26.2.2021 Ajoneuvot Pienempi ja halvempi katumaasturi Maserati Grecale suttuisissa salakuvissa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Katumaasturi Maserati Grecale tulee vielä tänä vuonna ja nyt saamme hieman ensimakua muodoista. Valitettavasti suljinajat ovat lipsahtaneet kuvaajalla hieman pitkäksi. Atrainmerkin Levanten alapuolelle sijoittuva pienempi, ja siten oletettavasti myös edullisempi, katumaasturi Maserati Grecale tekee tuloaan. Nyt valmistaja julkaisi muutaman erittäin suttuisen salakuvaa esittävän teoksen tulevan automallin prototyypistä. Valmistaja tosiaan puhuu tässä yhteydessä prototyypistä, joten kyseessä ei oletettavasti ole vielä sarjatuotantoauto. Kuvat on otettu Maseratin Modenan tehtaan ulkopuolella, vaikka auto tullaan valmistamaan yli 500 kilometrin päässä Alfa Romeo Stelvion kanssa samalla Cassinon tehtaalla. Jälkimmäiselle tehtaalla suunnitellun investoinnin kerrotaan olevan 800 miljoonan euron luokkaa. Nämä nähtävät kuvat on alunperin toimitettu yhtiön työntekijöille vuodettavaksi sosiaalisen median kautta – Maserati myöntää tämän täysin avoimesti. Tuleva SUV Maserati Grecale on saanut nimensä tuulen mukaan, sillä italiaksi Grecale tarkoittaa Välimerellä puhaltavaa koillistuulta. Sen suurempi sisar, vuonna 2016 esitelty Levante, on nimetty sekin tuulen mukaan. Maseratin mallihistoriasta löytyy myös sellaisia tuulia kuin Ghibli, Bora ja Merak. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Katumaasturi Maserati Grecale kuvissa Kovin kummasti kuvista ei pysty puhumaan, sillä siinä määrin suttuisena ne on toimitettu. Lisäksi auto on toki vieläpä teipattu, kuten jokaisen itseään kunnioittavan prototyypin nykyään pitää olla. Maserati näyttää käyttävän mustan ja sinisen sävyissä heiluvaa teippiä muotojen peittämiseksi. Yritetään silti arvuutella sen, minkä kuvista pystyy. Keulalta näyttäisi löytyvän perinteikäs suurehko maski, jonne oletettavasti sijoitetaan myös atrainmerkki muun nykymalliston tyyliin. Ajovalojen muodosta on näiden kuvien perusteella hankala sanoa. Etupuskurin kulmista löytyy suuret nelikulmaiset ilmanottoaukot, mutta juuri tämänkaltaiset yksityiskohdat saattavat vielä muuttua prototyypeissä. Usein näitä muovataan tahallaan näyttämään juurikin erilaiselta kuin lopputuotteessa. Kylki- ja kattolinja paljastui jo nimen myötä, joten siitä ei tarvinne todeta sen enempää. Sen sijaan takapää näyttää mielenkiintoiselta. Takavalot näyttäisivät siltä, että ne ovat saattaneet saada samoja vaikutteita kuin päivitetty Levante. Voimalinjoista tiedämme jo tarjolle tulevan perinteisen polttomoottorimallin lisäksi sekä hybridin että täyssähköversion, sillä uutisoimme aiheesta aiemmin. Kovin paljon muuta emme sitten tiedäkään. Prototyyppiautot kiertävät tällä hetkellä teillä kattavassa koeajorumbassa. Niitä testataan tieliikenteen lisäksi myös moottoriradalla ja maastossa erilaisissa tilanteissa viimeisimmän hienosäädön tekemiseksi. Grecalea on odoteltu alunperin tämän vuoden alkupuolelle, mutta myöhässä taidetaan olla. Nyt Maserati kertoisi auton julkistuksen tapahtuvan ennen tämän vuoden loppua. Kuvat ja lähde: Maserati Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2024 Ajoneuvot Dacia Sandero töytäisi Tesla Model Y:n pois Euroopan myydyimmän automallin paikalta vuoden 2024 ensimmäisellä puolikkaalla 25.7.2024 Uutinen Hyväkuntoinen soratie päihittää pahasti vaurioituneen päällystetyn tien 24.7.2024 Uutinen Käytettyjen autojen kauppa elpyy – sähkö- ja hybridiautojen kysyntä kasvussa 23.7.2024 Ajoneuvot Uudet Porsche Panamera GTS ja -Turbo S E-Hybrid antavat tilaa V8:lle, teholle ja Nürburgring-ennätykselle 23.7.2024 Uutinen Akun kestävyys mietityttää suomalaisia sähköauton hankinnassa – todellisuudessa akkuvahingot ovat harvinaisia 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 22.7.2024 Uutinen Suomen teiden heikko kunto vaarantaa liikenneturvallisuuden – moni väistelee päällystevaurioita pujottelemalla 22.7.2024 Ajoneuvot Selvitimme myös Suomessa myytävien pakettiautomallistojen keski-iät – hyötyautot ovat keskimääräiseltä malli-iältään yli puolet henkilöautoja vanhempia 21.7.2024 Autoilu Haamuautot haasteena – romutettavaksi tarkoitetut autot on kierrätettävä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 26.7.2024 Päivän kuva Päivän kuva: tunnistatko jo tämän pienen sinisen pisteen suuren merkityksen? 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan