19.12.2022 Ajoneuvot Suomen sähköautoilijoista noin puolet tänä talvena talviajossa ensikertalaisia Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Sähköautojen määrä on vuodessa tuplaantunut, joka tarkoittaa sitä, että puolet sähköautoilijoista on tänä talvena talviajossa ensikertalainen. Sähköautojen autokanta on tuplaantunut vuodentakaisesta. Viime vuoden lopulla Suomessa oli Traficomin tilastojen mukaan liikennekäytössä reilut 20 000 täyssähköautoa ja tämän vuoden marraskuussa niitä on jo yli 40 000. Tämä tarkoittaa sitä, että sähköautokanta Suomessa on tuplaantunut, mutta myös sitä, että joka toinen eli puolet sähkäautoilijoista lähti ensikertalaisena sähköautolla talviajoon.Sähköautossa on ominaisuuksia, joihin autoilija ei välttämättä ole tutustunut aiemmin. Sähköauto kiihtyy nopeammin kuin polttomoottoriauto. Tämän lisäksi sähköauto on myös painavampi kuin polttomoottoriauto ja tämän vuoksi esimerkiksi jarrutusmatka saattaa olla liukkaalla pidempi. Vakuutusyhtiöt ovat todenneet, että sähköautoilla tapahtuu enemmän onnettomuuksia kuin polttomoottoriautolla. Pieni tuntuman otto sähköautoilua aloitellessa ei siis ole pahitteeksi.– Ajamiseen kannattaa talvella totutella, vaikka kesäkuukausilta olisikin jo sähköautoilukokemusta. Liukkaat kelit tuovat oman haasteensa, muistuttaa Ifin ajoneuvovakuutuksista vastaava johtaja Eero Färkkilä.Färkkilä sanoo, että talvirenkaiden valintaan on hyvä myös kiinnittää huomiota, sillä sähköautojen tehokkuuden ja painon takia myös renkailta vaaditaan paljon.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyJos akku loppuu niin vakuutus korvaa hinauksenSähköautoissa on talvella kuitenkin huomattavia ja käytännöllisiä mukavuuksia polttomoottoriautoihin verrattuna.– Nopea lämpiäminen, esilämmitystoiminnallisuudet ja luotettava käynnistyminen tekevät sähköautosta hyvän kulkupelin talviolosuhteissakin, Färkkilä lisää.Sähköautoilijan on myös hyvä muistaa, että sähköauton toimintasäde laskee pakkasen vaikutuksesta eikä se ole talvisin yhtä hyvä kuin kesällä. Sähköauton ajoakku antaa virtaa yhtä lailla pakkasellakin, mutta sähköä kuluu enemmän esimerkiksi auton sisätilojen lämmityksen takia. Sähköauto ei lämpene moottorin hukkalämmöllä kuten polttomoottoriautot vaan matkustamon lämmittämiseen tarvittava energia otetaan ajoakusta.Monet vakuutusyhtiöt ovat laittaneet sähköautot myös "samalle viivalle" polttomoottoriautojen kanssa siinä, jos matka katkeaisikin polttoaineen loppumisen vuoksi.– Jos akku kuitenkin sattuisi loppumaan kesken ajon, kaskovakuutuksiimme kuuluu hinaus lähimmälle latausasemalle, kertoo Färkkilä.Latureilla joululiikenteessä voi olla ruuhkaaSähköautoilijan on myös hyvä muistaa, että sähköauton lataaminen on myös jonkin verran hitaampaa talvella, joten esimerkiksi joulun pidemmille ajomatkoille kannattaa varata ylimääräistä aikaa lataustauoille, latureilla voi olla myös ruuhkaa. Lisäksi oman sähköauton mahdolliseen akun esilämmitykseen ennen latausta on hyvä perehtyä etukäteen, jotta lataaminen on ripeää ja tehokasta talvipakkasillakin. Sähköautojen akun esilämmitys käynnistyy monessa autossa, esimerkiksi siten, että autolla navigoidaan latausasemalle.On myös mahdollista, että pakkasella luminen latausjohto jäätyy autoon kiinni.– Tämä ei ole kovin tavallista, mutta silloin tällöin näitäkin tilanteita tulee vastaan. Silloin ei johtoa kannata itse yrittää riuhtoa väkivalloin irti, vaan kutsua apuun ammattilainen, kommentoi Färkkilä.Lähde: If Lue lisää Kaikki artikkelit 20.3.2025 Ajoneuvot Alkulähteillä – Suomen ensimmäinen Volkswagen, ensimmäinen Mazda ja ensimmäinen Xpeng esillä Auto 25:ssä 20.3.2025 Koeajo Koeajo: Ford Capri on taas yksi hyvin samanlainen sähköauto erilaisesta nimestään huolimatta 18.3.2025 Uutinen Mitä Toyota Gazoo Racingilla on vedetty? Luvassa isoja takasiipiä ja keskimoottorinen GR Yaris 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 16.3.2025 Koeajo Koeajo: Rivian RT1 – Amerikan sähkö-herkkua 16.3.2025 Ajoneuvot Keulasta sen erottaa – uudistunut Škoda Enyaq on nyt tuotannossa ja Suomen kamaralla 16.3.2025 Ajoneuvot Täyssähköisessä Mercedes-Benz ESprinter -retkeilyautossa on yllättävänkin paljon järkeä 15.3.2025 Sähköautot Koeistuttu: Hyundai Ioniq 9 – nyt on tilaa matkustaa 15.3.2025 Autoilu Työsuhdeautot sähköistyvät vauhdilla – dieselautot kadonneet lähes kokonaan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.3.2025 Laivat Baltic Princessin telakointi osa 2: nyt katsotaan mitä se on syönyt ja vedetään tuoreet maalit päälle 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Hyundai Inster – uutuushalpis on todellinen ekoilija 18.3.2025 Kuluttajat Asiakas löysi vikoja Volvosta autokauppojen jälkeen – myyjä piti vaatimuksia kohtuuttomina, koska ostajalla ei ollut kiirettä korjata niitä 20.3.2025 Ajoneuvot Alkulähteillä - Suomen ensimmäinen Volkswagen, ensimmäinen Mazda ja ensimmäinen Xpeng esillä Auto 25:ssä 19.3.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Audi ehti ensimmäisenä eurooppalaisvalmistajana tuomaan hybridiauton asiakaskäyttöön 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 13.3.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanille saa taas varata korjaamoajan, kun matka oli katketa tehojen katoamiseen 14.3.2025 Sähköautot Koeistuttu: Toyota Urban Cruiser on susi lampaan vaatteissa, tai siis Suzuki Toyotan vaatteissa 14.3.2025 Ajoneuvot Saisiko olla maailman nopeimmin kiihtyvä tuotantoauto? Tässä on Porsche Taycan Turbo GT 17.3.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Keine bombe – onko tässä toisen maailmansodan arvokkain ”panttipullo”? 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 25.2.2025 Uutinen Autosta rikkoutui takalasi – asiakkaan ostama lasivakuutus ei korvannutkaan 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija 6.3.2025 Kuluttajat Uudehkosta Fordista oli öljyt vaihtamatta, jakopää ja laturi hajosivat, auto haisi, eikä sen valotkaan toimineet – ostajalta lähes 12 000 euron vaatimus myyjälle