23.5.2018 Ajoneuvot Seat esittelee uuden automallin puolivuosittain 2020 asti Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Espanjalaismerkin lähivuodet sisältävät uusia malleja, uusia käyttövoimia sekä uusia markkina-alueita. Volkswagen-ryhmään kuuluva espanjalaismerkki Seat on esitellyt tulevaisuuden suunnitelmiaan. Ennätysvuoden jälkeen nosteessa oleva merkki esittelee uuden automallin noin kuuden kuukauden välein aina 2020 saakka, sillä luvassa on lisää käyttövoimavaihtoehtoja, lisää automalleja ja jopa uusi brändi.Ensimmäisinä uusina autoina nähdään iso katumaasturi Seat Tarraco sekä Cupra-brändin alaisuudessa nähtävä sporttiversio Atecasta. Molemmat autot tulevat myyntiin 2018 loppupuolella.Vuonna 2019 katse kääntyy puolestaan Seat Leoniin, joka saapuu viisiovisen lisäksi ST-farkkumallina. 2020 teemana on sähkö, sillä Seat esittelee tuolloin Volkswagen-ryhmän MEB-alustaan pohjautuvan täyssähköisen crossoverin, jonka toimintamatka on 500 kilometriä. Samana vuonna Leon-mallistoa täydennetään lisäksi lataushybridiversiolla, jonka toimintamatka sähköllä on "vähintään 50 kilometriä".Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMaakaasua ja digitaalisaatiotaSeat panostaa lisäksi polttomoottoreihin ja bio-/maakaasumoottoreihin. Tämän vuoden aikana nähdään vielä Seat Aronasta tehty CNG-kaasumalli. – Johdamme Volkswagen-konsernin kaasuajoneuvojen teknistä kehitysprojektia. Tänä vuonna julkistettavavan Arona TGI:n myötä mallistossamme on maailman ainoa maakaasukäyttöinen SUV-malli, linjasi Seatin toimitusjohtaja Luca de Meo.Perinteisen autotekniikan lisäksi Seat panostaa uusiin liikkumisratkaisuihin muun muassa XMOBA-yrityksen voimin. Autoilun digitaaliseen ekosysteemiin kuuluvat myös Amazon, Alexa, Shazam, Waze sekä Saba. Merkki uskoo merkittävään kasvuun myös Euroopan ulkopuolella esimerkiksi Pohjois-Afrikassa ja latinalaisessa Amerikassa. Menestystä tavoitellaan myös Uudessa-Seelannissa sekä Kiinan markkinoilla yhteisyritysten avulla.Luonnollisesti myös omaksi automerkiksi eriytetyltä Cupra-sporttibrändiltä odotetaan paljon. – CUPRA on brändi, joka houkuttaa uusia asiakkaita, jatkaa sitoutumista moottoriurheiluun, integroi saumattomasti esimerkiksi sähköistymisen, hybridisaation, liitettävyyden ja kuljettajaa avustavien järjestelmien kaltaista tekniikkaa ja parantaa koko SEAT-organisaation imagoa, uskottavuutta ja mainetta, de Meo kertoi.Lähde ja kuvat: Seat Lue lisää Kaikki artikkelit 18.3.2025 Uutinen Mitä Toyota Gazoo Racingilla on vedetty? Luvassa isoja takasiipiä ja keskimoottorinen GR Yaris 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 16.3.2025 Ajoneuvot Keulasta sen erottaa – uudistunut Škoda Enyaq on nyt tuotannossa ja Suomen kamaralla 16.3.2025 Ajoneuvot Täyssähköisessä Mercedes-Benz ESprinter -retkeilyautossa on yllättävänkin paljon järkeä 14.3.2025 Uutinen Moottorin haastattelu: Toyota ei usko solid state -akkujen tulevan massatuotantoon vielä vuosikausiin 14.3.2025 Ajoneuvot Ulkonäkö pettää – Mercedes-Benz CLA on nyt nimittäin aivan uusi, ja lähtökohtaisesti valmistajansa energiatehokkain sähköauto 14.3.2025 Ajoneuvot Saisiko olla maailman nopeimmin kiihtyvä tuotantoauto? Tässä on Porsche Taycan Turbo GT 13.3.2025 Autoilu Isoveli valvoo ilmasta – poliisi turvautuu drooneihin liikennevalvonnassakin 12.3.2025 Uutinen VR muokkaa matkustusluokkia – mutta miten lippujen hinnoittelu muuttuu? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 18.3.2025 Uutinen Mitä Toyota Gazoo Racingilla on vedetty? Luvassa isoja takasiipiä ja keskimoottorinen GR Yaris 17.3.2025 Koeajo Koeajo: Xpeng G9 – onko tässä markkinoiden paras kiinalaisauto? 17.3.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Keine bombe – onko tässä toisen maailmansodan arvokkain ”panttipullo”? 18.3.2025 Koeajo Koeajo: BYD Sealion 7 – laatu vakuuttaa, mutta karkaako hinta? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 13.3.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanille saa taas varata korjaamoajan, kun matka oli katketa tehojen katoamiseen 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 14.3.2025 Sähköautot Koeistuttu: Toyota Urban Cruiser on susi lampaan vaatteissa, tai siis Suzuki Toyotan vaatteissa 14.3.2025 Ajoneuvot Saisiko olla maailman nopeimmin kiihtyvä tuotantoauto? Tässä on Porsche Taycan Turbo GT 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 19.2.2025 Kuluttajat Fordin Ecoboost-moottorien jakopääongelmat puhuttavat – Ford on Briteissä myöntänyt massiivisen virheen, Suomessa ei 25.2.2025 Uutinen Autosta rikkoutui takalasi – asiakkaan ostama lasivakuutus ei korvannutkaan 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija