29.5.2016 Ajoneuvot Maistiainen: Triumph Tiger Explorer XCA Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Triumph Tiger Explorer osoittautui koeajossa isokokoiseksi mutta hyvätapaiseksi. Kun moottoripyörän kuivapainoksi ilmoitetaan 258 kiloa ja istuinkorkeus on yli 850 milliä, suhtautuu pyörään ensimmäisillä ajometreillä väkisinkin kunnioittavasti. Sinunkaupat Triumphin kanssa syntyvät silti nopeasti. Jo ensimmäisissä parkkipaikkapyörityksissä Explorer tuntuu ketterältä ja kääntyy kevyesti. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Märkä päiväuni Tekniikkapornosta pitävälle Tiger Explorer on oikea märkä päiväuni. Kuljettaja voi valita neljästä ajotilavaihtoehdosta haluamansa. Lisäksi on tarjolla Rider-ajotila, johon kuljettaja voi valita haluamansa moottorikartan, ABS-jarrujen, luistoneston sekä semiaktiivisen jousituksen asetukset. Kun lähdetään liikkeelle, niin napeilla leikittely jatkuu vakionopeussäätimellä, sähköisesti säädettävällä tuulilasilla ja esimerkiksi satulan lämmityssäätimillä. Kaikki Triumphin kolmisylinteriset moottorit ovat aina yllättäneet positiivisesti. Niin myös paranneltu ison seikkailupyörän triple. Explorerin 1215-kuutioinen moottori tuottaa nyt 139 hevosvoimaa ja 123 newtonmetrin väännön. Tasaisesti lähes punarajalle nouseva teho takaa, että hauskuutta riittää kaasua kääntäessä. Lisäbonuksena tulevat rouheat äänet. Toimii myös matkapyöränä Moottoritieosuudella tulee tunne, että tällä pyörällä lähtisi mielellään vaikkapa Alpeille asti. Ajaminen on vaivatonta ja moottorissa riittävästi voimaa. Semiaktiivinen jousitus säätele itse vaimennuksia ajonopeuden ja -tavan mukaan. Kuljettaja voi vain nauttia toimivasta jousituksesta. Mutkatiellä kun avaa kaasua, niin tuntuu että piru pääsee irti. Explorer osoittautuu urheilulliseksi ajettavaksi, vaikkei se massiivisen ja kulmikkaan ulkonäön perusteella näytä stereotyyppiseltä sporttipyörältä. Sorallakin Explorer viihtyy, joskin katukuvioidut renkaat asettavat rajat viihtymiselle. Erityisesti irtosoralla ja metsäpoluilla jää kaipaamaan karkeampikuvioisia renkaita. Kunhan pitää järjen mukana ja vauhdin kohtuuden rajoissa, niin soratielläkin Triumph on oiva matkakaveri. Triumph on halunnut säilyttää Tiger Explorerissa tietynlaisen karskin ilmeen ja kulmikkuuden. Ominaisuuksia on silti hiottu ja parannettu edeltävään malliin nähden. Ei ehkä aloittelijalle sopivin pyörä, mutta kokeneelle motoristille Tiger Explorer tarjoaa huiman määrän ominaisuuksia kovempiinkin seikkailuihin. Triumph Tiger Explorer Moottori:Nestejäähdytteinen kolmisylinterinen rivimoottoriIskutilavuus:1215 kuutiosenttimetriäTeho:102 kW (139 hv) / 9300 1/minVääntö:123 Nm / 6200 1/minKuivapaino:258 kgHinta:Alk. 25 200 € Teksti ja kuvat: Janne Huhtala Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2024 Ajoneuvot Dacia Sandero töytäisi Tesla Model Y:n pois Euroopan myydyimmän automallin paikalta vuoden 2024 ensimmäisellä puolikkaalla 25.7.2024 Uutinen Hyväkuntoinen soratie päihittää pahasti vaurioituneen päällystetyn tien 24.7.2024 Uutinen Käytettyjen autojen kauppa elpyy – sähkö- ja hybridiautojen kysyntä kasvussa 23.7.2024 Ajoneuvot Uudet Porsche Panamera GTS ja -Turbo S E-Hybrid antavat tilaa V8:lle, teholle ja Nürburgring-ennätykselle 23.7.2024 Uutinen Akun kestävyys mietityttää suomalaisia sähköauton hankinnassa – todellisuudessa akkuvahingot ovat harvinaisia 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 22.7.2024 Uutinen Suomen teiden heikko kunto vaarantaa liikenneturvallisuuden – moni väistelee päällystevaurioita pujottelemalla 22.7.2024 Ajoneuvot Selvitimme myös Suomessa myytävien pakettiautomallistojen keski-iät – hyötyautot ovat keskimääräiseltä malli-iältään yli puolet henkilöautoja vanhempia 21.7.2024 Autoilu Haamuautot haasteena – romutettavaksi tarkoitetut autot on kierrätettävä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan