6.10.2019 Ajoneuvot Road Rescue on tien päällä tapahtuva pelastusoperaatio Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tämä on tarina siitä kuinka uusi henkilöauto silputaan tilan tekemiseksi, jotta potilas saadaan irrotettua autosta. Kyseessä on Road Rescue -harjoitus. Kovan kolarin seurauksena auto muuttaa muotoaan ja sinne saattaa jäädä jumiin. Tämänkaltaisissa tilanteissa esimerkiksi ovat eivät välttämättä enää avaudu oikein. Tällöin pelastushenkilökunnan on löydettävä nopeasti tie apua tarvitsevan auttamiseksi ja mahdollisesti myös tehtävä lisätilaa potilaan poistamiseksi autosta. Olemme seuraamassa Road Rescue 2019 -koulutustapahtumaa Helsingissä FinnSec-messujen yhteydessä 2.–3.10.2019. Suomen Palopäällystöliitto järjestää koulutuksen liiton Tieliikennepelastamisen toimikunnan kanssa. Katsojille kyseessä on näytös, mutta pelastajille harjoitus.Pelastusnäytöksissä käytetään uusia Renault-autoja, jotka valmistaja on tarjonnut tähän käyttöön. Näissä esiintyvät Espace, Kadjar, Koleos sekä Megane ja lisäksi mukana on myös saman konsernin tuotteena Dacia Sandero. Seuraamme harjoitusta, jossa skenaariona on pyörillään olevan uuden henkilöauton leikkaaminen tilan tekemiseksi ja potilaan irrottamiseksi autosta – kohteena on SUV-luokan Renault Kadjar.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMitä tapahtuu?Harjoituksen osallistuvat pelastajat ovat kerääntyneet, suojavarusteet valmiiksi päälle pukeneina, tarkasti aikataulussa sovittuun paikkaan Renault Kadjarin ympärille. Harjoitusta johtaa paloesimies Jarno Joensuu. Aikaa on 1,5 tuntia ja tässä ajassa tulee ehtiä käymään eri vaihtoehtojen lisäksi läpi myös kaikki ohjeistus, joten aikaa ei ole hukattavaksi.Hän muistuttaa työskentelynopeuden olevan avainasemassa, jotta ihminen saadaan pois. Lisäksi Joensuu kehottaa käyttämään suojalasien lisäksi myös visiiriä, jotta silmään ei vain päädy mitään vierasesineitä. Paksut työrukkaset on syytä pitää kädessä.Ensimmäinen tehtävä on asettaa auton alle niin sanotut portaat eli tukea auto maata vasten, jotta se ei liiku jousituksen varassa työvaiheiden aikana. Tämä varmistaa paitsi turvallisen työskentelyn työtä tekeville myös potilaan turvallisuuden. Seuraava vaihe on pyrkiä tekemään auto virrattomaksi.- Akun etsimiseen tulee käyttää korkeintaan kaksi minuuttia ja jos akkua ei löydy niin virrat saa jäädä. Kaikki etsimiseen käytetty aika on pois potilaan auttamisesta, joten siellä ei voida pyöriä 10 minuuttia akkua etsimässä, ohjeistaa harjoitusta johtava Joensuu. Akun paikallistamiseksi konepelti poistetaan ja tämä tehdään takareunasta levittämällä saranat rikkoen. Moderni työkalu on akkukäyttöisenä johdoton ja yllättävänkin hiljainen. Pahinta ääntä harjoituksen aikana pitävät työkalujen voimasta paukkuvat korin turvarakenteet.Tämän jälkeen konepelti kierretään eteen, jolloin se vapautuu lukituksesta eikä erittäin jykevää konepellin lukitusta tarvitse rikkoa. Akku löytyykin tällä kertaa oletetusta paikasta ja auto voidaan tehdä virrattomaksi.Takaa sisään ja kylki aukiPelastushenkilökunta lähestyy ensin tilannetta tavaratilan kautta. Työ aloitetaan rikkomalla takavalo, jotta saadaan tilaa takakyljen ja tavaratilan kannen väliin. Levitintyökalu mahtuu syntyneeseen väliin, jolloin takaluukku taipuu rakoa runsaasti kasvattaen kunnes takaluukun kiinnitys saadaan avattua leikkurilla.Toisinaan on tarpeen avata koko auton kylki esimerkiksi jos b-pilari on painunut sisään tehden ovien avaamisen täysin mahdottomaksi. Työ aloitetaan rikkomalla ikkunat hallitusti ja näin päästään myös käsiksi sisäpuolelle osin ehkä potilaan ja toisaalta kattoverhouksen pariin. Ennen auton aukomisen aloittamista on tärkeää paikantaa kattoverhouksen alta sivuturvaverhon laukaisupatruuna, jos ei ole vielä lauennut, jotta sitä ei puhkaista voimatyökaluilla.Autoon merkitään tussilla leikkaus- ja puristuspaikat tulevia toimenpiteitä varten. Oviaukko pitää saada avattua etu- ja takareunasta kyljen avaamisen mahdollistamiseksi. Etureunan osalta aloitetaan muotoilemalla etulokasuojaa etuoven saranoiden saamiseksi esiin. Leikkurilla työ ei onnistu, jos se ei mahdu kunnolla saranan ympärille. Takaoven takalaidassa suoritetaan sama, mutta lukkopesän osalta.Tässä vaiheessa B-pilarin ylälaitaan tehdään v-leikkuu leikkurilla. Tästä kylki antaa parhaiten periksi, joten kylkeä aletaan levittämään katkaistun b-pilarin kohdalta alaspäin. Avuksi tarvitaan tankolevitintä, jotta koko kylki saadaan taitettua aina maata vasten asti.Sama työ on mahdollista suorittaa myös levittämällä kylkeä b-pilarin ylälaidan sijaan oven takareunasta, kunnes koko