13.10.2017 Liikenne Suomalaiset tietävät ilmastonmuutoksesta mielestään liian vähän – vaikutuksiin ei uskota Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Suhtautuminen ilmastonmuutokseen vaihtelee eri puolilla maailmaa. Neste kuitenkin uskoo, että ilmastonmuutos on vielä pysäytettävissä uuden sukupolven avulla. Ilmastonmuutos saattaa herättää pelkoa ja huolta, mutta myös tahtoa muuttaa maailmaa. Muutokseen tarvitaan kuitenkin myös faktatietoa ja arkikokemuksia. Energiayhtiö Nesteen teettämä tutkimus kertoo karua kieltä ilmastonmuutostietoisuudesta: jopa 72 prosenttia suomalaisista ajattelee, ettei ilmastonmuutoksesta tiedetä tarpeeksi. Kuitenkin vain noin joka kolmas uskoo ilmastonmuutoksen vaikuttavan merkittävästi omaan elämään. Epäilyksistä huolimatta puolet suomalaisista on melko tai erittäin huolissaan ilmastonmuutoksesta. – Tutkimuksen tulokset osoittavat, että vaikka ilmastonmuutoksesta ollaan huolissaan, siitä ei tiedetä tarpeeksi eikä sen uskota vaikuttavan omaan elämään. Se on siis jotain etäistä ja vaikeasti käsitettävää, Nesteen viestintä- ja brändimarkkinointijohtaja Osmo Kammonen sanoo. Nesteen tilaama tutkimus tehtiin Suomen lisäksi Virossa, Ruotsissa, Yhdysvalloissa, Alankomaissa ja Singaporessa. Esimerkiksi Singaporessa kaksi kolmesta vastaajasta on sitä mieltä, että ilmastonmuutos vaikuttaa heidän elämäänsä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Koulutus pysäyttää ilmastonmuutoksen? Suhtautuminen ilmastonmuutoksen päihittämiseen vaihtelee paljon tutkituissa maissa. Suomessa ollaan pessimistisiä: noin puolet vastaajista pitää ilmastonmuutoksen pysäyttämistä epätodennäköisenä ja neljäsosa suomalaisista ei osaa ottaa asiaan kantaa. Eniten toiveikkuutta on ilmassa Alankomaissa, missä noin kolme neljästä hollantilaisesta uskoo ilmastonmuutoksen voittamiseen. Nesteen mukaan koulutus on paras keino lisätä tietoisuutta ilmastonmuutoksesta ja parantaa mahdollisuuksia sen päihittämiseen. EduCycle Exchange –ympäristövaihdon tarkoituksena on lisätä tietoisuutta ja maiden välistä dialogia ilmastonmuutoksen vaikutuksista pelaamisen keinoin: jokainen koulu saa EduCycle-ympäristöpelin oppimisen tueksi. Ympäristövaihtoon on valittu kymmenen koulua eri puolilta Suomea sekä koulut Malediiveilta, Yhdysvalloista, Ruotsista, Norjasta, Italiasta, Ranskasta, Etelä-Afrikasta, Kiinasta, Uudesta-Seelannista ja Yhdistyneistä arabiemiirikunnista. Lähde: Neste Kuva: Moottorin kuva-arkisto Lue lisää: Neste: dieseliä tarvitaan, vaikka sähköautot tulevat Tori.fi:n toimitusjohtaja: ”Vanhan auton ostaminen on ympäristön kannalta fiksu päätös.” Lue lisää Kaikki artikkelit 26.9.2026 Matkailuajoneuvot Hymer uutuusmalli GT-S:ssä on olohuone kahdella sohvalla 25.9.2026 Matkailuajoneuvot Knaus Nordwind 660 PXB – keittiö keulassa, kylpyhuone perässä 25.9.2026 Matkailuajoneuvot Carado CV595 4×4 X-Edition: Välillä jotain muuta kuin valkoista ja harmaata 25.9.2026 Uutinen Sähköautojen akkukorjaus puhuttaa: vaarana varaosien huono saatavuus ja korjauskelvottomat akut 25.9.2026 Matkailuajoneuvot Korin levennyksillä Pössl Roadstar XT -malliin saa yli 2 metrin poikittaisvuoteen 25.9.2026 Matkailuajoneuvot Knausin uutuusmallissa diesel lämmittää myös asuintilat 24.9.2026 Matkailuajoneuvot Adria Alpina 583 UL: Uusi ilme ja kaksi tapaa kokata 24.9.2026 Matkailuajoneuvot Hobby Ontour T 700 FH – ranskalainen parivuode pitää pintansa 24.9.2026 Matkailuajoneuvot Eriba Car 600 -retkeilyauton asuintilat kasvavat kalusteita taittamalla Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.9.2026 Matkailuajoneuvot Knaus Nordwind 660 PXB – keittiö keulassa, kylpyhuone perässä 26.9.2026 Huutokauppahelmet Kelpaakohan tämä Kiovasta sotaa pakoon lähtenyt ilmiömäinen ZIS 110B Phaeton jäseneksi Packard-klubiin Packardin kotimaassa? 24.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: perusteellisesti uudistunut Mercedes-Benz S 580e on kalleimpia autoja, joiden ostamisessa voi olla vielä jotain järkeäkin 26.9.2026 Matkailuajoneuvot Hymer uutuusmalli GT-S:ssä on olohuone kahdella sohvalla 26.9.2026 Koeajo Koeajo: Porsche Cayenne Turbo tarjoaa tulisuutta 1156 hevosen edestä 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 24.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: perusteellisesti uudistunut Mercedes-Benz S 580e on kalleimpia autoja, joiden ostamisessa voi olla vielä jotain järkeäkin 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?