29.11.2023 Ajoneuvot Nimi muutettu: olisiko Nissan Micra premiumvivahteilla voinut kasvattaa Smartin myyntiä? – Tuskinpa Teksti Benjamin Helander Kuva Nissan,Smart Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Smart USA:lla oli todellakin tällainen hanke vuonna 2011. Hankkeen tasolle se jäi. Alun perin Mercedes-Benzin ja sveitsiläisen kellovalmistaja Swatchin yhteisyritys erikoistui hyvin pienten ja rohkeiden kaupunkiautojen valmistukseen. Aika ajoin tästä on lipsuttu, ja tällä hetkellähän suurin Smart-mallistosta koostuu kaikesta muusta kuin pikkuautoista. Kolmannen polven Fortwo uransa huipulla. Smartit - ja aivan erityisesti Fortwo - ovat äärimmäisen käteviä ja siksi suosittuja eurooppalaisten suurkaupunkien keskustassa. Sen sijaan pohjoisamerikkalaiseen automakuun tai edes tarpeisiin Smart ei oikein koskaan istunut. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Micra hätiin Smart USA:n ehdottama keino parantaa brändin kokonaismyyntiä Atlantin takana oli hieman outo siinäkin mielessä, että olihan Smartilla jo ollut tarjonnassaan neliovinen malli Forfour. Ensimmäisessä sukupolvessaan se oli vieläpä vahvasti japanilaista sukua, perustuen käytännössä kokonaan Mitsubishi Coltiin. Smart ForFour perustui tässä ensimmäisessä polvessaan Mitsubishi Coltiin, mutta toinen yritys oli Fortwo'n sekä erityisesti kolmospolven Renault Twingon sisarmalli. Smart USA ehti joka tapauksessa tekemään Micraan pohjautuvasta mallistaan jopa havainnekuvia. Näitä enemmän tai vähemmän virallisia havainnekuvia on löydettävissä Internetistä, ja niiden perusteella neljännen sukupolven Micra olisi saanut ulkokuoreensa hienoisia Smart-twistejä, kuten kaksiosaiset valot etu- ja takaumpioihin, tyylikkäämmät vanteet sekä hienoja listoja. Sisälle asti eivät ulotu edes havainnekuvat, joten siellä mennään pelkän mielikuvituksen varassa. Sitä tuskin kauheasti tarvitaan, sillä Smart ei varmasti olisi lähtenyt muokkaamaan Micran hyttiä isosti, joskin tunnelma olisi todennäköisesti pyrkinyt olemaan kuitenkin hieman arvokkaampi - ainakin joiltain osin. Jatketaanpa jossittelua menneessä vielä moottorien osalta, ja todetaan, että männät olisivat pysyneet visusti rivissä, ja voimanlähde olisi 110 prosentin varmuudella tullut Micra K13:n 1,0- ja 1,2-litraisten rivikolmosten muodostamasta peruskatalogista. Mikä ihme tässä paketissa olisi viehättänyt pohjoisamerikkalaista yleisöä yhtään enempää kuin Fortwo? Emme tosin koskaan saaneet tietää, vaikka olisikin. Itse asiassa jo ennen Micra-suunnitelmia Smart oli tehdä katumaasturin/crossoverin emomerkki Mercedes-Benzin C-sarjan pohjalle. Tämä hanke on nyt pitkälle toistakymmentä vuotta myöhemmin realisoitunut Smartin täyssähköisten crossovereiden muodossa. Miten tämä ratkaisu sitten pärjäisi Pohjois-Amerikassa, sitäkään emme saa koskaan tietää, sillä silloinen Daimler AG veti Smartin vuonna 2019 kokonaan sikäläisiltä markkinoilta pois. Teksti: Benjamin Helander Lähteet: Autocar, The Autopian Kuvat: Nissan, Smart Lue lisää Kaikki artikkelit 14.11.2025 Ajoneuvot Audin ensiesiintyminen autourheilun kuninkuusluokassa lähestyy – R26 Concept näyttää Audin tulevan F1-identiteetin 13.11.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz näyttää meille ensikuvat uudesta, joulukuussa paljastettavasta GLB-katumaasturistaan 10.11.2025 Ajoneuvot Tältä näyttää Toyotan Cyber Sumo – eli siis uusi Toyota Hilux, joka tulee ensi kertaa tarjolle myös täyssähköisenä 8.11.2025 Ajoneuvot Renault Twingo E-Tech todistaa, että 90-lukukin voi olla jo automuotoilussa retroa – sitä ovat myös taloustietoisuutta henkivät suorituskykylukemat 7.11.2025 Ajoneuvot Audi vahvisti ensi vuodelle kolme tärkeää, osittain ennennäkemätöntä uutuutta – luvassa iso maasturi Q9, kompakti sähköauto sekä vihdoin uusi Q7 7.11.2025 Ajoneuvot Mazda päivitti logonsa virallisesti digiaikaan, mutta autoissa sitä tullaan näkemään lähinnä vain keulapäässä 7.11.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz ja Nissan sulkevat yhteisen tehtaansa Meksikossa – viimeinen GLB-Mercedes on määrä valmistaa siellä ensi vuoden toukokuussa 6.11.2025 SEMA Show 2025 SEMA Show 2025: Nissanin tarjonnassa on muun muassa Patroleita tuhanteen hevosvoimaan asti 2.11.2025 Ajoneuvot Vuoden Auto Euroopassa -finalistit julkistettiin – vain Kia EV4 on ei-eurooppalainen, mutta sitäkin valmistetaan Euroopassa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 13.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Vantaalta löytyi tiettävästi Suomen ensimmäinen "Rättisitikka" 14.11.2025 Moottori 100 vuotta Moottori 100 vuotta: keväällä 1949 oman auton sai valita näiden 24 sallitun mallin joukosta - jos vain sattui saamaan autolle ostoluvan 13.11.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz näyttää meille ensikuvat uudesta, joulukuussa paljastettavasta GLB-katumaasturistaan 13.11.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Škoda Elroqin näyttö kerää kehuja, mutta kahvimuki ja kännykkä tappelevat elintilasta 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 10.11.2025 Lentokoneet Saksalainen lomalentoyhtiö Condor eläköitti Euroopan viimeisen "lentävän lyijykynän", harvinaiseksi jääneen Boeing 757-300:n 10.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Peugeot 505 Break 4x4 Dangel ei ole elämäntapafarmari, vaan enemmänkin oikea maastoauto 9.11.2025 Koeajo Koeajo: Mazda 6e – taistelua sähköä vastaan ei olisi kannattanut pitkittää näin kauan 13.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Vantaalta löytyi tiettävästi Suomen ensimmäinen "Rättisitikka" 20.10.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Nissan Juke - "juuri katsastettu, mutta puomi tuli lasista läpi" 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 26.10.2025 Ajatuksia autoista Väläytin vahingossa pitkät rekkakuskin naamalle neljä kertaa, mutta väitän silti ajovalojen olevan paras asia uusissa autoissa – Ajatuksia autoista 28.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tässä oli Teboil vielä viikko sitten 20.10.2025 Kuluttajat Mitätön vika johti tuhansien eurojen moottorikorjaukseen – kuluttaja ja korjaamo väänsivät Škodaan tulleista korjauskustannuksista