3.5.2018 Ajoneuvot Matkailuajoneuvokauppa kohenee – myydyimmät merkit ovat Adria ja Hobby Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Matkailuautokauppa vetää, mutta matkailuvaunujen myynnissä edellisvuoden tasoa ei ole tavoitettu. Matkailuajoneuvotuojat ry:n kokoamien tilastojen mukaan huhtikuu oli matkailuajoneuvokaupassa hieman kahtiajakoinen. Matkailuautojen myynti on selvällä kasvu-uralla. Myynti on lähes 22 % viime vuoden vastaavaa ajankohtaa suurempi. Sen sijaan matkailuvaunujen myynti ei ole ylittänyt vielä edellisen vuoden tasoa, vaikka koheni maaliskuuhun verrattuna. Yhteensä matkailuajoneuvokauppa on ensirekisteröintien perusteella edelleen noin kahdeksan prosenttia edellisvuotta edellä. Myytyinä ajoneuvoina ilmoitettuna kasvua kirjattiin 44 kappaleen verran. Kaikkiaan uusia ajoneuvoja rekisteröitiin huhtikuussa yhteensä 212. Tehtaiden toimituskapasiteettien erojen kerrotaan näkyvän selvästi. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Paras neljään vuoteen Tehdasvalmisteisia matkailuautoja ensirekisteröitiin huhtikuussa 139 kappaletta. Myyntimäärä on paras viimeksi kuluneen neljän vuoden aikana. Kasvua kertyi edelliseen vuoteen 17 ajoneuvon verran. Prosenteissa ilmoitettuna kasvua kertyi 14. Slovenialainen Adria jakaa saksalaisen Hobbyn kanssa matkailuautojen myynnin paalupaikan. Saksalainen Bürstner on kolmanneksi eniten myyty matkailuauto. Tehdasvalmisteisten retkeilyautojen osuus ensirekisteröidyistä tehdasvalmisteisista matkailuautoista nousi huhtikuun myynnistä peräti 38 prosenttiin. Osa mallistosta on myyty loppuun Matkailuvaunuja merkittiin huhtikuussa rekisteriin peräti 31 kappaletta enemmän kuin maaliskuussa, kokonaismyynnin ollessa 73 yksilön suuruinen. Alkuvuoden myynnin lasku tasaantui, mutta on vielä 15 % miinuksella. Erityisesti vaunujen osalta tiettyjen merkkien toimitusajat ovat pitkät tai mallisto on jopa loppuunmyyty mallivuoden 2018 osalta. Markkinajohtaja on saksalainen Hobby. Toisena on slovenialainen Adria ja kolmantena ruotsalainen Kabe. Lähde: Matkailuajoneuvotuojat ry Kuvituskuvat: Moottorin arkisto/Antti Hentinen Lue lisää Kaikki artikkelit 5.12.2025 Uutinen Teslan hintapommi – Model 3 Standard kilpailee jo kiinalaishalpisten kanssa 5.12.2025 Ajoneuvot Klassikko: Marskin Mercedes-Benz 770 – ihailtu, tärvelty ja entisöity 3.12.2025 Uutinen Mercedes-Benz tekee U-käännöksen – luksusbrändin tilalle jälleen ostettavia automalleja 2.12.2025 Taksit Taksamittarit ja värikilpi takseihin – eripuraa aiheuttanut lakiaie etenee eduskuntaan keväällä 2026 2.12.2025 Uutinen Yritykset kannattelevat automarkkinaa sekä käyttövoimamurrosta – ensirekisteröinnit reilu kaksi prosenttia viime vuotta jäljessä 2.12.2025 Uutinen Saksan liittokansleri vaatii 2035 polttomoottorikiellon loiventamista 1.12.2025 Kuluttajat Volkswagen Golfin vaihteisto vikaantui pahasti – autoliike yritti laittaa tuhansien eurojen korjauksen kuluttajan käyttötavan piikkiin 30.11.2025 Ajoneuvot Projekti: nyt syntyy Maastokupla – ostimme Volkswagen New Beetlen tonnilla 28.11.2025 Uutinen Qashqai ja muut kansansuosikit koepiinassa – Euro NCAP marraskuu 2025 Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 4.12.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Toyota C-HR Plug-in paljastaa hyviä ja huonoja puoliaan myräkässä 5.12.2025 Koeajo Koeajo: Peugeot e-5008 AWD – kohtuuhintainen seiskapaikkainen 4.12.2025 Koeajo Koeajo: BMW iX3 – kapeammin munuaisia, leveämmin autoa 5.12.2025 Uutinen Teslan hintapommi – Model 3 Standard kilpailee jo kiinalaishalpisten kanssa 5.12.2025 Käyttötesti käytetyllä Moottorin käytetyn Toyota Priuksen huutokauppa päättyy tänään – kuinka korkealle vanhan ekoauton hinta nousee? 1.12.2025 Kuluttajat Volkswagen Golfin vaihteisto vikaantui pahasti – autoliike yritti laittaa tuhansien eurojen korjauksen kuluttajan käyttötavan piikkiin 2.12.2025 Käyttötesti käytetyllä Verotuspäätös tuli: paljonko Moottorin tuontiauto-Saabista täytyi maksaa autoveroa ja miten tuontiauto verotetaan? 1.12.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Audi RS 6 Sedan 5.0 V10 Quattro - paino sanalla sedan 3.12.2025 Uutinen Mercedes-Benz tekee U-käännöksen – luksusbrändin tilalle jälleen ostettavia automalleja 30.11.2025 Laivat Jättiristeilijöistään tunnettu Royal Caribbean aikookin vaihteeksi lanseerata pienemmän laivaluokan - tavoitteena mahtua eksoottisempiin kohteisiin 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 1.12.2025 Kuluttajat Volkswagen Golfin vaihteisto vikaantui pahasti – autoliike yritti laittaa tuhansien eurojen korjauksen kuluttajan käyttötavan piikkiin 18.11.2025 Matkailu Panssarimuseon vetonaula saapui museolle – yksi asia tekee siitä kovaa valuuttaa tulevaisuudessa 15.11.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: 27-litrainen V12-Beast 25.11.2025 Liikenne Eihän vain sinun autosi lukeudu tähän 85 447 auton joukkoon?