,8 sekuntia ja huippunopeutta kertyy 230 kilometriä tunnissa. Tässä on hyvä huomioida amerikkalainen yli 2 tonnin omamassa, jota ei italialaiseen tyköistuvaan pukuun sullo millään. Sisätilojen varustelu on kattava aina kaksisävyistä nahkaverhoilua myöden.Auton rekisteritietoihin on merkitty musta väri, mutta kuvissa voisi kuvitella näkevänsä ruskeaa metallihohtoa. Erilaisia erikoiskahveja on sekoitettu myös nahkaverhoilun kahteen sävyyn.Lisävarustelista on poikkeuksellisen pitkä kattaen muun muassa kaksialueisen automaatti-ilmastoinnin, adaptiivisen vakionopeudensäätimen, Alpinen äänentoistojärjestelmän, etuistuimien viilennystoiminnon, jäähdytettävät ja lämmitettävät mukitelineet, sähkötoimisen aurinkoverhon takaikkunalle, pysäköintitutkat auton molemmissa päissä sekä peruutuskameran. Edellinen huolto on suoritettu syyskuussa 2020 ja katsastus on saman vuoden marraskuulta. Nämä on hyvä huomioida hankintaa ja hintaa arvioidessa, sillä seuraavia toimenpiteitä voisi kohta jälleen harkita. Teksti: Henri Posa, Kuvat: Tori Autot Lue lisää Kaikki artikkelit 13.7.2025 Tekniikka Viimeiset käynnistykset: kolmoskone – uuden ajan oletusmylly 13.7.2025 Ajoneuvot Bentley EXP 15 -konsepti ennakoi täysin uuden ajan Bentley’ä, mutta sen oviratkaisu on lainattu Hyundai Velosterista 11.7.2025 Ajoneuvot Hyundai Ioniq 6 N näki viimein päivänvalon – kiinteä takasiipi kertonee kaiken oleellisen tästä sähköisestä urheilusedanista 10.7.2025 Ajoneuvot Toyotan multi-pathway solution ulottuu nyt myös rallipolulle – vetykonsepti GR Yaris Rally2:sta tullaan näkemään Suomen MM-ralleissa 10.7.2025 Ajoneuvot Tiedätkö mikä auto on Suomen edullisin ja samalla Euroopan ostetuin? 10.7.2025 Ajoneuvot Tässä on uusi Mazda CX-5 – erottuvuustekijöitä riittää, eikä vähäisimpänä ahtamaton 2,5-litrainen bensiinimoottori vuonna 2025 10.7.2025 Ajoneuvot Hyundai tylyttää: ”kukaan ei enää halua manuaalivaihteistoja” 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa 9.7.2025 Ajoneuvot Puolustusvoimat tilaa Scanialta 15 paloautoa – autojen täysi varustelu tehdään Säynätsalossa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 12.7.2025 Sähköautot Mercedes-Benz CLA:n sähköversio yllätti: tuotanto kolmivuoroon, hiilijalanjälki 40 % pienempi 11.7.2025 Klassikko Klassikko: Škoda 130 RS ja ajamisen sietämätön keveys 11.7.2025 Traktorit Valtran design-tiimi kävi pokkaamassa Red Dot -palkinnon – S-sarja on putsannut palkintopöytiä 12.7.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: miksi nykyautoissa on start-stop-järjestelmä? 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 8.7.2025 Autoilun hinta Päivän kuva: tämän verran polttoaineet maksoivat Latvian Ainažissa – ennen mysteerialennusta 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen