23.2.2015 Liikenne Pisararata haukkaisi väylärahat Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Jos valtio sitoutuu Pisararata -hankkeeseen, tarkoittaa se todennäköisesti olemassa olevan väylästön entisestään kiihtyvää rapautumista. Jos valtio sitoutuu Pisararata -hankkeeseen, tarkoittaa se todennäköisesti olemassa olevan väylästön entisestään kiihtyvää rapautumista. Hallitus on päättämässä Helsingin Pisararadan rahoituksesta tällä viikolla. Hanke edellyttää toteutuessaan merkittävää valtion panostusta, jonka hyöty-kustannussuhteeksi Liikennevirasto on arvioinut erittäin kannattamattoman 0,5. Eli jokainen sijoitettu euro poikii takaisin vain 50 senttiä. Samaan aikaan tiestön kunto on romahtanut ja vauriot ovat siirtymässä jo päällysteistä teiden runkoihin. Tämän seurauksena tuleva korjauslasku moninkertaistuu. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lisävelkaa 100 miljoonaa vuodessa Parlamentaarinen korjausvelkatyöryhmä arvioi joulukuussa julkaistussa loppuraportissaan olemassa olevan liikenneinfrastruktuurin eli muun muassa ratojen, tiestön ja vesiväylien korjausvelaksi 2,4 miljardia euroa. Työryhmän mukaan korjausvelka kasvaa 100 miljoonalla eurolla vuodessa. – Maalaisjärjellä ajateltuna päärakennukseen ei kannata rakentaa uutta elintasosiipeä, ennen kuin vanhan osan vuotava katto ja märät perustukset on korjattu, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen huomauttaa. Korjaus kannattaa Tässä valtiontalouden tilanteessa olisi Autoliiton mukaan järkevintä keskittyä hyöty-kustannussuhteeltaan kannattavan, jo olemassa olevan ja maan kilpailukyvyn kannalta välttämättömän väylästön hoitoon ja lykätä mittavia uusinvestointeja. Mahdollisesta EU:n rahoitusosuudesta Pisararataan ei ole Autoliiton arvion mukaan suurta iloa, sillä olemassa olevan väyläverkoston korjauskustannukset kertaantuvat saman aikaisesti niiden laiminlyönnin takia. – Viime vuosina on useissa työryhmissä etsitty keinoja kannattamattomista hankkeista luopumiseksi ja kannattavien hankkeiden rahoituksen varmistamiseksi. Tämä työ näyttää valuvan aina hukkaan kun on poliittisen päätöksenteon aika, Nieminen toteaa. Lue lisää Kaikki artikkelit 5.12.2025 Uutinen Teslan hintapommi – Model 3 Standard kilpailee jo kiinalaishalpisten kanssa 3.12.2025 Uutinen Mercedes-Benz tekee U-käännöksen – luksusbrändin tilalle jälleen ostettavia automalleja 2.12.2025 Taksit Taksamittarit ja värikilpi takseihin – eripuraa aiheuttanut lakiaie etenee eduskuntaan keväällä 2026 2.12.2025 Uutinen Yritykset kannattelevat automarkkinaa sekä käyttövoimamurrosta – ensirekisteröinnit reilu kaksi prosenttia viime vuotta jäljessä 2.12.2025 Uutinen Saksan liittokansleri vaatii 2035 polttomoottorikiellon loiventamista 1.12.2025 Kuluttajat Volkswagen Golfin vaihteisto vikaantui pahasti – autoliike yritti laittaa tuhansien eurojen korjauksen kuluttajan käyttötavan piikkiin 28.11.2025 Uutinen Qashqai ja muut kansansuosikit koepiinassa – Euro NCAP marraskuu 2025 28.11.2025 Uutinen Honda WN7 – alkaako tästä sähköprätkien vallankumous? 26.11.2025 Uutinen Ehkä vuoden mielenkiintoisimman sähköauton käytännöllisempi versio: Mercedes-Benz CLA Shooting Brake alkaen 52 390 euroa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 4.12.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Toyota C-HR Plug-in paljastaa hyviä ja huonoja puoliaan myräkässä 5.12.2025 Koeajo Koeajo: Peugeot e-5008 AWD – kohtuuhintainen seiskapaikkainen 4.12.2025 Koeajo Koeajo: BMW iX3 – kapeammin munuaisia, leveämmin autoa 5.12.2025 Käyttötesti käytetyllä Moottorin käytetyn Toyota Priuksen huutokauppa päättyy tänään – kuinka korkealle vanhan ekoauton hinta nousee? 5.12.2025 Uutinen Teslan hintapommi – Model 3 Standard kilpailee jo kiinalaishalpisten kanssa 1.12.2025 Kuluttajat Volkswagen Golfin vaihteisto vikaantui pahasti – autoliike yritti laittaa tuhansien eurojen korjauksen kuluttajan käyttötavan piikkiin 2.12.2025 Käyttötesti käytetyllä Verotuspäätös tuli: paljonko Moottorin tuontiauto-Saabista täytyi maksaa autoveroa ja miten tuontiauto verotetaan? 1.12.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Audi RS 6 Sedan 5.0 V10 Quattro - paino sanalla sedan 3.12.2025 Uutinen Mercedes-Benz tekee U-käännöksen – luksusbrändin tilalle jälleen ostettavia automalleja 30.11.2025 Laivat Jättiristeilijöistään tunnettu Royal Caribbean aikookin vaihteeksi lanseerata pienemmän laivaluokan - tavoitteena mahtua eksoottisempiin kohteisiin 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 1.12.2025 Kuluttajat Volkswagen Golfin vaihteisto vikaantui pahasti – autoliike yritti laittaa tuhansien eurojen korjauksen kuluttajan käyttötavan piikkiin 18.11.2025 Matkailu Panssarimuseon vetonaula saapui museolle – yksi asia tekee siitä kovaa valuuttaa tulevaisuudessa 15.11.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: 27-litrainen V12-Beast 25.11.2025 Liikenne Eihän vain sinun autosi lukeudu tähän 85 447 auton joukkoon?