16.8.2024 Ajoneuvot Smart #5:n esiinmarssi lähestyy – Smartien kasvunopeus näyttää karanneen käsistä lopullisesti Teksti Benjamin Helander Kuva Smart Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tuleva Smart #5 saa aiemmin pöyristelemämme Smart-crossoverit näyttämään pieniltä ja siroilta. Kuten otsikoinnistakin saattaa käydä ilmi, Smartin uutta suuntaa kiinalaisen Geelyn ja Mercedes-Benzin yhteistyöllä on edelleenkin mahdotonta olla vertaamatta Smartin historiaan äärimmäisen pienikokoisia ja ketteriä kaupunkiautoja tekevänä eurooppalaisena autonvalmistajana.Entisessä elämässään Smartit olivat premiumautoja, jotka saattoi suurkaupungeissa parkkeerata poikittain taskuun. Ne olivat kuin Mersuja, jotka kääntyivät käytännössä paikallaan. Oikeastaan kellään autonvalmistajalla ei ollut tarjota vastaavaa kokonaisuutta. Ilmeisesti linja ei kuitenkaan ollut kannattava, sillä nykyisessä elämässään Smarteilla ei ole selkeää erottumisvalttia sähköcrossoverien massassa.Asiaa entisestään vahvistavaa uutta, jättikokoista Smart #5:tä voi siitäkin huolimatta odottaa mielenkiinnolla. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyBMW X3 ja kumppanit, pitäkää varanneSmart #5:n kohdalla puhumme todellakin jo D-SUV -segmentistä eli muun muassa Mercedes-Benz GLC:n ja BMW X3:n edustamasta suositusta katumaasturiluokasta. Etukäteen julkaistujen havainnekuvien perusteella Smart #5 tulee kuitenkin olemaan näitä kulmikkaampi ilmestys.Tämän tulevan D-SUV -segmentin Smartin tekniikasta ja mitoista tiedetään jotain jo etukäteen, vain virallisen maailmanensi-illan vielä puuttuessa. Autosta tulee muun muassa 4,7 metriä pitkä, ja akseliväliltään 2,9 metrinen. Tämä tarkoittaa, että kolmas ja viimeiseksi jäänyt Smart Fortwo mahtuisi kokonaan #5:n akseleiden väliin ja ylimääräistäkin jäisi vielä yli 20 senttiä! Vastaavasti Fortwon akseliväli mahtuisi #5:n 1,92 metrin kokonaisleveyteen ja edelleen jäisi senttejä yli. Smart #5:n tiedetään tulevan tarjolle kaksi- ja nelivetoisena, suoraan Geelyltä tulevan tekniikan mahdollistaessa 800 voltin sähköarkkitehtuurin. Ennakkotietojen mukaan nelivetoversio olisi lähes 650-hevosvoimainen. Mainitut ennakkotiedot ovat jo laajahkoja. Vähintään osasyy siihen on, että Kiinan patentti- ja rekisterihallituksen seula on päästänyt – kuten jokseenkin usein käy – lävitseen Smart #5:n patenttikuvat ennen aikojaan.Kovinkaan kauaa kaikkien aikojen suurimman Smartin ensiesittelyä ei enää tarvitse odottaa, sillä sen on määrä tapahtua Australian Brisbanessa keskiviikkona 28. elokuuta. Sitä odotellessa voimme viihdyttää itseämme muistelemalla vuotta 2006 eli edellistä kertaa, kun Mercedes-Benz Unimog ja Smart löysivät toisensa: Lähteet: Smart, Carscoops Lue lisää Kaikki artikkelit 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 12.4.2025 Ajoneuvot Smart #5 Brabus on 646 hevosvoiman taskuraketti, joka ei mahdu taskuun 29.8.2024 Ajoneuvot Smart #5 on dinosauruksen lailla kokoaan kasvattavan Smartin vastaus D-SUV -luokkaan 17.1.2024 Ajoneuvot Nimi muutettu: tästä syystä Smartin uudet sähköcrossoverit ovat itse asiassa ennemmin Volvoja kuin Mersuja 12.1.2024 Ajoneuvot Smart julkisti kauas puusta pudonneiden sähköcrossoveriensa hinnat – molempien mallien alkaen-hinnat 40 tonnin paikkeilla 29.11.2023 Ajoneuvot Nimi muutettu: olisiko Nissan Micra premiumvivahteilla voinut kasvattaa Smartin myyntiä? – Tuskinpa 17.11.2023 Ajoneuvot Uusi isompi Smart tulee myyntiin Suomessa 4.9.2023 Ajoneuvot Smart #3 julkistettiin kokonaisuudessaan – surkea smart, mutta oikein pätevä kompakti premiumsähköauto 19.4.2023 Ajoneuvot Smart #3 on 4,4-metrinen sähköcrossover – minne menet, Smart? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 2.7.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – yksinkertainen on hävyttömän kaunista pluskoossakin 2.7.2025 Liikenne Autoliitto testasi: näin sähköauto reagoi, jos se joutuu veden varaan 2.7.2025 Ajoneuvot Mitsubishi hakee kasvua Euroopassa uusilla Renault-malleilla 1.7.2025 Uutinen Volkswagen sähköautojen rekisteröinneissä ykkönen Suomessa – syynä ainakin laaja mallisto 2.7.2025 Se kerta kun Se kerta kun: BMW loi 6,7-litraisen V16:n, muttei tuonut sitä tuotantoon, peläten aloittavansa kilpavarustelun kierteen 29.6.2025 Ajatuksia autoista Kiitos kaikesta 12 voltin akku, mutta lähde jo eläkkeelle – Ajatuksia autoista 27.6.2025 Uutinen Kamuxin vastine Moottori-lehden 23.6.2025 julkaisemiin verkkojuttuihin 27.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: sekajuna Sastamalassa 30.6.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Porsche 718 Cayman GT4 RS - niin harvinainen, ettei edes EU:ta kiinnosta puuttua 27.6.2025 Kuluttajat Yli 10-vuotiaassa BMW:ssä tuli lähes 5 000 euron remontti heti kauppojen jälkeen – jakopää ja ahdin piti vaihtaa ja renkaatkin olivat huonokuntoiset 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 20.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Tunnistatko kuvan auton?