30.8.2021 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet – Peugeot 404 Coupé Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Menestynyt ralliauto toimii muissakin ympäristöissä. Peugeot 404 Coupé jatkaa ranskalaisten ja italialaisten yhteisten sävelten sulosointuja. Peugeot ja Pininfarina on ollut historian valoissa varsin onnistunut pari. Ranskalaismerkki teetätti Italiassa kauniit korinsa eikä edes Peugeot 404 Coupé tehnyt tähän poikkeusta. Perheauto Peugeot 403 oli merkin ensimmäinen auto, jota valmistettiin yli miljoona kappaletta. Näin sen seuraajalla oli suuret saappaat täytettävänä. Peugeot 404 sai coupé-korin pari vuotta mallin ensiesittelyn jälkeen. Vuonna 1960 esitelty loogisesti nimetty seuraaja, 404, pyysi kuitenkin ylähyllyltä vielä pari kokoa reilummat bootsit lähtiessään talsimaan kohti menestystä. Vahva itseluottamus osoittautui myöhemmin aiheelliseksi, sillä se lunasti odotukset. Edeltäjänsä tavoin myös 404 oli saanut muotonsa Pininfarinalta tullen alkuun myyntiin porrasperänä, farmarina ja avolavana. Tähän joukkoon liittyi vuonna 1962 myös avomalli ja vuotta myöhemmin kaunis coupé. Jälkimmäisten korit valmistettiin Torinossa. Peugeot 404 menestyi myös rallipoluilla. Moottorivaihtehtoina toimivat 1,6-litraiset bensiini- ja 1,9-litraiset dieselmoottorit. Käsivalintaisen vaihteiston lisäksi valittavaksi tuli nyt ZF:n valmistama 3-pykäläinen automaattivaihteisto. Mikäli Moottorin Käytetyt erikoisuudet -juttusarjan edellinen päähenkilö, Mercedes-Benz W111, menestyi rallipolulla, niin samaan pystyi tämäkin. Peugeot 404 voitti haastavana tunnetun Safari-rallin peräti neljä kertaa vuosina 1963, 1966, 1967 sekä 1968. Pininfarinan muotoilemaa Peugeot 404 -mallistoa valmistettiin Ranskassa lähes kaksi miljoonaa kappaletta. Malli säilyi tuotannossa Ranskassakin peräti 15 vuotta aina vuoteen 1975 asti ja esimerkiksi Argentiinassa sitä valmistettiin vieläkin pidemmälle. Entisöity ja museorekisteröity yksilö lupailee siistiä kuntoa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Käytetty erikoisuus – Peugeot 404 Coupé Tällä kertaa entisöity ja museorekisteröity vuosimallin 1964 Peugeot 404 Coupé löytyy Porista. Auton mittarilukemaksi on ilmoitettu hyvin matala 17 900 kilometriä. Nelisylinterinen 1,6-litrainen bensiinimoottori vastaa auton liikuttelusta. Kunnon kehutaan olevan erinomainen. Auton katsastushistorian kerrotaan kattavan vuodet: 2015, 2017, 2019 ja 2021. Viimeisin katsastuspäivämäärä on 8. kesäkuuta kuluvan vuoden puolella. Moottorina on 1,6-litrainen nelisylinterinen vapaasti hengittävä bensiinimoottori. Vuosimallin perusteella se saattaisi olla bensiinin suihkutusjärjestelmällä varustettu lähes 60 kilowatin tehoinen voimanlähde. Tällöin huippuvääntö olisi vajaat 140 newtonmetriä. Auton ulkoväri on hyvin yksinkertaisesti sininen. Manuaalivaihteisto on niin sanottua lattiamallia, eli vaihteenvalitsin sijaitsee perinteisemmällä paikalla eikä esimerkiksi törrötä rattiakselista. Voima välitetään lopulta takapyörille. Auton ulkovärinä näyttäisi olevan varsin puhdas sininen. Alla pyörivät ilmoituksessakin erikseen mainitut alumiinivanteet ja kromilistaa riittää metritolkulla. Sisätilojen päävärinä toimii musta. Sisätilojen puolella vastaassa on musta nahka tai vinyyli. Näitä verhoiluja kerrotaan kuitenkin uusitun ja onneksi lopputulos näyttäisi onnistuneen. Teksti: Henri Posa, Kuvat: Tori Autot, Peugeot Lue lisää Kaikki artikkelit 7.9.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Punainen ja ärhäkkä Peugeot 106 XSi 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 1.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: onkohan Mazda CX-6e tärkein Kiinasta Japaniin saapunut tuote sitten teen? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 30.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: Citroën ë-C3 Aircross on sekoitus perinteitä ja persoonallisuuksia 26.8.2026 Ajoneuvot Mazda CX-6e:tä ei ole monin paikoin tunnistaa Mazdaksi, mutta siinä on monia vekkuleita yksityiskohtia 24.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Pikkuruinen Suzuki Cappuccino -roadster Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: rakastan sähköautoani, mutta valitsisin silti polttomoottorin 7.9.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Punainen ja ärhäkkä Peugeot 106 XSi 7.9.2026 Lentokoneet Lentoyhtiö Norwegian ottaa myös yleisöltä vastaan vinkkejä uusista "pyrstösankareista" - nykyisiä kriteerejä voisi tosin kuvailla jopa hieman traagisiksi 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 6.9.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: rakastan sähköautoani, mutta valitsisin silti polttomoottorin 1.9.2026 Laivat Helsingissä vuonna 1999 rakennettu Europa on Azipod-propulsion pioneerejä lajissaan - suomalaiskeksintö on säästänyt jo miljoona tonnia polttoainetta pelkästään risteilijöissä 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja