7.8.2015 Liikenne Maltilla traktorin ohi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Traktorit ja muut maataloustyökoneet voivat aiheuttaa yllättäviä vaaratilanteita. Muuta liikennettä hitaammin kulkevien maataloustyökoneiden ohitustilanteet saattavat aiheuttaa turhia riskinottoja. Vaaratilanteita syntyy erityisesti risteysalueilla, joissa työkone on kääntymässä vasemmalle. Lisäksi traktori saattaa kääntyä suoraan pellolle tai metsään paikoissa, joissa ei ole selkeää risteystä, muistuttaa Liikenneturva.Vaikka edessä kulkeva traktori hetkellisesti hidastaa, tulee ohituksen turvallisuudesta varmistua ennen kaistanvaihtoa.– Etenkin ohitusta suunniteltaessa on varmistettava, ettei ajoneuvo ole kääntymässä, Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara huomauttaa.Traktorit on syytä ohittaa omaa vauhtia hiljentäen ja maltillisella nopeuserolla. Lievä hidastus ennen ohitusta antaa paremmin kaikille aikaa reagoida tilanteeseen.– Esimerkiksi takapyörien päällä kääntyvien puimureiden tai kääntöauraa tai vastaavaa perässään kuljettavien traktorien peränylitys on mittava. Ne vievät oikeallekin kääntyessään yllättävän paljon tilaa myös vastaantulevan kaistalta.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKuolleita kulmia paljonEteen tai perään kiinnitettävät maatalouskoneet ja -laitteet ovat usein leveämpiä kuin itse traktori, mikä saattaa hankaloittaa traktorin vilkun näkymistä. Koneet saattavat lisäksi huonontaa traktorin peileistä näkemistä.– Isoa työkonetta vetävän traktorin ohjaamosta katsoen kuolleita kulmia on paljon. Perässä ajavan kannattaakin valita ajolinjansa niin, että työkoneen kuljettaja voi havaita tämän peileistään, Elovaara ohjeistaa.Autoilijoiden tapaan myös traktoreiden ja muiden hitaiden ajoneuvojen kuljettajien on seurattava muuta, eritoten takaa tulevaa liikennettä.– Sopivan ja turvallisen paikan tullen takana tulevan liikenteen ohi päästäminen lisää liikenteen sujuvuutta. Lue lisää Kaikki artikkelit 25.3.2025 Liikenne Näin vaihdat renkaasi itse 18.3.2025 Uutinen Mitä Toyota Gazoo Racingilla on vedetty? Luvassa isoja takasiipiä ja keskimoottorinen GR Yaris 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 14.3.2025 Uutinen Moottorin haastattelu: Toyota ei usko solid state -akkujen tulevan massatuotantoon vielä vuosikausiin 13.3.2025 Autoilu Isoveli valvoo ilmasta – poliisi turvautuu drooneihin liikennevalvonnassakin 12.3.2025 Uutinen VR muokkaa matkustusluokkia – mutta miten lippujen hinnoittelu muuttuu? 12.3.2025 Uutinen Toyota suunnittelee täyssähköisen ”mopoauton” valmistamista: 100 kilometrin toimintamatka 10 000 eurolla 12.3.2025 Matkailu Norwegianin matkustajamäärät kasvoivat talvikuukausina merkittävästi 11.3.2025 Liikennepolitiikka Isot kaupungit huolissaan – liikenteen kehittämisen rahoitus ei ole riittävää ja näyttää laskevan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.3.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Finlanders-yhtyeen keikkabussi 23.3.2025 Autoilu Hybridiautot eivät pelota ostajia, vaikka uutiset huutavat ongelmista 23.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: jäähyväiset käytetylle Mersulle – tähän hintaan ja tällaiseen kotiin S124 meni 23.3.2025 Ajatuksia autoista Kun mainoksen ”Maailman paras Transporter” onkin Ford Transit – Ajatuksia autoista 24.3.2025 Koeajo Koeajo: Mitsubishi ASX – jotain tuttua tässä on 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 23.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: jäähyväiset käytetylle Mersulle – tähän hintaan ja tällaiseen kotiin S124 meni 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Hyundai Inster – uutuushalpis on todellinen ekoilija 19.3.2025 Laivat Baltic Princessin telakointi osa 2: nyt katsotaan mitä se on syönyt ja vedetään tuoreet maalit päälle 23.3.2025 Ajatuksia autoista Kun mainoksen ”Maailman paras Transporter” onkin Ford Transit – Ajatuksia autoista 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 25.2.2025 Uutinen Autosta rikkoutui takalasi – asiakkaan ostama lasivakuutus ei korvannutkaan 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija 6.3.2025 Kuluttajat Uudehkosta Fordista oli öljyt vaihtamatta, jakopää ja laturi hajosivat, auto haisi, eikä sen valotkaan toimineet – ostajalta lähes 12 000 euron vaatimus myyjälle