29.1.2015 Liikenne MP 2015 – Motoristin kevät koittaa Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Helsingin Messukeskus tarjoaa kolmen päivän ajan puitteet kevään tärkeimmälle motoristitapahtumalle. MP 2015 -messut tapahtumatarjontaa ei voi moittia niukkuudesta. Todennäköisempää on, että jotain jää näkemättä. Uutuuspyörien silmämääräisen tutustumisen lisäksi Messukeskuksessa kuka tahansa 15-vuotias pääsee ajamaan moottoripyörää. Junior Race Parkissa ajettavaa on myös perheen pienimmille kuskeille. Rakennettuja pyöriä on esillä tällä kertaa kahden hallin mitalla. Moottoripyörämatkailusta kiinnostuneille tarjolla on ideoita uusia vierailukohteita ja ajoreittejä läheltä ja kaukaa. Mp-henkisten sinkkujen iloksi Biker´s Date -baarissa järjestetään lauantaina kaksi kierrosta motoristihenkistä Napakymppiä Kari Salmelaisen johdolla. Pääpalkintona sopivaa matkaseuraa löytävälle herra ja neiti X:lle on luvassa matka MotoGp-kisoihin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Maailman parhaat kisaamassa MP 2015 -messuilla maailman parhaat Superendurokuskit ottavat mittaa toisistaan MM-sarjan kolmannessa osakilpailussa. Sisähalliin rakennetulla radalla ajetaan kilpaa kansallisella ja kansainvälisellä tasolla sekä lauantaina että sunnuntaina. Kisakalenteri löytyy printtinä ja sähköisenä versiona toteutetun messulehden takakannesta. Superenduron istumapaikkaliput eivät kuulu tavallisen sisäänpääsylipun hintaan, mutta seisomapaikoilta kisan seuraaminen onnistuu ilman lisämaksua. Käytetyt mukana Katsomisen lisäksi messuilla on mahdollista tehdä kauppoja. Jos tehdaskarheiden pyörien joukosta ei löydy mieleistä, kannattaa suunnata Nettimoton vaihtopörssiin. Esillä on eri kauppiaiden parhaita vaihdokkeja laajalla skaalalla. Pelkästään Harrikoita luvataan olevan myynnissä 30 yksilön verran. Ennakkotutustuminen valikoimaan onnistuu netissä Nettimoton teemasivulla. Varusteet kiertoon Kamapörssissä käydään kauppaa käytetyillä ajovarusteilla. Myyntiin voi tuoda hyväkuntoisia varusteita perjantaina ja lauantaina. Sunnuntaina käydään vain kauppaa. Myyntituotteiden hinnoitteluun on tarjolla apua järjestäjän, eli Kamaset ry:n puolesta. Välityspalkkiona peritään 15 prosenttia kauppahinnasta, vähintään viisi euroa. Varustekauppojen hierominen edellyttää sisäänpääsylipun ostamista. Sunnuntaina myymättä jääneet varusteet voi hakea pois Kamapörssin myyjille tarjoamalla vapaalipulla. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Miss Superenduro MP 2015 -messuilla järjestetään myös missikisat. Kymmenen ehdokkaan ennakkoesittely on toteutettu messujen nettisivuilla. Tuomariston valitsema voittaja ja yleisön suosikki julkistetaan lauantaina iltapäivän päätteeksi. Yleisön suosikki valitaan tekstiviestiäänestyksellä, joten osallistua voi vaikka kotoa. Kaksi naista yhden hinnalla Ovet avautuvat yleisölle perjantaina 30.1. Avajaisten kunniaksi kaksi naisvierasta pääsee messuille yhden hinnalla. Mopokortti taskussa messuille saapuvat voivat ostaa erikoishintaisen mopokorttilipun, johon sisältyy hampurilais- tai pizza-ateria Messukeskuksen ravintoloissa. Innokkaimmille vieraille on myynnissä kokoaikalippuja kolmelle messupäivälle Aukioloajat ja pääsyliput Pääsyliput: Aikuiset 19 €/hlö Lapset (7-15 v.), eläkeläiset, varusmiehet, opiskelijat 16 €/hlö Mopokorttilippu (sisältää aterian*) 16 €/hlö Ryhmät (vähintään 10 hlöä) 16 €/hlö Perhelippu (max. 2 aikuista ja alle 16-v. lapset) 49 € Alle 7-vuotiaat ilmaiseksi. Alle 12-vuotiaat vain aikuisen seurassa. Aukioloajat: Perjantaina 30.1. klo 10-20 Lauantaina 31.1. klo 9-18 Sunnuntaina 1.2. klo 10-17 Huom! Lauantaina messujen sulkeuduttua ilta jatkuu kello 20:00 asti Messukeskuksen ravintoloissa, tarvikehallissa ja Petrol Circuksen alueella. Jatkoilla esiintyy kotimainen kitaravetoista raskasta rockia soittava Los Bastardos Finlandeses. Messut netissä ja radiossa: Messukeskus ja Radiocity Katso kuvagalleria Teksti ja kuvat: Antti Hentinen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 23.1.2026 Sähköautot Latausta sähköautoille Helsingissä hyvin, arvioi kolmannes asukkaista 23.1.2026 Autoilu Tämä pysäköinnissä kismittää asukkaita Helsingissä 23.1.2026 Uutinen Odotettu Volvo EX60 kulkee jopa 810 kilometriä latauksella 22.1.2026 Uutinen Mazda luottaa yhteistyöhön – omaa sähköautoa lykätty 2029 saakka 22.1.2026 Uutinen Uusi Renault Clio ennakkomyynnissä – edullisimmillaan 22 990 euroa, hybridinä 5 000 euroa enemmän 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 18.1.2026 Uutinen Brysselin autonäyttely 2026 – muun muassa Kia EV2, Honda Prelude, sähkö-Hilux ja Xpeng P7+ 18.1.2026 Matkailuajoneuvot Uusia matkakoteja tarjolla – Caravan-messujen 10 mielenkiintoista uututta 17.1.2026 Uutinen Matkailuintoa ulkomaille on, vaikka rahat olisivat tiukassa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.1.2026 Käyttötesti Käyttötesti: onnistuuko Škoda Elroqilla viikon työajot pakkasilla ilman välilataamista? 21.1.2026 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: poistimme Toyota Priuksesta tuhansia euroja säästäneen korjauksen 23.1.2026 Uutinen Odotettu Volvo EX60 kulkee jopa 810 kilometriä latauksella 23.1.2026 Autoilu Tämä pysäköinnissä kismittää asukkaita Helsingissä 24.1.2026 Ajoneuvot Tilava, käsivaihteinen perhefarmari ei ole kadonnut mihinkään - 29 390 euron Kia K4 Sportswagon haastaa touring sportsit ja variantit hintakilpailuun 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt 21.1.2026 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: poistimme Toyota Priuksesta tuhansia euroja säästäneen korjauksen 18.1.2026 Klassikko Idän Porsche 80-luvun lopulta hurmaa simppelillä ja pelkistetyllä olemuksellaan 21.1.2026 Autoilu Päivän kuva: Lähes uusi rengas tyhjeni sekunneissa 10.1.2026 Kuluttajat Talvipakkanen paljasti vian ja Škodan Adblue-järjestelmä lakkasi toimimasta – kuluttaja vaati myyjäliikettä vastuuseen 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 14.1.2026 Päivän kuva Silmiäni usko en, että Mersu teki sen: ruosteettoman Väyrysen 4.1.2026 Päivän kuva Night Panel: Saabin oivallus, jota kaipaa yhä pimeille teille 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt