31.12.2022 Ajoneuvot Mazdan wankel tekee pian paluun – moottorin tarkoitus ja toimintaperiaate kokevat mullistuksen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Uusi vuosi tuo kiertomäntämoottorin Mazdaan ensi kertaa Skyactiv -aikakaudella. Tällä kertaa sen tehtävänä on jauhaa MX-30 -sähköautoon lisää toimintamatkaa, mutta patenttihakemuksen perusteella toimintaperiaatetta on mietitty muutoinkin aika mielenkiintoisella tavalla uusiksi. Wankel- eli kiertomäntämoottori on mielenkiintoisimpia sovellutuksia, joita polttomoottorista on tehty. Ensimmäinen patentti wankelista on Saksasta 30-luvulta, ja sen jälkeen tämä moottorimuoto on löytänyt paikkansa monenlaisista koneista. Autojen maailmassa esimerkkejä riittää myös, mutta suurimpina tällä saralla nousee esiin kaksi nimeä: NSU ja Mazda. Saksalais- ja japanilaisvalmistajat kehittivät kiertomäntämoottoria yhdessä ja erikseen, ja niiden nimissä ovat useimmat wankelin superlatiivit sekä ennätykset. Näistä kahdesta ainoastaan Mazda on nykyisin omana itsenään olemassa, ja se on myös ainoa autonvalmistaja, joka ei ole wankelia näihin päiviin mennessä unohtanut. Nyt tarina onkin saamassa jatkoa. Mazdan Renesis on viimeisin sarjatuotantoautossa nähty wankel, ja se vauhditti RX-8:aa vuosina 2003 - 2012. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lisäkilometrejä Mazdan käsikirjasta Wankel on hyvä esimerkki siitä, kuinka Mazda haluaa erottua massasta teknologisesti. Japanilaisvalmistaja on sitoutunut vahvasti polttomoottorin kehittämiseen, omilla ratkaisuillaan. Mazda välittää myös sellaisesta asiasta kuin painosta, joka on sähköautojen yleistymisen myötä päässyt monessa tapauksessa pahasti unohtumaan. Sille on siis syynsä, miksi Mazdan historian ensimmäisen sarjatuotantotäyssähköauton, vuodesta 2020 valmistetun MX-30:n 200 kilometrin toimintamatka ei välttämättä lämmitä kaupunkialueiden ulkopuolella. Pitkä toimintamatka vaatii isoa akustoa, mikä taas kasvattaa auton omamassaa, ja tämä ei Mazdalle käy. Kiertomäntämoottori on rakenteellisesti hyvin yksinkertainen, ja lisäksi se on varsin kevyt. Moottorityypin suurimpana haittapuolena on huomattavasti ottomoottoria huonompi hyötysuhde, ja polttoaine maistuukin aika lailla wankelille. Ero korostuu tietysti siinä tilanteessa, jossa wankel ja ottomoottori joutuvat vertailussa vastakkain auton pääasiallisena voimanlähteenä. Tämän vuoksi kiertomäntämoottori ei ole koskaan autoissa laajemmin yleistynyt. Satunnaisemmin käytettävänä range extender -moottorina wankel pääsee kuitenkin hyvin oikeuksiinsa keveytensä ja huomattavan kompaktin kokonsa ansiosta. Yksisylinterisen wankelin ansiosta Mazda MX-30 saa lisää toimintamatkaa edullisesti ja ilman sen suurempaa lisäpainoa. Lisäbonuksena, kun puhutaan sähköautosta, wankelin värinättömyys ja tasaisuus kulkevat hyvin käsi kädessä sähköisen liikkumisen äänettömyyden kanssa. Ratkaisu on suoraan Mazdan käsikirjasta. Range extendereitä on käyttänyt aiemmin esimerkiksi BMW i3 -sähköautossaan. Mazda MX-30:n moottoritilassa on sen verran väljää, että wankelin istutus sinne on ollut varmasti selvää suunnittelupöydältä asti. Patenttihakemus paljastaa outouksia Yhdysvaltalainen autolehti CarBuzz paljasti hiljattain tietoja Mazdan USA:n patentti- ja rekisterihallitukselle (USPTO) jättämästä, extender-wankelia koskevasta patenttihakemuksesta. Tiedot vahvistavat, kuinka Mazda on tehnyt isoja ponnistuksia wankelin hyötysuhteen kasvattamiseksi. Paljon on kiinni ajoituksista, ja niiden optimointiin Mazda onkin huolella ja ajatuksen kanssa keskittynyt. Kiertomäntämoottori on nelitahtinen, ja työkierto alkaa siinäkin luonnollisesti imutahdista. Normaalisti wankelin mäntä ehtii kulkiessaan imutahdista puristustahtiin pyörähtää miltei 180 astetta. Patentin mukaan Mazda on lisännyt siihen puoleenväliin toisen imukanavan suorasuihkutuksella. Sen tehtävä on toimia ikään kuin ahtimena ja lisätä bensiinin ruoaksi ilmaa seokseen, kun moottorilta vaaditaan enemmän tehoa. Pienemmillä kierroksilla se suljetaan. On moottorinohjausyksiköllä toki muitakin tapoja puuttua imutahdin tahdikkuuteen. Mazda on nimittäin tekemässä sähköä jauhavasta apumoottorista sähköavusteisen. Wankelin kampiakselin päähän lisättävä pieni sähkömoottori voi tarpeesta riippuen joko hidastaa tai nopeuttaa männän liiketta imutahdin aikana, muuttaen näin ajoitusta polttoaineenkulutuksen kannalta parhaaseen suuntaan. Apumoottorin apumoottori alleviivaa tämän uuden wankel-sukupolven luonnetta sähköauton range extenderinä, sillä voimansiirron mekaanisena osana ratkaisu aiheuttaisi eittämättä nykäyksiä kulkuun. Wankelin virallisen paluun Mazdan keulalle MX-30:ssa on määrä tapahtua vuoden 2023 alkupuolella. Panostuksen suuruudesta voisi jotenkin päätellä, että ratkaisu ei tulisi jäämään pelkästään omaperäisen sähköcrossoverin yksinoikeudeksi. Tähän asti kaikkien aikojen myydyin kiertomäntämoottorinen on ollut Mazda RX-7 -urheiluauto noin 800 000 kappaleen myynnillään 24 vuoden aikana. Nähtäväksi jää, pääseekö uusi wankel - sähkömoottorit kaverinaan - jossain yhteydessä vastaavaan suosioon tai maineeseen. Lähteet: CarBuzz, Mazda Kuvat: Mazda Teksti: Benjamin Helander Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 21.9.2026 Liikennepolitiikka Helsinki on päivittänyt ajoneuvo- ja kuljetushankintojensa ympäristökriteerit – jatkossa lähes kaiken on liikuttava sähköllä 19.9.2026 Koeajo Koeajo: Škoda Epiq on valmistajansa iskulauseen veroinen tuote 18.9.2026 Sähköautot Kuka saa korjata käytetyn sähköauton ajoakkuja – ja koska akku muuttuu jätteeksi? 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 17.9.2026 Sähköautot Uusi Audi A2 e-tron -sähköautomalli markkinoille 16.9.2026 Sähköautot Toisinto 76 vuoden takaa – Volkswagenin ID.Polot luovutettiin omistajilleen Senaatintorilla 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se ei pysty Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 21.9.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Museorekisteröity Volkswagen Passat 19.9.2026 Huutokauppahelmet Uusin alkuperäiskuntoinen Detroit Electric -sähköauto edustaa vuosimallia 1937 - sitä ajetaan takapenkiltä käsin hallintalaitteilla, jotka saavat uusimmatkin "yoket" tuntumaan tavallisilta 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 16.9.2026 Liikenneturvallisuus Poliisin ennakkovaroitus ei auttanut – autoilijat vastasivat Suomen ennätyksellä: Kehä I:llä 1241 välähdystä neljään tuntiin 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?