20.7.2016

Ministeri Anne Berner Neste Rallin suojelijaksi

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner on kuun lopussa ajettavan Neste Rallin virallinen suojelija. Rallissa ministeri näkee vertauskuvia koko kansakunnasta.

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner on heinäkuun lopussa ajettavan Suomen MM-rallin osakilpailun, Neste Rallin virallinen suojelija. Ministeri Berner näkee rallin osana suomalaista identiteettiä ja erottamattomana osana autoilun satavuotista historiaa.

– Rallilla on aivan erityinen asema suomalaisten sydämissä. Ralli on meille monelle ylpeyden aihe, urheilulaji, jossa pieni kansa on osoittanut voimansa kansainvälisillä areenoilla.

Lajin historiassa ministeri näkee myös vertauskuvan Suomelle.

– Ralli on uskaltanut rohkeasti uudistua, kun murrokseen aika on ollut edessä. Ei olla jääty vanhan vangiksi, vaan rakennettu vanhan pohjalle elinvoimaista tulevaisuutta. Tämä rohkeus on meille suomalaisille hyvä esimerkki laajemminkin. Ja rallille tämä on tie, jolla se varmasti jatkaa osana autoilun tulevaisuutta.

Rallin tekijät eivät myöskään jää ministeriltä huomiotta:

– Suomen MM-ralli on kansainvälinen suurtapahtuma. Kilpailun suojelijana haluan muistaa heitä kaikkia, jotka tekevät tämän jokavuotisen perinteen mahdolliseksi. Aivan erityisen kiitoksen osoitan kaikille tapahtuman monille vapaaehtoisille.

Neste Rallin promoottori, AKK Sports Oy:n Jani Backman:

– Meitä ilahduttaa, että ministeri Berner on kiinnostunut suomalaisesta autourheilusta ja kokee rallin merkityksen vahvana Suomen ja suomalaisuuden rakentajana niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Hänellä on laaja ja vaikuttava näkemys tapahtumamme eri osa-alueista, ja keskustelujemme pohjalta hän kiinnostui myös muista AKK:n projekteista, kuten valtakunnallisesta Turvassa Tiellä –tieliikenneturvallisuuskampanjastamme, joka on tänä vuonna vahvasti esillä myös Neste Rallissa.

Ministeri Bernerille liikenneturvallisuutta edistävät näkökohdat ovat tärkeitä.

– Olen iloinen, että autourheilijat ottavat tosissaan roolinsa esikuvina ja toimivat turvallisen, toisia huomioivan sekä vastuullisen liikenteen puolestapuhujina. Turvassa Tiellä -kampanjalla autourheiluväki ja sen kirkkaimmat suomalaistähdet ovat viemässä tätä viestiä myös sanoista tekoihin, Berner kiittää.

Lähde: Neste Ralli Kuvituskuva: Lauri Ahtiainen

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat