11.2.2019 Ajoneuvot Päivän kuva: Polon viimeinen matka Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Pikkuauto päätepisteessä. Metallinsininen Volkswagen Polo vuodelta 2002 saapui Moottorin pihaan pari vuotta sitten. Elämä näkyi pienissä naarmuissa, ja sisusta tarjosi ainesta autonhoitoartikkeliin. Mutta suuremmin tutkimatta siinä oli vielä paljon autoa jäljellä: ei päälle näkyvää ruostetta tai muuta ongelmaa. Polon piti saada etanolikonversio konepeltinsä alle. Saimme auton edullisesti, sillä ABS-järjestelmässä oli vika – todennäköisesti auto kaipasi uutta ABS-yksikköä. Sellaisen olisi varmasti saanut halvalla purkuautosta. Se olisi ollut aika pieni remontti, epäilemättä tekemisen arvoinen. Vaan toisin kävi. Ennen ABS-jumppaan ryhtymistä tutkimme auton läpi, onneksi. Moottorissa ei ollut öljynpainetta. Takavuosina se olisi ollut pikkuvika. Ehkä pelkät kiertokankien laakerit, kuka tietää. Tuskin mitään kovin suurta kuitenkaan. Polon tarinan kannalta vian vaikutus oli silti dramaattinen, kuten kuvasta näkyy. Ekologisuutta vaalivassa nyky-yhteiskunnassa ei takavuosien perusremontti kannata. Kierrätykseen vain, ja uutta tilalle. Teksti: Lauri Ahtiainen, Jari Saarentaus Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 15.8.2026 Päivän kuva Onkohan sinun postiasi kuljetettu tällaisella lumikiitäjällä? 10.8.2026 Päivän kuva Oliko sinun autokoulusi luokassa vastaava ”valotaulu”? 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 6.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: miten selviää Volvo ES90 tarkemmasta syynistä? 5.8.2026 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster Hybrid 150 4×4 – iso neliveto automaatti kaipaa asfalttiteiltä maastoon rämpimään 2.8.2026 Klassikko Yksi maailman arvostetuimpia historiallisten autojen tapahtumia järjestettiin tänä vuonna Suomessa 31.7.2026 Ajoneuvot Korvaamattomat Brasierilla hidastetöyssyyn -ilmeet ja muita muistettavia kuvia Suomen FIVA World Eventin reitin varrelta 31.7.2026 Päivän kuva Nämä lienevät kaikkien aikojen vanhimpia EU-rekisterikilvissä Suomen teillä ajaneita autoja 30.7.2026 Päivän kuva Ilves on vain yhden kappaleen verran valmistettu suomalainen farmariauto – pystytkö pelkän muodon perusteella erottamaan, minkä tunnetun autonvalmistajan tekniikkaan se perustuu? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.8.2026 Lentokoneet Käytännössä viimeinenkin iso länsieurooppalainen "täyden palvelun" lentoyhtiö luopuu ilmaisista aterioista lyhyillä ja keskipitkillä lennoillaan 14.8.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLC 400 4Matic ei suotta ujostele, eikä ole kyllä syytäkään 14.8.2026 Käyttötesti Käyttötesti Toyota C-HR aiheuttaa harmaita hiuksia ajoavustinjärjestelmien osalta 15.8.2026 Koeajo Koeajo: Isuzu D-Max – vaivaton ja väkevä kuormajuhta 13.8.2026 Prätkäpodi Prätkäpodi jakso 47: BMW R1200RT:n mittarissa 187 000 km – Moottorin käyttötesti selvittää tuntuvatko kilometrit 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 11.8.2026 Huutokauppahelmet Maloo-avolavamalli on täydellinen tekosyy perustella BMW M4 Competition kotiväelle "hyötyajoneuvona" 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla