Maailman makein museo? Lindt-suklaatehtaan kotimuseossa opitaan paljon suklaasta

Suklaa; nykyään monen arkinamu, mutta aikoinaan harvojen herkku. Lindtin suklaatehdas sijaitsee Zürichin laitamilla, ja sinne on rakennettu elämysmatka suklaan historiaan ja valmistukseen.

Jo saapuminen elämysmuseon aulaan salpaa hengen. Rakennus on moderni, Lindt – Home of Chocolate -museon avajaisia vietettiin syyskuussa 2020. Sisäaula on 64 metriä pitkä ja 13 metriä leveä; korkeutta sillä on 15 metriä.

Arkkitehtuuri henkii modernia ylellisyyttä, toki sveitsiläiseen tapaan lähes kliinisesti toteutettuna. Joku voi nähdä tilassa yhtäläisyyttä myös isoon kirkkoon. Katossa on isot ikkunat, joista siivilöityy tilaan taivaallista valoa.

Vaalealla kivellä ja keramiikalla kauttaaltaan vuoratun aulan keskellä on vielä eräänlainen alttari eli 9,3 metriä korkea suklaalähde. Sen 94-metrisessä putkistossa kiertää noin 1000 litraa suklaata. Sitä valuu alaspäin noin kilo per sekunti tahdissa. Jo tässä vaiheessa herahtaa vesi kielelle.

Siemenestä pavuksi

Kierros museossa alkaa tutustumalla suklaan alkulähteisiin eli siihen, miten kaakaota viljellään, miten se kerätään talteen ja esivalmistellaan vientiä varten. Mukaan aulasta on otettu audio-opas, joka suoltaa syventävää tietoa sitä janoavalle.

Vierailija kävelee heti museon sisäänkäynnin jälkeen kaakaopuiden alta ihmetellen niiden hedelmien kokoa. Ne ovat noin 17–20 senttiä pitkiä. Hedelmien sisällä sijaitsee tyypillisesti 30–40 siementä, joista kaakaopavut tuotetaan. Kiloon suklaata tarvitaan noin 300–600 papua.

Nykyisinhän valtaosa eli yli 80 prosenttia kaakaon raakatuotannosta tapahtuu läntisessä Afrikassa; suurimmat kaakaon tuottajamaat ovat Norsunluurannikko ja Ghana. Ja koska viljelykset sijaitsevat tropiikissa, sadonkorjuu ei rajoitu mihinkään tiettyyn kuukauteen. Monissa maissa satoa voidaan korjata ympäri vuoden.

Hedelmät ovat erivärisiä, eikä värillä ole suoraan tekemistä hedelmän kypsyyden kanssa. Hedelmät eivät myöskään kypsy samassa tahdissa eli kaikkia saman puun hedelmiä ei voida kerätä talteen samaan aikaan.

Matka Eurooppaan

Kun suklaan tuotannon alkuvaiheet on käyty läpi, siirrytään historiaan. Moni tietää sen, että kaakao on kotoisin Etelä-Amerikasta. Se lienee monelle yllätys, miten pitkälle historiaan suklaan kulttuuriperintö yltää, todistetusti ainakin yli 5000 vuoden taakse. Kaakao on ollut paitsi herkku myös maksuväline – ja onpa sitä käytetty myös lääkkeenä.

Atsteekit ja mayat nauttivat kaakaon tiettävästi pääasiassa juoman muodossa. Sekin selviää, että trooppinen Amerikka on yhä ainoa paikka, jossa kaakaopuut kasvavat luonnonvaraisina. Muualla ne on ovat viljelyksiä.

Ensimmäisinä eurooppalaisina kaakaoon pääsivät tutustumaan luonnollisesti espanjalaiset löytömatkailijat/valloittajat, jotka kokeilivat intiaanien kaakaojuomaa todeten sen liian kitkeräksi. Vasta sokerilla makeutettuna siitä tuli juotavaa. 1600-luvun puolivälin jälkeen tämä uusi herkku oli saapunut Eurooppaan ollen ensisijaisesti aatelisten ja muiden rikkaiden nautiskeltavissa.

Myös Euroopassa kaakao nautittiin aluksi usein juoman muodossa, kiinteämpää suklaata alettiin syödä yleisemmin vasta 1700-luvun lopulla. Osasyy tähän oli se, että kaakaopapujen laivaaminen Atlantin yli oli työlästä ja kallista. Helpompaa oli valmistaa pavuista valmis massa, jota aluksi sulatettiin kuumaan veteen mutta myöhemmin alettiin nauttia myös sellaisenaan.

Muotteihin suklaata alettiin puolestaan valaa enenevissä määrin 1800-luvulla. Suklaalevyt yleistyivät myös ennen 1800-luvun puoliväliä. Aluksi levyt sisälsivät pelkkää suklaata, mutta pian suklaamassoihin alettiin lisää myös kanelia, pähkinöitä ja vaniljaa.

Sveitsiläinen maitosuklaa

Mitä moni ei varmasti tiedä, että maito löysi tiensä suklaaseen melko myöhään. Maitosuklaan keksi sveitsiläinen kondiittori Daniel Peter vuonna 1875. Kuten monesti ruokateollisuudessa, kyseessä oli useamman sattuman summa. Tärkeintä maitosuklaan synnyssä oli se, että Peterin naapurina toimi kondensoidun maidon keksinyt Henri Nestlé. Tarina on itse asiassa hyvin mielenkiintoinen ja jo yksistään hyvä syy käydä museossa.

Muita vähintään yhtä kiinnostavia tarinoita ovat Philippe Suchardin vuonna 1826 kehittämä mylly suklaamassan valmistukseen sekä Rodolphe Lindtin omat tekniset läpimurrot, mm. konssaus vuonna 1879, joka teki suklaasta entistä suussasulavamman ja sileäpintaisemman.

Tämä kaikki avoin historian kertominen yli brändirajojen on virkistävää. Vaikka museo sijaitsee siis Lindtin tehtaan yhteydessä ja omaa häntää nostetaan, kunniaa jaetaan myös muille sveitsiläisille suklaapioneereille. François-Louis Cailler, Philippe Suchard, Charles-Amédée Kohler, Jean Tobler, Henri Nestlé, ja tietysti Rudolf Sprüngli sekä Rodolphe Lindt mainitaan kaikki osana isoa sveitsiläistä suklaaperhettä.

Nykyisin suklaita on tietysti uskomattoman monenlaisia, mutta peruselementit ovat säilyneet samana. Tarvitaan kaakaomassaa, kaakaovoita, maitojauhetta ja sokeria. Valkoisessa suklaassa ei luonnollisesti ole lainkaan kaakaomassaa, ainoastaan kaakaovoita. Kaakaomassa määrittelee sen, kuinka tummaa suklaa on. Sokerin määrä on sen sijaan melko sama kaikissa.

Makeaa mahan täydeltä

Kun suklaan tärkein historia on opiskeltu, on ensimmäisen palkinnon aika. Ensimmäinen maistelu tapahtuu kolmen pömpelin ääressä. Niistä voi laskea sulaa suklaata lusikkaan. Yhdessä säiliössä on valkosuklaata, toisessa normaalia maitosuklaata ja kolmannessa jo melko tummaa suklaata. Jokaisella on varmasti suosikkinsa.

Ensimmäisen maistelun aikaan voi samalla tutustua nykyaikaiseen suklaan valmistukseen.

Sitten siirrytään maistelemaan kiinteitä suklaita. Säiliöitä on nyt kahdeksan, ja niissä on eri makuisia suklaalevyjä. Käden putkilon alle työntämällä sieltä putoaa käteen herkkupala. Jokainen voi arvuutella, mikä maku missäkin säiliössä on.

Seuraavaksi sukelletaan pimeään huoneeseen, jossa jaetaan tietoa suklaan tuotannosta ja kulutuksesta ympäri maailmaa. Myös vanhoja suklaamainoksia on hauska katsella.

Sveitsin merkitys suklaan valmistajana korostuu luonnollisesti. Suklaan valmistus työllistää Sveitsissä tänä päivänä hieman alle 4500 henkilöä suklaan kokonaistuotannon ollessa noin 180 000 tonnia. Tästä noin 110 000 tonnia menee vientiin. Toki varmasti enemmänkin, mutta silloin suoraan Sveitsissä suklaata nauttineiden masuissa.

Kaikissa eri näyttelyvaiheissa erilaiset prosessit ja historia selostetaan hyvin yksityiskohtaisesti. Tämä on yksi museon hienouksia, tietoa on tarjolla sen verran runsaasti, että jokaiselle löytyy varmasti omat mielenkiinnon kohteensa – liittyvät ne sitten suklaan valmistuksen historiaan, makuihin tai teollisen valmistamisen teknologiaan. Ja lapsille riittää heillekin hauskaa puuhaa erilaisten interaktiivisten puuhakohteiden kautta.

Se ei myöskään jää epäselväksi, että kyseessä on kellojen ja juustojen ohella iso bisnes. Liikevaihtoa suklaateollisuus synnyttää Sveitsissä noin 1,8 miljardia euroa.

Viimeinen palkinto

Museon lopussa on vielä kahdeksan erilaista isoa allasta, joista jokainen voi ottaa yhden suklaakuulan. Jos napa on tässä vaiheessa jo täynnä, nämä näytteet ovat käärittyjä eli ne voi ottaa mukaan.

Mutta ei tässä vielä kaikki. Seuraavaksi siirrytään takaisin tuloaulaan ja opiskellaan lisää suklaan nykytuotannosta: ympäristön merkityksestä (luonnollisesti) sekä tulevaisuuden näkymistä. Aulaa toisessa kerroksessa kiertävän käytävän varrella on jopa pienimuotoinen nykyaikainen suklaatehdas, joka toimii laboratoriona, missä kehitetään tulevaisuuden suklaamakuja.

Ja ihan lopuksi saavutaan vielä hauskan pelin ääreen. Kuula valuu lasiseinän takana omaa reittiään alas määräten sen, minkälainen pieni makupala lopulta luukusta ulos putkahtaa. Jokainen voi lunastaa pääsylipullaan yhden pelikerran. Nämä makupalat ovat myös siinä mielessä erikoisia, että ne on valmistettu vain tätä peliä varten.

Alakerrassa on sitten vielä iso tehtaanmyymälä, josta voi käydä nappaamassa mukaan tuliaiset. Hinnat ovat tosin turistihintoja eli eivät mitenkään edullisia. Ja jos joku haluaa luoda oman persoonallisen suklaalevynsä, sekin onnistuu – maksua vastaan tietysti. Suklaamestari (Master Chocolatier) auttaa sinua tämän luomuksen valmistamisessa.

Ja jos haluaa päättää vierailun vielä pieneen nautiskeluhetkeen, kahvilassa voi käydä nauttimassa joko kahvia tai osuvammin kuuman kaakaon.

Aikaa museossa saa kulumaan helposti pari tuntia. Ja lippu eli tietty aikaslotti kannattaa ostaa etukäteen verkossa – ja etenkin kiireisimpinä lomakuukausina reilusti etukäteen, sillä museo on usein verrattain täynnä.

Museon kotisivut: https://www.lindt-home-of-chocolate.com/en/