5.12.2022 Ajoneuvot Toyota C-HR Prologue: raisuli-Toyotan uudet kujeet Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Toisen sukupolven C-HR jatkaa edeltäjänsä jäljillä, ja jos mahdollista vieläkin räväkämmän näköisenä. Pariisin autonäyttely, syksy 2014. Toyota tuo näytteille C-segmentin katumaasturin konseptin, joka poikkeaa aika lailla kaikesta muusta, mitä japanilaisilla on sillä hetkellä mallistossaan. Autossa on enemmän särmää kuin koko muussa mallistossa yhteensä. Jos auton keulamerkki olisi teipattu piiloon, ei autoa edes tunnistaisi Toyotaksi. Toyotalla on seurattu selvästikin Nissan Juken menestystarinaa. Autoilijat odottavat selvästikin pienemmiltä katumaastureilta persoonallisen räväkkää ulkomuotoa. C-HR:n tuotantomalli esitellään Genevessä keväällä 2016, ja monien hämmästykseksi sen muodot eivät ole juuri laimentuneet. Sen verran muutosta oli toki tapahtunut, että tuotantoversio sai takaovet. Niiden ovenkahvat on tosin piilotettu, eli auto näyttää ensivilkaisulla vielä kaksioviselta. Myös coupémaiset muodot ovat tallella, joten siten auton mallinimi C-HR eli Coupé High Rider on vielä oikeutettu. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Euroopassa muotoiltu Ensimmäinen C-HR sai muotonsa Euroopan muotoilukeskuksessa, joten luonnollisesti myös sen seuraajan linjat on hiottu valmiiksi siellä. Keulan ilmeessä on vielä tuttuja piirteitä, mutta uusien kapeiden ja erillään olevien ajo- ja päiväajovalojen myötä maski on muuttunut selvästi. Keula jatkuu nyt myös entistä ylemmäs, maskin ja konepellin sauma on selvästi entistä taaempana. Tämä on ollut mahdollista tekemällä ylimääräinen taitoskohta ajovalojen ja päiväajovalojen väliin. Samalla maskin tumma osa on kasvanut hieman. Tämä saattaa tosin muuttua vielä aavistuksen, sillä johonkin se rekisterikilpi pitää tuotantoautossa sijoittaa. Luultavasti tuotantomallin maski on myös vähemmän kolmiulotteinen. Kyljissä suurin muutos on selvästi kasvanut olkalinja, jonka myötä etuoven kohdalle on syntynyt uusi timanttikuvio. Helman pokaukset ovat myös erilaiset, mustat muoviosat ovat nyt edeltäjästä poiketen pienemmät ja suoremmat, ja ne nousevat ylös perää kohden yhdistyen C-pilarin tummiin osiin. Näin kori on kaksivärinen, mikä luo autoon jännän kontrastin. Ratkaisu on samantapainen kuin Aygo X:ssä. Uutta on nyt se, että myös katon takaosaan saa nyt erillisen kontrastivärin, eli C-HR on tavallaan kolmivärinen. On mielenkiintoista nähdä, millaisia väriyhdistelmiä tuotantoversioihin tuodaan. Myös perä on kokenut selviä muutoksia. Takavalot ovat kapeammat ja suorat, mutta niistä lähtee myös kapea siivu C-pilariin. Takalasi on yhä erittäin viisto, ja katto luo sen päälle pienen spoilerikatteen. Visuaalisesti uutuus näyttää edeltäjäänsä sulavalinjaisemmalta. Vähentyneen peltipinnan myötä kori ei näytä enää korostetun maasturimaiselta. Takaosan muotojen ja värikombon ansiosta C-HR näyttää myös dynaamisemmalta, vaikka se vain seisoo paikallaan. Lähes tällaisenaan tuotantoon Vaikka Prologue on virallisesti vielä konseptiauto, se kertoo melko tarkasti sen, mitä on odotettavissa. Varsinaiset muodot ja auton koko säilynevät sellaisenaan tuotantoon, mutta muutama yksityiskohta kuten sivupeilit korvataan kustannustehokkaimmilla ratkaisulla. Myös konseptin 21-tuumaiset renkaat vaihtuvat maltillisempaan kokoon. Samoin etuhelma ja takadiffuusori pelkistetään varmasti tuotantoversioon. C-HR:ssä on yhä särmää, mutta samalla sen terävimmät kulmat on hiottu hieman sulavimmiksi. Valitettavasti emme päässeet kurkkaamaan vielä auton sisälle, mutta Toyotan mukaan matkustamoon on luvassa hieman enemmän tilaa kuin mitä edeltäjässä oli. Ohjaamon voi puolestaan odottaa olevan aika lähellä uutta Priusta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Sekä ladattavana että itsensä lataavana C-HR tulee luonnollisesti myyntiin hybridivoimalinjalla, mutta toisen sukupolven myötä tarjolle tulee myös ladattava vaihtoehto. Saako C-HR saman isomman akuston kuin viidennen sukupolven Prius, se jää nähtäväksi. Toyota ei julkaissut vielä auton teknisiä tietoja. Se kuitenkin tiedetään, ettei täyssähköistä versiota C-HR:stä tule, vaikka toki Toyotalta tulee sellainenkin tarjolle C-segmenttiin – mutta bZ-perheen jäsenenä. Tuosta bZ Compact SUV -konseptista pääsimme jopa ottamaan istumatyypit. Tuotantoon uusi C-HR saadaan ensi vuoden aikana. Toyotan crossover-paletti alkaa vähitellen varsin kattava, kun mallistosta löytyvät myös RAV4:n alapuolelta myös Yarisin ja Corollan Cross-versiot. Toisaalta juuri tämä antaa samalla Toyotalle mahdollisuuden kokeilla C-HR:llä niitä hieman rohkeampia ratkaisuja. Teksti ja kuvat: Vesa Eskola Lue lisää Kaikki artikkelit 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 2.9.2026 Esittely Konttiperäinen Polestar 4 SUV – nyt muoto seuraa tarkoitusta 1.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: onkohan Mazda CX-6e tärkein Kiinasta Japaniin saapunut tuote sitten teen? 30.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: Citroën ë-C3 Aircross on sekoitus perinteitä ja persoonallisuuksia 26.8.2026 Ajoneuvot Mazda CX-6e:tä ei ole monin paikoin tunnistaa Mazdaksi, mutta siinä on monia vekkuleita yksityiskohtia 23.8.2026 Esittely Suomeen saapuvat Omoda ja Jaecoo sekä “paikallinen autotehdas” Chery niiden taustalla 21.8.2026 Koeajo Koeajo: Renault Clio on lammas suden vaatteissa – nopean näköinen, vaan ei tuntuinen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: rakastan sähköautoani, mutta valitsisin silti polttomoottorin 7.9.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Punainen ja ärhäkkä Peugeot 106 XSi 7.9.2026 Lentokoneet Lentoyhtiö Norwegian ottaa myös yleisöltä vastaan vinkkejä uusista "pyrstösankareista" - nykyisiä kriteerejä voisi tosin kuvailla jopa hieman traagisiksi 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 6.9.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: rakastan sähköautoani, mutta valitsisin silti polttomoottorin 1.9.2026 Laivat Helsingissä vuonna 1999 rakennettu Europa on Azipod-propulsion pioneerejä lajissaan - suomalaiskeksintö on säästänyt jo miljoona tonnia polttoainetta pelkästään risteilijöissä 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja