3.3.2023 Ajoneuvot Rovanperä palasi legendaarisen Toyota Starletin rattiin – katso video autosta, josta kaikki alkoi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kalle Rovanperä viihdyttää itseään ja ralliyleisöä museoikäisellä Toyota Starletilla viikonlopun SM-rallissa Jyväskylässä. Kalle Rovanperä ajaa oma brändinsä tunnus KR69 autonsa ovessa kaksipäiväisessä Jyväskylän SM-rallissa. Kyse on eräänlaisesta nolla-autokeikasta, mikä tarkoittaa, että Rovanperän ajat eivät välity virallisia teitä pitkin ralliyleisön tietoisuuteen.Puskaradiosta ajat kaiketi jossain vaiheessa kantautuvat, ja vaikka SM1-luokan kärjelle ei vanhalla Starletilla ehdikään, on mielenkiintoista nähdä, miten hyvä harrastepeli taipuu maailmanmestarin käsissä.Erikoiskokeet ovat Rovanperälle tuttuja etenkin Toyota-aikakaudelta, sillä rallin kolmas erikoiskoe Palsankylässä ajetaan tiimin käyttämällä vapaatestialueella, jolla Rovanperäkin on kuskannut hieman modernimpaa Toyotaa tuhansien kilometrien verran.Autoaan hän luonnehtii maltillisin sanakääntein. Edellisen kerran, kun Rovanperä 2010-luvun alussa Starletilla ajoi, oli tekniikka vielä tehty alaikäisen juniorikuljettajan tarpeisiin. Auto on siis sama yksilö, jolla Rovanperä ponnahti rallifanien luupin alle jo kahdeksanvuotiaana. Tuolloin auto oli vielä kokosininen väritykseltään.- Ei siinä sen kummempaa tekniikkaa ole. Vaihdoimme Starletin moottorin parempaan, Corollan 4A-GE -moottoriin, ja olemme vain sitä parannelleet. Uusi alusta ja jarrut on autossa, mutta ei mitään erityistä, Rovanperä vähättelee.Jo testivideoiden perusteella kyse on todella ripeästä laitteesta. Kun moottori parkuu 9500 kierrosta, saa se kovimmankin rallifanin herkistymään.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyEntisöity Toyota StarletStarlet on aina pysynyt Rovanperän perheen kotitallissa Puuppolassa. Kilpaa autolla ei ole hetkeen ajettu, vaan vanha sotaratsu entisöitiin vain Toyota-kuljettajan entisen kotikaupungin tapahtumaa varten.- Nyt sillä on mukavampi päästää. On siinä yli 200 hevosvoimaa, vaikka emme ehtineet tehdä aivan viimeisen päälle moottoria. Parikymmentä heppaa uupuu, mutta kyllä se menee aika lailla eri tavalla kuin viimeksi.Viime kerrasta onkin jonkin verran aikaa, sillä kyseisellä autolla Rovanperä aloitteli ralliuraansa Latviassa.Vertailukelpoista "kiriapua" Rovanperälle antavat Toyota Corolla GT:llä kisaan nolla-autona osallistuva Jonne Halttunen sekä BMW 325:llä VIP-autoa ajava Toni Gardemeister.Oletettavaa kuitenkin on, että Rovanperä pistelee omille minuuttiluvuilleen autollaan, ja joutuu täten hakemaan vertailukohtaa esimerkiksi SM2- tai SM3-luokkien ajoista.Rovanperä ei kaikesta huolimatta ole vielä varma, kuka hänelle tarkoitettua Toyotaa ajaa Meksikon MM-rallissa.Ennen vuoden ensimmäistä kaukomatkaa Rovanperän on suoriuduttava kunnolla Jyväskylän SM-rallin haasteesta. Kilpailussa Rovanperä ei ole mukana, vaan ajaa kilpailijaletkan edessä niin sanottua etuautoa, joka tarkistaa reitin.Tällaisessa roolissa oleva kuljettaja ei saa sortua ajovirheisiin, vaikka innostuisi kotiyleisön edessä räppäämään hieman tavallista railakkaammin.Jäsentenvälinen kartturin kanssa?Lisähaastetta tuo se, että ralliin osallistuu vastaavassa roolissa myös Rovanperän pitkäaikainen kartanlukija Jonne Halttunen. Rovanperän menopelinä toimii Toyota Starlet ja Halttunen luottaa Toyota Corollaan. Starletin 20-venttiilisestä moottorista irtoaa 240 hevosvoimaa ja Halttusenkin autossa hevosvoimia on yli 200. Molemmat ovat rivakoita takavetoautoja, joten pitkiä sivuluisuja on varmuudella luvassa.Kummankaan aikoja ei julkaista virallisesti, mutta epävirallisia vertailuja kaksikko tulee keskenään tekemään. Edes leikkimielistä kisaa kaksikon välille on vaikea kehittää, sillä taitotaso maailmanmestarin ja hyvän harrastajakuljettajan välillä on selkeä.Mikäli Halttunen saa aikaan yllätyksen, lupaa Rovanperä antaa ajohaalarinsa kakkoskuljettajalleen muitta mutkitta.- Toivottavasti ei ajeta kilpaa. Muutoin Jonne saa lähteä Meksikossa ajamaan, naurahtaa Rovanperä.Kaksikko on valmistautunut talviseen koitokseen varsin perusteellisesti rakentamalla autonsa huolellisesti ja testaamalla.Sosiaaliseen mediaan ladatut videot saivat Rovanperän vakuuttuneeksi siitä, että Halttusen ajotaidot ovat todellisia.- Jonne ajaa hyvin. Katsoin joitain videoita, joissa hän ajaa jääradalla. Toivottavasti hänellä on hauskaa, sillä tiedän, että minulla tulee olemaan hauskaa. Stressiä ei ole. Nyt saadaan nautiskella ja ajaa pätkät läpi.Näytösluonteisesti ralliin osallistui myös Harri Rovanperä, joka ajoi rallin avauserikoiskokeen Killerin raviradalla Audi Sport Quattro S1 -replikalla.Teksti, kuvat ja video: Miika Wuorela Lue lisää Kaikki artikkelit 21.3.2025 Ajoneuvot Ajatuksia autoista: Jaguar Type 00 – renesanssi 20.3.2025 Ajoneuvot Alkulähteillä – Suomen ensimmäinen Volkswagen, ensimmäinen Mazda ja ensimmäinen Xpeng esillä Auto 25:ssä 16.3.2025 Ajoneuvot Keulasta sen erottaa – uudistunut Škoda Enyaq on nyt tuotannossa ja Suomen kamaralla 16.3.2025 Ajoneuvot Täyssähköisessä Mercedes-Benz ESprinter -retkeilyautossa on yllättävänkin paljon järkeä 14.3.2025 Ajoneuvot Ulkonäkö pettää – Mercedes-Benz CLA on nyt nimittäin aivan uusi, ja lähtökohtaisesti valmistajansa energiatehokkain sähköauto 14.3.2025 Ajoneuvot Saisiko olla maailman nopeimmin kiihtyvä tuotantoauto? Tässä on Porsche Taycan Turbo GT 11.3.2025 Ajoneuvot Alfa Romeo Junior saa nelivedon ja lisää urheilullisuutta 10.3.2025 Ajoneuvot MG S5 on MG 4:n SUV-sisar, joka tulee korvaamaan MG ZS EV:n 8.3.2025 Ajoneuvot Maskuliinisesta maasturista tulikin naistenauto – Women’s Worldwide Car of the Year 2025 on Hyundai Santa Fe Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 23.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: jäähyväiset käytetylle Mersulle – tähän hintaan ja tällaiseen kotiin S124 meni 23.3.2025 Ajatuksia autoista Kun mainoksen ”Maailman paras Transporter” onkin Ford Transit – Ajatuksia autoista 23.3.2025 Autoilu Hybridiautot eivät pelota ostajia, vaikka uutiset huutavat ongelmista 24.3.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Finlanders-yhtyeen keikkabussi 22.3.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Citroën DS by Vernagallo Stile 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 23.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: jäähyväiset käytetylle Mersulle – tähän hintaan ja tällaiseen kotiin S124 meni 17.3.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Keine bombe – onko tässä toisen maailmansodan arvokkain ”panttipullo”? 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Hyundai Inster – uutuushalpis on todellinen ekoilija 19.3.2025 Laivat Baltic Princessin telakointi osa 2: nyt katsotaan mitä se on syönyt ja vedetään tuoreet maalit päälle 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 25.2.2025 Uutinen Autosta rikkoutui takalasi – asiakkaan ostama lasivakuutus ei korvannutkaan 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija 6.3.2025 Kuluttajat Uudehkosta Fordista oli öljyt vaihtamatta, jakopää ja laturi hajosivat, auto haisi, eikä sen valotkaan toimineet – ostajalta lähes 12 000 euron vaatimus myyjälle