kylki on avattu. Tämä vaatii b-pilarin katkaisemista sekä ylä- että alalaidasta. Road Rescue –harjoituksessa nähtiin auton toisella puolella myös tämä vaihtoehto.Katto poisEräs näyttävimmistä toimenpiteistä potilaan poistamisen mahdollistamiseksi on auton katon irrottaminen. Myös tämä harjoitellaan läpi, joskaan kattoa ei oikeastaan nosteta pois auton päältä. Käytetty tekniikka on nerokas.A-pilarit ja tuulilasi tulee katkaista – kaiken edellä suoritetun jälkeen kyljet olikin jo avattu, mutta muussa tapauksessa ne tulee katkaista koko matkalta. Samoin tavaratilan kansi oli jo poistettu Kadjarista. Näin jäljellä on vain c-pilarit joista katkaistaan toinen, mutta toiseen tehdään ainoastaan kevennykset leikkaamalla. Tuulilasin lisäksi tämä on yksi harvoista paikoista, joihin hyödynnetään puukkosahaa – akkukäyttöinen toki sekin.Tämän jälkeen auton katto voidaan kiertää viimeisen c-pilarin varassa pois auton päältä. Osittain jäljellä oleva c-pilari auttaa kannattelemaan kattoa tehden työstä kevyemmän eikä sitä tarvitse nostaa ylöspäin. Tässä vaiheessa autosta ei ole juurikaan mitään jäljellä, mutta eräs harjoitus voidaan vielä suorittaa.Auton keulan painuessa kasaan edestä tulevan törmäyksen johdosta on mahdollista, että etumatkustajat jäävät eturaajoistaan kiinni. Lokasuojiin, keskitunneliin ja a-pilarin juureen leikkaukset tekemällä saadaan rakennetta riittävästi kevennettyä, jotta levittämällä b-pilarin juuresta ja etuoven etureunasta saadaan tehtyä tilaa etumatkustajien alaraajoille.Koulutusohjeiden kuuntelemisen lomassa pelastajilta kuluu vain 1,5 tuntia pilkkoa auto palasiksi, joita harva edes tunnistaa. Todellisessa tilanteessa ei ole näin paljon aikaa, mutta eipä silloin myöskään tavallisesti sovelleta kaikkia harjoiteltuja menetelmiä. Juuri oikeiden otteiden, rutiinin ja tehokkuuden vuoksihan näitä asioita harjoitellaan.Lopulta harjoitteleva joukko taitaa olla yhtä mieltä siitä, että moderni Renault Kadjar on erittäin jykevää tekoa esimerkiksi 80-luvun autoihin verrattuna. Huomattavasti kehittynyt kolariturvallisuus tarkoittaa, sitkeämmistä ja vahvemmista korirakenteista johtuen, lisähaasteita potilaan poistamisessa ajoneuvosta, mutta valitettava kompromissi on ehdottomasti parempi näin päin.Teksti: Henri Posa, Kuvat: Henri Posa, Jari SaarentausMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 7.2.2025 Ajoneuvot Flexis on Renaultin, Volvon ja CMA CGM:n uusi yhteisyritys, joka on tuomassa Euroopan markkinoille sähköisiä tavara-autoja 2.2.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Xpeng G9 ei pidä kynttilää vakan alla 31.1.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Xpeng G6 – kiinalaisista sähköyrittäjistä kaikkein tuorein haluaa vedota ostajiin teknologiallaan 31.1.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Tesla Model Y ”Juniper” – myyntitykin uudistukset konkreettisesti nähtävillä 28.1.2025 Ajoneuvot Dacian suurin ja komein eli Bigster tulee ennakkomyyntiin 28 399 euron alkaen-hinnalla 27.1.2025 Ajoneuvot Tesla Model Y ”Juniper” on nyt tilattavissa Suomessakin – toimitukset käyntiin maaliskuussa 23.1.2025 Ajoneuvot Dacia Sandero oli Euroopan myydyin auto vuonna 2024 – polttomoottoriset hatchbackit valtasivat itse asiassa koko top 3:n 22.1.2025 Ajoneuvot Italiassa valmistettiin vuonna 2024 vähiten autoja sitten vuoden 1956, mutta Fiat oli silti maailmanlaajuisesti myydyin Stellantis-brändi 20.1.2025 Ajoneuvot Maistiainen: Renault Master Blue dCi 150 L3H2 – iso mutta ketterä vuoden pakettiauto Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 7.2.2025 Klassikko Ruotsin kuningasperheen entinen Mercedes-Benz 600 Pullman huutokaupattavana – hinta-arvio jopa 250 000 euroa 6.2.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin huono tuuri jatkuu: nestevuoto pakotti korjaamolle 7.2.2025 Autonäyttely Retromobile 2025: tässä kohtuuhintaiset poiminnat - klassikoita jopa alle 10 000 eurolla! 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 7.2.2025 Klassikko Ruotsin kuningasperheen entinen Mercedes-Benz 600 Pullman huutokaupattavana – hinta-arvio jopa 250 000 euroa 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 5.2.2025 Koeajo Koeajo: Mazda 3 – kuin ostaisit käytetyn auton, ja hyvä niin 6.2.2025 Matkailu Karakatitsa – ruma jäiden etenijäihme Virosta 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 8.1.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Peugeot teki luksussedanin keskelle poikittain sijoitetulla diesel-V12:lla 9.1.2025 Uutinen Reilu 130 000 kilometria ajetusta Škodasta rikkoutui ohjaus – myyjä epäili vian johtuneen auton ostajasta