4.9.2015 Liikenne Romutus rytisytti maakunnissa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ryminällä heinäkuussa alkanut autojen romutuspalkkiokokeilu on saanut vilkkaimman vastaanoton maakunnissa. Vaikka Uudellamaalla autojen ensirekisteröinnit ovat olleet kasvussa, ei romutuspalkkio ole toiminut siellä yhtä vahvana veturina uuden auton hankinnalle kuin maakunnissa. Heinä–elokuussa yli 40 prosenttia uusien autojen ensirekisteröinneistä tehtiin Uudellamaalla, kun taas romutuspalkkioista hieman yli 30 prosenttia on käytetty siellä.– Tämä johtuu muun muassa siitä, että pääkaupunkiseudulla ajoneuvokanta on muutenkin tuoreempaa kuin muualla Suomessa, Trafin tietojohtaja Juha Kenraali arvioi.Romutuspalkkio näyttäisi innostaneen etenkin Keski-Suomessa, Keski-Pohjanmaalla ja Lapissa.– Näissä maakunnissa rekisterissä olevien autojen keski-ikä on yli 14 vuotta, kun taas Uudellamaalla keski-ikä on 11 vuotta.Valtiovalta ja autoala kimpassaRomutuspalkkion voi saada uuden henkilö- tai matkailuauton hankintaa varten, jos vie romutettavaksi oman, yli 10 vuotta vanhan auton ja ostaa tilalle enintään 120 g/km hiilidioksidia päästävän ensirekisteröimättömän auton.Romutuskokeilun rahoittavat valtio ja autoala yhdessä siten, että valtion osuus on tuhat euroa ja autoala osallistuu vapaaehtoisella 500 euron korvauksella romutettavaa ajoneuvoa kohden.Romutuspalkkiokokeiluun varatut kolme miljoonaa euroa loppuivat alle kahdessa kuukaudessa. Kokeilulle on haettu viiden miljoonan euron lisärahoitusta. Jos valtiovarainministeriö raottaa rahakirstun kantta, tarkoittaa se kaikkiaan vanhan 8 000 henkilöauton romutusta kokeilun aikana.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 6.2.2025 Uutinen Ei sittenkään ensitreffit autokaupassa? Honda ja Nissan pistivät neuvottelut jäihin 5.2.2025 Uutinen Autoliitto muistuttaa hiihtolomalaisia: tee nämä asiat jo nyt – vähennät sillä lähtöstressiä 4.2.2025 Uutinen Taksin käyttäjien turva ryöstöhinnoitteluun – taksamittari 4.2.2025 Uutinen Pariton vai parillinen? Audi remontoi mallistonumeronsa – takaisin entiselleen 3.2.2025 Uutinen Citroën kiistää brittihuhut Rättärin paluusta sähköretroversiona 3.2.2025 Sähköautot Sähköautojen osuus kasvussa – kiitos käytettyjen tuonnin ja työsuhdeautojen 31.1.2025 Uutinen BMW iX saa kasvojenkohotuksen ja lisää toimintamatkaa – uudistuneen malliston lähtöhinta 87 300 euroa 30.1.2025 Sähköautot Älylataus voi tuoda säästöjä sähköautoilijalle – mutta kuinka paljon? 29.1.2025 Uutinen Volkswagen peruu ID.7:n Pohjois-Amerikasta – sähköautot eivät myy USA:ssa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 7.2.2025 Klassikko Ruotsin kuningasperheen entinen Mercedes-Benz 600 Pullman huutokaupattavana – hinta-arvio jopa 250 000 euroa 6.2.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin huono tuuri jatkuu: nestevuoto pakotti korjaamolle 7.2.2025 Autonäyttely Retromobile 2025: tässä kohtuuhintaiset poiminnat - klassikoita jopa alle 10 000 eurolla! 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 7.2.2025 Klassikko Ruotsin kuningasperheen entinen Mercedes-Benz 600 Pullman huutokaupattavana – hinta-arvio jopa 250 000 euroa 5.2.2025 Koeajo Koeajo: Mazda 3 – kuin ostaisit käytetyn auton, ja hyvä niin 6.2.2025 Matkailu Karakatitsa – ruma jäiden etenijäihme Virosta 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 8.1.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Peugeot teki luksussedanin keskelle poikittain sijoitetulla diesel-V12:lla 9.1.2025 Uutinen Reilu 130 000 kilometria ajetusta Škodasta rikkoutui ohjaus – myyjä epäili vian johtuneen auton ostajasta