28.7.2016 Ajoneuvot Porschellakin on huumorintajua – ”Onnea matkaan!” Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Samalla selittyy miksi jutun kuvituksena on Honda NSX. Ei ole mitenkään salaisuus, että autovalmistajat testaavat tulevia mallejaan yhdessä tärkeinä pidettyjen kilpailijoiden kanssa. Autot hankitaan kuitenkin välikäsien kautta, jotta muut valmistajat eivät saisi tietää testauksesta. Hondan uuden lippulaivan, NSX:n, ajodynamiikkatiimin pomo Nick Robinson kertoi Automotive Newsin haastattelussa, että NSX:ää kehitettäessä Porsche oli kuitenkin hoksannut mistä on kyse. Hondan käytössä ollut Porsche 911 GT3 oli viety huoltoon sen takaisinkutsun takia ja samalla saksalaisvalmistaja oli auton mustan laatikon avulla päätellyt kenestä oli kyse. Niinpä Hondan työntekijöitä odotti auton konepellin alle kiinnitetty lappu "Onnea matkaan Hondalle Porschelta, nähdään toisella puolella!" Robinson kertoi myös, että niin ikään testiautona ollut McLaren 12C herätti sekin kysymyksiä. Huollon yhteydessä merkin edustaja tiedusteli, että missä autolla on oikein ajettu 330 kilometrin tuntinopeudella, mikä rata mahtoi olla kyseessä. Hondan uuden NSX:n pitäisi saapua Eurooppaan syksyllä. Lähde: Automotive News, Road & Track Kuva: Honda Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Katso myös: Honda NSX saapuu Eurooppaan syksyllä – onko vieläkin kesää jäljellä? Lue lisää Kaikki artikkelit 8.6.2026 Ajoneuvot Syynissä 1970–80-luvun huippuauto Mercedes-Benz 240 D – millaiset turvaratkaisut ja miten sujuu käyttö? 8.6.2026 Uutinen MG:n Euroopan valloitus jatkuu voimakkaana – 200 miljoonan euron tehdas Espanjaan 7.6.2026 Sähköautot Hyundai Ioniq 6 N on nyt hinnoiteltu – vain yksi vaihtoehto tekee valinnasta helpon 6.6.2026 Ajoneuvot Volkswagen ID. Polo: kakkosauto vai sittenkin jopa ykkösauto? 6.6.2026 Matkailu Podetko matkakuumetta, mutta määränpää on hukassa? – Matkahuollolla on ratkaisu 5.6.2026 Ajoneuvot Nash Metropolitan on niin ihana, ettei sille raaski suuttua, vaikka se on välillä pirullisen itsepäinen – koeajo 5.6.2026 Uutinen Puolen miljoonan euron supersähköauto jäi haaveeksi – suomalaisen Tritiumin taustayhtiö hakeutui konkurssiin 5.6.2026 Sähköautot Mazda CX-6e sai hinnat – yksinkertainen valikoima, paljon varusteita 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 8.6.2026 Laivat Biometaania, hukkalämpöturbiini, sähköpyöriä... - suurin Helsingissä tänä vuonna vieraileva loistoristeilijä on varsinainen ekohippi 8.6.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Auton ja tien museo Mobiliassa esitelty Mazda 929L -harvinaisuus 7.6.2026 Koeajo Koeajo: Polestar 5 – kirkkaammin loistava napatähti on todellinen vaihtoehto Taycanille 8.6.2026 Ajoneuvot Syynissä 1970–80-luvun huippuauto Mercedes-Benz 240 D – millaiset turvaratkaisut ja miten sujuu käyttö? 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 3.6.2026 Liikenne Onko tässä Suomen sekavin liikenneympyrä? 6.6.2026 Huutokauppahelmet Kimi Räikkösen signeeraama, 38 kilometriä ajettu Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio Racing Edition n:o 1/35 - Huutokauppahelmet 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km