17.3.2017 Liikenne Uudesta tieliikennelaista potkua pyöräilyyn? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Lausuntokierroksella oleva tieliikennelain kokonaisuudistus vaikuttaa myös pyöräilyn asemaan. GoExpo-messujen avajaisissa kuultiin lyhyt tiivistelmä uudistusta odottavaan tieliikennelakiin kaavailluista muutoksista pyöräilijän näkökulmasta. Liikenne- ja viestintäministeriössä on valmisteilla tieliikennelain kokonaisuudistus. Nykyisin voimassa oleva laki on peräisin vuodelta 1981 ja sitä täydentävät monet asetukset eri vuosilta. Laissa on noin sata pykälää ja asetuksissa pykäliä on satoja. Liikenne- ja viestintäministeriö on lähettänyt päivitetyn lakiluonnoksen lausuntokierrokselle, joka päättyy huhtikuussa. Lakia koskevien hallituksen esitysten on tarkoitus olla valmiina eduskunnan käsiteltäviksi syksyllä 2017, mutta uudistusta on työstetty jo vuodesta 2013, joten valmista on ehditty odottaa jo muutamaan otteeseen ennenkin. Näillä näkymin nykyinen aikataulu pitää. Ministeriön mukaan uudistusta valmistellaan avoimesti ja mahdollisimman laajasti sidosryhmiä, asiantuntijoita ja kansalaisia kuullen. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Monta muutosta luvassa GoExpo-messujen avajaisissa lakiluonnosta ja pyöräilijän näkökulmasta oleellisimpia muutoksia kommentoi Pyöräliiton toiminnanjohtaja Matti Koistinen. – Pyöräliitto näkee lakiesityksen pääsääntöisesti erittäin positiivisena. Lakiuudistus lisäisi Pyöräliiton näkemyksen mukaan pyöräilyn turvallisuutta, sujuvuutta ja selkeyttäisi myös pyöräteiden suunnittelua. Merkittäviä muutoksia on monta. Niistä esiin nostettiin muun muassa yksisuuntaisten katujen muuttaminen kaksisuuntaiseksi pyöräilijöille. Pyöräteitä puolestaan kaavaillaan yksisuuntaisiksi. – Tämä helpottaa pyöräilyä, lyhentää etäisyyksiä ja lisää pyöräilyn kilpailukykyä, Koistinen arvioi. Muulle liikenteelle yksisuuntaisella kadulla kahteen suuntaan pyöräilemisen salliminen on yleinen käytäntö Euroopassa. Tutkimusten perusteella sen ei ole todettu aiheuttavan merkittäviä turvallisuusongelmia. Osaltaan ratkaisu saattaisi sen sijaan vähentää jalkakäytävillä pyöräilyä. Lakiluonnoksessa otetaan kantaa myös pyöräkatuihin. Niitä on luvassa lisää. Pyöräkadulla polkupyöräilijälle on annettava esteetön kulku, ajonopeus on sovitettava pyöräilyn mukaiseksi ja pysäköinti sallitaan vain merkityllä pysäköintipaikalla. Ensimmäinen pyöräkatu valmistuu kesällä Joensuuhun. Lakiluonnoksessa kypärän käyttöpakko muuttuisi suositukseksi. Myös heijastimen osalta kaavaillaan samanlaista käytäntöä. Myös puutteita on edelleen Pyöräilijän näkökulmasta lakiluonnoksessa on edelleen myös puutteita. Kaupunkialueella sovellettavaan nopeusrajoitukseen ei näillä näkymin puututa, eli se pysyy tasolla 50 kilometriä tunnissa, vaikka alhaisempaa nopeutta käytetään jo yleisesti. – Meillä on pian yleisrajoitus, joka ei ole enää kauhean yleinen, Koistinen muistuttaa. Liikenneviraston mukaan taajamanopeusrajoituksista yleisin on jo nyt 40 km/h. Myös 30 km/h on yleistynyt. – Yleisrajoitus voisi olla taajamissa 30 km/h. Se ei vaikuta moottoriajoneuvoliikenteen sujuvuuteen, sillä osa liikennevaloista voidaan poistaa. Ratkaisu nopeuttaisi myös joukkoliikennettä. Osalla väylistä nopeus voisi edelleen olla korkeampi, mutta niitä suunniteltaessa olisi suunnittelijan kyettävä perustelemaan korkeampi nopeusrajoitus. Puutteena nähdään myös se, että pyöräteille ja jalkakäytäville pysäköintiin ei tulla lakiluonnoksen perusteella puuttumaan nykyistä tiukemmin. – Jalkakäytävälle tai pyörätielle pysäköity auto aiheuttaa vaaraa ja haittaa jalankulun ja pyöräliikenteen sujuvuutta, Koistinen toteaa. Nykylakikaan ei salli pysäköintiä pyörätielle tai jalkakäytävälle, mutta käytännössä siihen puututaan vain harvoin. Pyöräilyn ja jalankulun kannalta parempi vaihtoehto olisi, että esimerkiksi kuormaansa purkavat jakeluautot pysähtyisivät ajoradalle. Lakiluonnoksen lausuntokierros jatkuu 13.4.2017 saakka. Lausuntoja voi antaa julkishallinnon www.lausuntopalvelu.fi -verkkopalvelussa. Teksti ja kuvat: Antti Hentinen Lähde: Liikenne- ja viestintäministeriö, Pyöräliitto Yksi lippu, paljon nähtävää GoExpoon kuuluvat Fillari, Kunto, Golf, Outdoor, Ball Sports ja Kuva&Kamera. GoExpo järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 17.-19.3.2017. Lisäksi samaan aikaan ja samalla lipulla pääsee tutustumaan myös Helsinki Horse Fair -hevostapahtumaan. www.goexpo.fi ja www.facebook.com/goexpo.fi Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 15.4.2026 Uutinen Kuinka paljon Kioja mahtuu pieneen Pohjoismaahan? Kia Seltos on hybridiauto, joka tarjoaa sähköautoista tuttuja ominaisuuksia 15.4.2026 Uutinen Lähes puoli miljoonaa harrasteajoneuvoa – Moottori kokosi kokonaiskuvan suomalaisille ilmiselvästä harrastuksesta 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla 9.4.2026 Uutinen Uusi Cupra Raval sähköistää kokoluokkansa kilpailun – hinnat julki 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa 8.4.2026 Uutinen Nämä uudet lisämaksut laivamatkustajien kontolle – syynä Lähi-idän sodan nostamat polttoainehinnat 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 14.4.2026 Koeajo Koeajo: Kia EV2 – alle 30 000 euron sähköautot ovat jo ihan oikeita autoja 14.4.2026 Laivat Tallink ulosvuokraa Superfast IX:n vain vuoden Itämeren-komennuksen jälkeen, koska se ei ole täysin sopiva Paldiski-Kapellskär-reitille 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 13.4.2026 Päivän kuva Tunnistatko kuvan perhefarmarin? 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 8.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – ei täysiverinen farmari, silti porrasperää monipuolisempi 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä 9.4.2026 Käyttötesti 300 kilometriä alle neljän litran – Toyota C-HR PHEV 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin