13.5.2017 Ajoneuvot Laulatko sinäkin ratissa? Se tekee hyvää Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Fordin haastattelemat asiantuntijat ovat yhtä mieltä: liikennevalojen lauluhetki voi olla hyvästä. Suhteellisen äänieristettynä koppina henkilöauto on muodostunut suihkun kaltaiseksi laulupaikkojen klassikoksi. Takapenkillä on harvemmin mukana myöskään laulukilpailun tuomaristoa, joten kukaan ei ole huomauttamassa vääristä nuoteista, murtuvasta äänestä tai unohdetuista sanoituksista.– Kovaääninen laulaminen ilman ujostelua – niin että oikein annetaan palaa – tarkoittaa, että henkinen vapautuminen on voimakkaampaa, koska siihen käytetään enemmän energiaa, toteaa laulamisen terveyshyötyjä tutkiva professori Stephen Clift Canterbury Christ Church Universitystä. – Etenkin laulaessamme tuttuja lauluja kovalla äänellä koemme hyvän mielen tuntemuksen, joka syntyy syvemmästä, hitaammasta hengityksestä sekä lisääntyneestä lihasten aktiivisuudesta. Tunnemme olomme rennommaksi ja vähemmän stressaantuneeksi.Musiikin suoratoistopalvelu Spotify kertoo puolestaan, että ihmiset luovat yksin tehtäviä automatkoja varten salaisia soittolistoja, säätävät äänenvoimakkuuden kovalle ja laulavat tunteella mukana. Monilla on erityisiä autokäyttöön pyhitettyjä soittolistoja, eikä ihme. Autossa musiikin kuunteleminen voi olla erityisen mukaansatempaavaa.Ford on valmistautunut karaokesessioihin tuomalla uuteen Fiestaan B&O Play -äänijärjestelmän. 675-wattinen toisto on hiottu yli 5 000 kappaleen avulla, aina Adelesta Jay-Z:aan ja Foo Fightersiin. 10 kaiuttimen äänentoisto on varustettu ääniprosessorilla ja 200 mm subwooferilla. Erityisenä testinä käytettiin livetaltiointeja.– Käytämme live-tallennuksia mielellämme, sillä ne näyttävät, miten äänentoisto tuottaa musiikissa olevan jokaisen tunteen – kuin olisit itse paikalla. Kun ihoni menee kananlihalle, tiedän onnistuneeni, sanoo akustiikkainsinööri Stefan Varga Harman Internationalilta.– Monille ihmisille mielimusiikin kuunteleminen liikkuessa paikasta toiseen on oleellinen osa jokaista matkaa – kyseessä on heidän oman road-elokuvansa ääniraita, sanoo Ford of Europen viihdejärjestelmistä vastaava Jan Schroll – Täysin uuden Fiestan B&O PLAY tuo asiakkaillemme parhaan mahdollisen äänenlaadun – oli heidän musiikkimakunsa sitten millainen tahansa. https://youtube.com/watch?v=vt9gTzOTlUs Lähde ja kuva: FordMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 21.4.2025 Uutinen Tarvitsetko G-Mersun, mutta bling hävettää? Nyt maasturiklassikko palaa 1980-luvulle 20.4.2025 Uutinen Tärkein turvattuna: mitä turvaistuimen valitsemisessa tulee ottaa huomioon ja entä jos niitä tarvitaankin kolme? 19.4.2025 Ajoneuvot Kia EV3 on World Car of the Year 2025 – toisen kerran peräkkäin Kia ja neljännen kerran peräkkäin korealainen sähköauto 18.4.2025 Uutinen Sähköiset Audi A6 ja Mini Cooper törmäyskokeissa – Euro NCAP 18.4.2025 Ajoneuvot Subaru Solterran suuri päivä: itselle elinkaaripäivitys ja yläpuolelle uusi isompi sisar Subaru Trailseeker 17.4.2025 Uutinen Onko puhelintehdas Nissanin uusi kaveri – ja voiko sähköautoja valmistaa kuka vain? 17.4.2025 Ajoneuvot Ministeri-Audin uusi tuleminen on täällä – Audi A6 Sedan C9 16.4.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz lakkauttaa ensi vuonna T-sarjan, EQT:n ja Citanin – tai siis Renault lakkauttaa ne Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 22.4.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – enemmän autoa, enemmän järkeä 22.4.2025 American Car Show American Car Show 2025: jokunen oivallus villistä lännestä eli siis tuning-osastolta 21.4.2025 Uutinen Tarvitsetko G-Mersun, mutta bling hävettää? Nyt maasturiklassikko palaa 1980-luvulle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 21.4.2025 Uutinen Tarvitsetko G-Mersun, mutta bling hävettää? Nyt maasturiklassikko palaa 1980-luvulle 19.4.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Fiat 131 Abarth Rally -replika 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 25.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: ostimme vanhan diesel-Mersun tilalle lähes 300 000 km ajetun Toyota Prius -hybridin 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous