3.6.2022 Liikenne Moottoripyörämyynnin laihat vuodet ovat historiaa – räjähdysmaisestä kasvusta ollaan silti kaukana Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Uusien moottoripyörien rekisteröintitilasto on ollut reippaan vuosikymmenen varsin surullista katsottavaa. Vuonna 2009 rekisteröitiin yli 7 000 uutta moottoripyörää. Sen jälkeen ala tuli alas sellaista laskukiitoa, että prätkäliikkeitä kaatui kuin viljaa. Moottoripyöräalan pohjanoteeraus koettiin vuonna 2017, jolloin rekisteriin meni 2 927 uutta moottoripyörää. Näistä luvuista on noustu hiljalleen ylöspäin, sillä koronavuonna 2021 rekisteröitiin jo 3 717 moottoripyörää. Huippulukuihin ei ylletä nytkään, mutta pientä kasvua on sentään näkyvissä.Yksi kasvun este on se, että autoalaa koetteleva sirupula on haaste myös kaksipyöräisten markkinoilla. Uusia moottoripyöriä olisi varmasti myyty enemmän, mikäli niitä olisi ollut tarjolla. Pyöriä on joutunut odottelemaan pitkiäkin aikoja. Tämä on nostanut käytettyjen kysyntää.– Kun uutta moottoripyörää ei saa, hyvää käytettyä kysytään entistä enemmän, kertoo moottoripyörien ja mopojen myyntiin keskittyneen Tuusmotorin yrittäjä Pekka Åberg.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyPitkät toimitusajat rassaavatTällä hetkellä erityisesti uusien moottoripyörien saatavuus on heikkoa. Etenkin suosituimpien mallien kohdalla toimitusajat ovat pitkiä, eikä pyörää välttämättä saa samalle kesälle.– Kawasakilta ja Suzukilta ei saa supersport-pyöriä enää ollenkaan ja Ducati Panigalea joutuu odottelemaan elokuulle saakka. Se on pitkä aika.Pitkät toimitusajat ovat haaste etenkin moottoripyörien kohdalla, sillä meillä laji on kausiluonteinen ja ajokausi usein vain muutaman kuukauden mittainen. Siitäkin huolimatta kauppa osoittaa pientä kasvua.Uusien moottoripyörien positiiviset myyntilukemat ja toisaalta heikko saatavuus näkyvät myös käytettyjen kaupassa. Kun uusia pyöriä ei ole riittävästi saatavilla, nostaa se vähän käytettyjen pyörien kysyntää ja hintaa.– Käytettyjen arvot ovat nyt selvästi nousussa. Etenkin jos kyseessä on vähän käytetty ja moderni pyörä, pohtii Tuusmotorin Pekka Åberg.Ei käytettyjen myyntiräjähdystäMistään räjähdysmäisestä käytettyjen moottoripyörien myynnin kasvusta ei kuitenkaan voida puhua, vaikka moisia uutisia onkin saanut lukea tuoreesti. Käytettyjen autojen myyntiin keskittyvä J. Rinta-Jouppi -ketju kertoi äskettäin näyttävästi, että käytettyjen moottoripyörien myyntimäärät ovat viisinkertaistuneet vuoden takaiseen verrattuna.– Meillä käytettyjen myynnissä ei näy merkittävää kasvua, toteaa Åberg.Suomen suurin käytettyjen moottoripyörien myyntisivusto Nettimoto ei myöskään tunnista ilmiötä, jonka mukaan myynnit olisivat moninkertaistuneet. Tilanne on itse asiassa päinvastainen.– Tammi-toukokuussa myyntimäärät ovat laskeneet 12,6 prosenttia vuoden takaiseen lukemaan, kertoo Nettimoton liiketoimintapäällikkö Erno Kalalahti.Syy viime vuotta heikommalle myynnille lienee ainakin osittain sääolosuhteet. Kun kyseessä on hyvin kelisidonnainen harrastus ja liikkumismuoto, laskevat kylmät ja sateiset kelit myyntimääriä selvästi.Teksti ja kuvat: Tuomas Rajala Lue lisää Kaikki artikkelit 18.3.2025 Uutinen Mitä Toyota Gazoo Racingilla on vedetty? Luvassa isoja takasiipiä ja keskimoottorinen GR Yaris 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 14.3.2025 Uutinen Moottorin haastattelu: Toyota ei usko solid state -akkujen tulevan massatuotantoon vielä vuosikausiin 13.3.2025 Autoilu Isoveli valvoo ilmasta – poliisi turvautuu drooneihin liikennevalvonnassakin 12.3.2025 Uutinen VR muokkaa matkustusluokkia – mutta miten lippujen hinnoittelu muuttuu? 12.3.2025 Uutinen Toyota suunnittelee täyssähköisen ”mopoauton” valmistamista: 100 kilometrin toimintamatka 10 000 eurolla 12.3.2025 Matkailu Norwegianin matkustajamäärät kasvoivat talvikuukausina merkittävästi 11.3.2025 Liikennepolitiikka Isot kaupungit huolissaan – liikenteen kehittämisen rahoitus ei ole riittävää ja näyttää laskevan 11.3.2025 Uutinen Holtiton ajelu kuriin, promilleraja sähköpotkulautailuun – tavoitteena kuripaketti 1.5. alkaen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 18.3.2025 Uutinen Mitä Toyota Gazoo Racingilla on vedetty? Luvassa isoja takasiipiä ja keskimoottorinen GR Yaris 17.3.2025 Koeajo Koeajo: Xpeng G9 – onko tässä markkinoiden paras kiinalaisauto? 17.3.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Keine bombe – onko tässä toisen maailmansodan arvokkain ”panttipullo”? 18.3.2025 Koeajo Koeajo: BYD Sealion 7 – laatu vakuuttaa, mutta karkaako hinta? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 13.3.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanille saa taas varata korjaamoajan, kun matka oli katketa tehojen katoamiseen 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 14.3.2025 Sähköautot Koeistuttu: Toyota Urban Cruiser on susi lampaan vaatteissa, tai siis Suzuki Toyotan vaatteissa 14.3.2025 Ajoneuvot Saisiko olla maailman nopeimmin kiihtyvä tuotantoauto? Tässä on Porsche Taycan Turbo GT 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 19.2.2025 Kuluttajat Fordin Ecoboost-moottorien jakopääongelmat puhuttavat – Ford on Briteissä myöntänyt massiivisen virheen, Suomessa ei 25.2.2025 Uutinen Autosta rikkoutui takalasi – asiakkaan ostama lasivakuutus ei korvannutkaan 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija