1.7.2022 Ajoneuvot Passat-luokan sähköinen: Volkswagen ID.AERO Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä ID.AERO on vasta konsepti, mutta on voittanut kaikki muut tähänastiset ID-mallit jo ainakin yhdessä asiassa: aerodynamiikassa. Tuotantomallia ei tarvitse odottaa kovin kauaa. ID.AERO edustaa erästä tärkeää näkökulmaa automaailmassa, nimittäin aidon virtaviivaista muotoilua. Se oivallettiin kunnolla ensi kertaa 30-luvulla, mutta viime vuosina se on yllättävällä tavalla unohtunut. Luonnonlakien mukaan matalammalla kappaleella on pienempi ilmanvastus, kuin korkeammalla. Juuri sen vuoksi ID.AERO on fastback-korinen sedan, eikä suinkaan suuren otsapinta-alan kaupunkimaasturi.ID.AERO rakentuu esimerkiksi ID.4:n tavoin konsernin MEB-perusrakenteelle.Maailman ensimmäinen tuulitunnelissa testattu, ja siten oikeasti ilmanvastusasioiden puolesta mietitty automalli oli vuoden 1934 Chrysler Airflow. Uuden ja ihmeellisen asian vuoksi aerodynamiikka kuului keskeisesti auton brändäykseen. Hauskaa, että aerodynamiikka-teema on otettu samalla tavalla myös ID.AERO:n tuotenimeen vuonna 2022.Konseptiauto on melkein viisi metriä pitkä ja se on suunniteltu aerodynamiikan periaatteita noudattaen. Kattolinja laskeutuu auton takaosaa kohti coupémaiseen tyyliin. Ilmanvastuskerroin on 0,23.- ID.AERO -konseptiauto antaa ensisilmäyksen seuraavasta ID.-malliperheen jäsenestä. Se on auto, jossa yhdistyy tunteisiin vetoava muotoilu ja aerodynamiikka. Se tarjoaa toimintamatkaa jopa yli 600 kilometriä sekä runsaasti tilaa ja premium-luokan sisustamateriaaleja. Seuraten Volkswagen ID.4 -mallia, tämä on seuraava maailmanlaajuinen mallimme Euroopassa, Kiinassa ja Yhdysvalloissa, sanoi Volkswagen-brändistä vastaava johtaja Ralf Brandstätter. Perinteiset ovenkahvat on korvattu valaistuilla kosketuspinnoilla, jotka vähentävät ilmanvastusta edelleen.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTuotantoon Euroopassa jo ensi vuonna Uuden täyssähköisen mallin tuotantoversion odotetaan tulevan ensin Kiinan markkinoille vuonna 2023. Volkswagenin suunnittelee myös Euroopan malliversion tuotannon aloitusta Emdenin tehtaalla vuonna 2023. Emden on huomionarvoisesti Passatin ja Arteonin valmistuspaikka, kun taas muut ID-mallit syntyvät Zwickaun tehtaalla. Auto on varustettu energiasisällöltään 77 nettokilowattitunnin akustolla. Toimintamatkaa kerrotaan riittävän yli 600 kilometrin verran.Lähde ja kuvat: Volkswagen Teksti: Benjamin Helander Lue lisää Kaikki artikkelit 13.2.2025 Liikenteen verotus Autoveron tuotto 2024 laski roimasti – sähköistyminen ja autokaupan vaisuus vaikuttavat 13.2.2025 Uutinen Yhdysvaltalaisten autopomojen mukaan Trumpin tariffit luovat ”kuluja ja kaaosta” 11.2.2025 Ajoneuvot Polttomoottoriautot porskuttavat Suomessa vielä piiiiiitkääään 11.2.2025 Uutinen Taksiliitto: lakimuutos vääristäisi taksialan kilpailua 11.2.2025 Uutinen Kiina-tullit vastatuulessa autoteollisuudessa – Cupra varoittaa irtisanomisista 10.2.2025 Ajoneuvot Volvo EX30 Cross Country on vähän muutakin kuin tuttu sanapari uudessa paketissa 10.2.2025 Ajoneuvot Maistiainen: Opel Frontera Electric – puristamalla tehty edullinen täyssähköinen perhecrossover, ja ihan hyvä niin 7.2.2025 Ajoneuvot Flexis on Renaultin, Volvon ja CMA CGM:n uusi yhteisyritys, joka on tuomassa Euroopan markkinoille sähköisiä tavara-autoja 6.2.2025 Uutinen Ei sittenkään ensitreffit autokaupassa? Honda ja Nissan pistivät neuvottelut jäihin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.2.2025 Kuluttajat Land Rover sylki öljyt pihalle pian kaupanteon jälkeen – myyjäliikkeen oli korvattava, vaikka auto oli vanha ja lähes 250 000 kilometriä ajettu 15.2.2025 Vene 25 Båt Vene 25 Båt: Messujen kalastusvene kääntyi ukrainalaisvalmisteisten veneiden voitonjuhlaksi 15.2.2025 Testit Seikkailu: diesel vastaan sähköauto Lappiin – yhdellä istumalla vai matkalla lataillen? 15.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Kontio ja Parmas -kummelivolvo 14.2.2025 Koeajo Koeajo: Xpeng G6 – tehty myös Teslan kiusaksi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 10.2.2025 Autoilu Bensan hinta nousussa – kuinka korkealle litrahinta voi kivuta? 14.2.2025 Kuluttajat Land Rover sylki öljyt pihalle pian kaupanteon jälkeen – myyjäliikkeen oli korvattava, vaikka auto oli vanha ja lähes 250 000 kilometriä ajettu 10.2.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: 3-ovinen Mercedes-Benz 300 GE, jota kauneusleikkaus on koittanut nuorentaa 22 vuodella 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle