1.3.2017 Ajoneuvot Tässä ovat Arctic Catin kelkkauutuudet vuodelle 2018 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kevättalven koittaessa kelkkavalmistajat esittelevät tulevan kauden uutuutensa. Nyt vuorossa on Arctic Cat. Uutta on luvassa syvään lumeen ja moottoririntamalle, eikä lapsiakaan ole unohdettu. Moottorikelkkavalmistaja Arctic Cat on esitellyt tulevan sesongin, eli virallisemmin vuoden 2018 moottorikelkkamallistoon kuuluvat uutuutensa. Päivitettyä lystiä on luvassa syvästä lumesta nauttivien makuun, sillä valmistajan kertoman mukaan nyt päivitetään Mountain-sarjan kelkat. Aivan mitättömästä piplauksesta ei ole kyse, sillä sarja saa uuden rungon, kevyemmän jäähdyttimen, uutta muotoa katemuoveihin ja kapeammat astinlaudat. Valmistaja kertoo, että uudistuksen myötä 2018-mallit ovat parhaimmillaan kuusi kiloa edellisvuotisia kevyempiä. Muutokset tarjoavat myös enemmän liikkumatilaa kuljettajalle. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy ZR200 perheen pienimmille Arctic Catin ZR120 saa rinnalleen uuden 192 kuutioisen mallin, eli myös perheen pienimmille suunnattu mallisto lavenee. Tuoreessa ZR200-mallissa on 4-tahtinen, 9 hevosvoimainen, ilmajäähdytteinen moottori. LED-takavalo lisää osaltaan näkyvyyttä ja kohentaa turvallisuutta. Vakiovarusteisiin kuuluvat myös kädenlämmittimet sekä etupuskuri. Uusi moottori tuo lisää tehoa Arctic Cat kertoo myös uudistavansa voimanlähteitään. Koko mallistoa uudistus ei koske, mutta 8000-sarjan kelkat saavat uuden vuosikerran myötä täysin uuden Arctic Cat C-TEC2-moottorin. Tuorein moottori tarjoaa valmistajan ennakkotietojen mukaan muun muassa entistä paremman ajettavuuden. 794 kuutioisessa moottorissa on enemmän tehoa, pienemmät päästöt ja pienempi öljynkulutus aiempaan Suzukin 800 kuutioiseen moottoriin verrattuna. Kelkkavalmistajan mukaan parannusten myötä sähköinen öljypumppu mukautuu entistä paremmin erilaisiin ajotilanteisiin ja olosuhteisiin ruiskuttaen öljyä imukurkuille ja polttoaineen sekaan entistä täsmällisemmin. Arctic Catin mukaan optimoitu öljynruiskutus vähentää öljynkulutusta jopa kolmanneksen ja kevyet kaksivaiheiset ruiskusuuttimet huolehtivat polttoaineen ja öljyn seoksen oikealla hetkellä oikeaan paikkaan. Lähde ja kuvat: Arctic Cat Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 5.9.2026 Uutinen Rakennusala – väylärahoitusta uhkaa romahdus 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 3.9.2026 Liikenneturvallisuus Humalassa skuuttailu vie sairaalaan – uhkana vakavat aivovammat 1.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: onkohan Mazda CX-6e tärkein Kiinasta Japaniin saapunut tuote sitten teen? 30.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: Citroën ë-C3 Aircross on sekoitus perinteitä ja persoonallisuuksia 27.8.2026 Uutinen Traficom kommentoi Moottorin pääkirjoitusta – Epätietoisuus ei ole kenenkään etu 26.8.2026 Ajoneuvot Mazda CX-6e:tä ei ole monin paikoin tunnistaa Mazdaksi, mutta siinä on monia vekkuleita yksityiskohtia 24.8.2026 Liikenne Romutuspalkkio edisti sähköpyöräilyä – vaikutukset näkyvät vielä vuosia myöhemmin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 4.9.2026 Lentokoneet Air France luopuu oudosta "baby busista" nyt lopullisesti - näin vuonna 2003 käyttöönotetusta tyypistä tulee ensimmäinen matkustajakäytöstä kokonaan hävinnyt Airbus 3.9.2026 Käyttötesti Käyttötesti: Kia K4 on bensafarkku, joka ei tykkää hipaisuista 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 4.9.2026 Koeajo Koeajo: Toyota C-HR+ on epätavanomainen perhe-Toyota 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 28.8.2026 Automatkailu Paljonko asuntovaunun vetäminen maksaa? Vertailimme kahden käytetyn vetoauton kulutuksia 29.8.2026 Huutokauppahelmet Mikäli joku maailmanlopun odottaja haluaa W463-korimallisen G-sarjan Mercedeksensä kuusipyörävetoisena, ainoa vaihtoehto on tukeutua piraattiversioon 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja