11.4.2019 Liikenne Taksiuudistuksen jälkipeli jatkuu – ministeriö ja Taksiliitto tukkanuottasilla Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Runsaasti keskustelua herättänyt liikennepalvelulain uudistus ja sen jälkipeli ei osoita laantumisen merkkejä. Taksiliikenteen pelisäännöt uuteen uskoon myllännyt liikennepalvelulain uudistus puhuttaa.Pääosin heinäkuun alussa 2018 voimaan tulleen lain jälkipyykissä kestoaiheita ovat olleet esimerkiksi epätietoisuutta aiheuttava hinnoittelu ja kyytien vaihteleva saatavuus.Nyt näkemyksensä paukuttaa pöytään Taksiliitto, jonka mukaan liikennepalvelulaki on osoittautunut taksiliikenteen osalta täysin epäonnistuneeksi.Liitto kokee, että lain valmistellut ministeriö liikenneministeri Anne Bernerin johdolla yrittää kääntää lain ongelmat taksialan aiheuttamiksi.Taksiliiton mukaan syylliset löytyvät kuitenkin kyseisestä ministeriöstä. Ministeriö ei tätä näkemystä jaa.Liikenne- ja viestintäministeriön kanta on se, että taksiuudistus on osa liikennepalvelulakia, jonka tavoitteena on mahdollistaa asiakkaalle monipuoliset ja heidän tarpeitaan vastaavat palvelut. Laki antaa tilaa koko liikennemarkkinan kehittymiselle uudistamalla liikenteen julkista ohjausta ja velvoittamalla palveluntarjoajat avaamaan tietojaan palvelujen kehittämiseksi.Taustalla vaikutti myös pyrkimys sääntelyn keventämiseen.Tämä kokonaisuus on ministeriön mukaan valmisteltu avoimesti ja laajassa yhteistyössä alan järjestöjen, toimijoiden ja sidosryhmien kanssa. Valmistelussa tarjottiin myös kansalaisille mahdollisuus vaikuttaa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTaksiala ja ministeriö eri linjoillaTaksiliitto kertoo varoittaneensa useaan otteeseen lain valmisteluvaiheessa kaikista niistä ongelmista, joita nyt on havaittu.Lain myötä muun muassa palvelun saatavuudessa on ongelmia jopa maakunnallisesti merkittävän kokoisissa kaupungeissa, pienemmistä paikkakunnista puhumattakaan.Hintataso on julkisuudessa olleiden tietojen mukaan lähes poikkeuksetta noussut ja työvoiman osaamisessa on selkeitä puutteita sekä kielitaidon että paikallistuntemuksen osalta. Myös alan tuomat verotuotot ovat tilastojen mukaan laskusuuntaiset, Taksiliitto korostaa.Ministeriö puolustautuu syytöksiltä toteamalla, että paikallistuntemuskokeen poistaminen taksinkuljettajan kokeesta toteutettiin taksialan omasta toiveesta. Ratkaisun siunasi eduskunta. Tarkoituksena oli helpottaa alaa vaivannutta kuljettajapulaa.Ministeriö muistuttaa myös, että kuljettajalta vaaditaan edelleen riittävä vuorovaikutus- ja kielitaito sekä pääasiallisen toiminta-alueensa paikallistuntemus. Erona aiempaan on, että nyt vaatimusten toteutumisesta vastaa liikenneluvan haltija.Muilta osin taksinkuljettajan koe säilyi jokseenkin ennallaan. Kokeessa mitataan keskeisiä taksinkuljettajana toimimisen taitoja, kuten sitä, että kuljettaja kykenee huolehtimaan matkustajan turvallisuudesta ja huomioimaan matkustajan toimintarajoitukset.Taksiyritysten ja välityskeskusten sisäisillä laadunvarmistuskeinoilla on nyt keskeinen merkitys kuljettajan osaamisen varmistamisessa ja kehittämisessä, ministeriö muistuttaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vastuu valvonnasta ja toiminnan kehittämisestä siirtyy jokseenkin täysimääräisesti yrityksille.Taksiliitto näkee tilanteen tosin ja vaatii toimenpiteitä. Liitto kokee, että kansainvälisten kokemusten myötä uudistuksen tuomat hankaluudet olivat ennakoitavissa, mutta taksialaa ei haluttu kuunnella. Nyt kaikki tehdyt virheet yritetään työntää taksialan ratkottavaksi.– Ministerin ja ministeriön olisi syytä tunnustaa virheensä ja lähteä rakentamaan toimivaa tulevaisuutta taksialan kanssa yhteistyössä. Kilpailuvirasto, Traficom ja LVM selvittelevät ja selittelevät, mutta näin eivät asiat etene, Taksiliiton puheenjohtaja Kai Andersson toteaa.Ministeriö kiistää kritiikin ja korostaa tiedotteessaan, että ison uudistuksen tullessa voimaan, tarvitaan aikaa uuteen tilanteeseen sopeutumiseksi. Kokonaisvaltaisempia johtopäätöksiä lain vaikutuksista voidaan tehdä vasta myöhemmässä vaiheessa.Tarkempaa aikarajaa muutoksen arvioinnille ei kuitenkaan esitetä.Ministeriö uskoo sopimusten voimaanMinisteriö korostaa uudistuksen positiivisia vaikutuksia. Hieman yllättäen esimerkiksi nostetaan taksiala.Tarkoitus on, että asiakkailla olisi käytössään saumattomat eri liikennevälineiden ja -palvelujen väliset matkaketjut. Erityisesti taksialalla on ollut positiivisia esimerkkejä tietorajapintojen avaamisesta, ministeriön tiedotteessa todetaan.Laajaa julkisuutta saaneet haasteet Kela-kyytien järjestämisessä ministeriö kuittaa tiedotteesaan muutamalla lausella.Merkittävä osa taksikuljetuksista on Kelan ja kuntien tilaamia lakisääteisiä palveluja vanhuksille, vammaisille ja terveydenhuollon asiakkaille. Olennaista on sopivan kuljetusten järjestämistavan valinta ja riittävän tehokkaat hankintasopimukset.Varsin yleiselle tasolle asettuva sanailu ei kyytipulmien kanssa kipuilevaa asiakasta lämmitä. Jotain on asian eteen kuitenkin jo tehty.Palvelujen sujuvuuden turvaaminen edellyttää myös eri viranomaisten tiivistä yhteistyötä. Tämän vuoksi liikenne- ja viestintäministeriö on pyytänyt Liikenne- ja viestintävirastoa selvittämään asiaa yhdessä toimivaltaisten viranomaisten kanssa, tiedotteessa kerrotaan.Ministeriö on myös asettanut seurantaa varten liikennemarkkinafoorumin, jonka työhön voivat osallistua sekä viranomaiset että toimialan edustajat. Lisäksi ministeriö vakuuttaa huomioivansa lain seurannassa saamansa kansalaispalautteet sekä mediassa esiin nostetut epäkohdat.Yrittäjien määrä on kasvanutTilastokeskuksen mukaan lain voimaantulon jälkeen taksialan arvonlisäverollinen toiminta on vähentynyt. Taksiliiton mukaan tämä tarkoittaa sitä, että verotuotot ovat laskeneet.Tilastotiedon valossa arvonlisäverovelvollisia yrityksiä on kesäkuusta vuoden loppuun tullut lisää vain satoja, vaikka uusia taksiliikennelupia on samaan aikaan myönnetty tuhansia.– On aiheellista kysyä, missä nämä toimijat ovat? Andersson ihmettelee.Taksliiton arvion mukaan todennäköisesti suurin osa luvista on pöytälaatikoissa ilman todellista toimintaa. Liiton näkemyksen mukaan on myös todennäköistä, että toiminnan aloittaneistakin merkittävä osa on jäänyt arvonlisäverotuksen ulkopuolelle syystä tai toisesta.Liikenne- ja viestintäministeriö ei tätä näkemystä jaa.Ministeriö korostaa, että uudistuksen tavoite on lisätä taksipalvelujen tarjontaa, sillä ennen uudistusta taksitoimijoiden määrä oli vähentynyt vuosi vuodelta.Poistamalla taksilupien määrän rajoittamisen, alalle on ministeriön mukaan helpompi tulla ja tarjota palveluja esimerkiksi osa-aikaisesti muun työn ohessa tai yhdistää taksipalvelujen tarjonta muuhun elinkeinotoimintaan. Tämä tuo uusia mahdollisuuksia myös haja-asutusalueiden liikennepalveluiden järjestämiseen.Ministeriön optimistinen näkemys ei vastaa taksinkäyttäjien kokemuksia ainakaan koko maan osalta. Suuri osa onnistumispotentiaalia on vielä lunastamatta, vaikka hiljattain esitettyjen lukujen valossa kehityssuunta on nousujohteinen.Liikenne- ja viestintävirasto kertoo myöntäneensä yli 3 900 uutta taksiliikennelupaa ja lähes 5 000 uutta taksinkuljettajan ajolupaa. Lain voimaantulon jälkeen alalle on tullut merkittävä määrä uusia toimijoita.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyySääntelyn purku vei mennessään velvoitteetTaksiliitto korostaa, että aiemmin yhteiskunnan ja taksialan välillä oli sopimus. Lupien määrä oli rajoitettu ja vastineeksi taksiyrittäjät sitoutuivat hoitamaan kaikissa kunnissa ajo- ja päivystysvelvoitteen sekä toteuttamaan kuljetukset yhteiskunnan sääntelemällä enimmäishinnalla.Sääntelyn purku vei mennessään myös taksiyrittäjien velvoitteet. Nyt jokainen yrittäjä vastaa käytännössä vain omasta toiminnastaan.– Nyt on turha itkeä sellaisen perään, mitä yrittäjiltä ei enää vaadita, muistuttaa Andersson.Suomalainen taksi palvelee nykylain puitteissa niin tehokkaasti ja taloudellisesti kuin mahdollista. Viranomaisilta vaaditaan nyt vastuunkantoa ja peiliin katsomista. Eivät taksiyrittäjät halua katsoa vierestä, kun oma elämäntyö ja pienyrittäjän elinkeino vedetään huonolla politiikalla surkealle tolalle, Taksiliitto korostaa.Ministeriön näkemys on valoisampi.Taksitoimialalla lupien säännöstelystä ja enimmäishinnoista luopuminen on mahdollistanut sen, että tarjonta ja hinnat elävät markkinatilanteen mukaisesti, ministeriön tiedotteessa todetaan.Lähteet: Taksiliitto, Liikenne- ja viestintäministeriö Kuvituskuvat: Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 2.7.2025 Liikenne Autoliitto testasi: näin sähköauto reagoi, jos se joutuu veden varaan 1.7.2025 Testit Video: Autoliitto testasi – näin vaikeaa on pelastautua uppoavasta autosta 27.6.2025 Testit Veto päälle – vertailussa polkupyörien peräkärryt 25.6.2025 Uutinen Nuoret kaahasivat järjetöntä nopeutta – jäivät helposti kiinni somen vuoksi 25.6.2025 Liikenne Päivän kuva: pelastustien merkitys 25.6.2025 Uutinen Länsi-Uudenmaan poliisi: tehovalvonta paljasti noin 40 rattijuopumusta juhannusliikenteessä 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 17.6.2025 Liikenne Näin vältät juhannusruuhkat 17.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: kamerapeilit pienentävät katveeseen jäämisen riskiä – eivät kuitenkaan kaikissa tapauksissa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 2.7.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – yksinkertainen on hävyttömän kaunista pluskoossakin 2.7.2025 Liikenne Autoliitto testasi: näin sähköauto reagoi, jos se joutuu veden varaan 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen 2.7.2025 Se kerta kun Se kerta kun: BMW loi 6,7-litraisen V16:n, muttei tuonut sitä tuotantoon, peläten aloittavansa kilpavarustelun kierteen 2.7.2025 Ajoneuvot Mitsubishi hakee kasvua Euroopassa uusilla Renault-malleilla 29.6.2025 Ajatuksia autoista Kiitos kaikesta 12 voltin akku, mutta lähde jo eläkkeelle – Ajatuksia autoista 27.6.2025 Uutinen Kamuxin vastine Moottori-lehden 23.6.2025 julkaisemiin verkkojuttuihin 27.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: sekajuna Sastamalassa 30.6.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Porsche 718 Cayman GT4 RS - niin harvinainen, ettei edes EU:ta kiinnosta puuttua 27.6.2025 Kuluttajat Yli 10-vuotiaassa BMW:ssä tuli lähes 5 000 euron remontti heti kauppojen jälkeen – jakopää ja ahdin piti vaihtaa ja renkaatkin olivat huonokuntoiset 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 20.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Tunnistatko kuvan auton?