Vuosi sähköllä: maistuu mutkissa, menee mökkitielläkin

Kun lataus on varmistettu, sähköautolla voi huoletta käydä vaikkapa kesämökillä. Ioniqin ominaisuuksista reissu ei jää kiinni.

Useimpien suomalaisten mökkimatka noudattelee samankaltaista taivalta: aluksi modernia moottoritietä, sitten vanhempaa valtatietä, käännös mutkaisemmalle maalaistielle, perään pätkä soraränniä ja lopuksi kiviä väistellen loma-asunnon pihaan.

Siinä tosielämän testi, jonka jokainen Suomessa myytävä automalli joutuu kohtaamaan – ja niinpä päätimme kokeilla myös sähkö-Ioniqimme soveltuvuutta Suomen suveen.

Lähtökohtana oli tietysti se sama protokolla, mihin Vuosi sähköllä -juttusarjassamme olemme tottuneet: pikalatausaseman etsintä, akkujen tykitys täyteen ja toimintamatkan sekä suunnitelmissa olevan reitin vertaaminen.

Tällä kertaa huoli virran vähyydestä voitaisiin sivuuttaa olan kohautuksella. Kun ABC-aseman latauspiste oli päättänyt urakkansa, ajotietokoneessa lepäsi vajaan kahdensadan kilometrin toimintamatka, ja ajoa mökin kautta takaisin samaan pisteeseen tulisi noin 40 km vähemmän.

Mäet moottorina

Ei muuta kuin rohkeasti tien päälle. Moottoritiematka oli tässä vaiheessa jo takana – päällimmäisiksi huomioiksi jäivät tuulisella säällä yllättävän selvä suunnan korjailun tarve, ja myös pehmeän jousituksen mukanaan tuoma keinahteleva kulku.

Nyt, supisuomalaisilla 60–100 km/h rajoitusalueilla ja metsäsaarekkeiden suojissa, Ioniq tuntuu istuvan tiehen jo tanakammin. Myös ajomukavuus vaikuttaa olevan hyvinkin kunnossa, osaltaan mainioiden istuintenkin ansiosta.

Maantiellä on yleensä runsaasti ylä- sekä alamäkiä, ja nyt niiden olemassaolo osoittautuu reissun viihdyttävimmäksi osuudeksi.

Kuten olemme aiemmin kertoneet, Ioniqin energian talteenottoa saa säädeltyä ratin takana olevista ”vaihtolavoista”. Vasenta lapaa vetelemällä saa päälle voimakkaampaa vastusta, ja vastaavasti oikealla lavalla auton saa rullaamaan hyvinkin vapaasti.

Niinpä ryhdyn säätelemään matkavauhtia ekokeinoin. Ioniq valuu alamäen myötä todella pitkälle, parhaimmillaan jopa parin kilometrin matkan, ja kun vauhti on vaarassa kasvaa yli sallitun, napautus vasemmasta lavasta saa nopeuden asettumaan taas oikeaksi.

Helppoa – ja ympäristökin kiittää. Jälleen kerran on todettava, että kukaan ei ole niin energiatehokas kuin sähköauton kuljettaja.

Uusia ulottuvuuksia

Taipaleen varrella näyttää olevan osuus aivan vastalevitettyäkin asvalttia. Ainakaan allekirjoittanut ei ole moista ennen sähköautolla kokenut, ja ihmetys seuraa, kun äänitaso laskee yhtäkkiä pikajunan luokkaan. Meikäläisillä karheilla teillä tällaista autuutta ei usein koe.

Mutkatiellä regenerointihauskuus jatkuu. Nyt tärkeintä on vauhdin ylläpito, sillä turhat jarruttelut ja niitä seuraavat uudelleen kiihdyttelyt syövät kallisarvoista toimintamatkaa.

Siispä alamäet jälleen rullaillen, tiukemmissa mutkissa vähän talteen ottaen, ja ennen kaikkea kaarrenopeudet maksimaalisesti hyödyntäen – tietysti liikenneturvallisuuden asettamien raamien sisällä. Jarrupoljin säästettäköön hätätilanteisiin.

Samaa pätkää polttomoottoriautoilla ajaneena tämä tuntuu ihan erilaiselta: uudella tavalla hauskalta.

Ioniqin ohjaus ja alusta komppaavat kaarreajoa. Ratin kautta välittyy kaiken aikaa suhteellisen luonteva tuntuma, eikä kori kallistele ylimääräisiä. Mukavuuskin on isoissa heitoissa edelleen tallella, mutta terävät röykyt saavat ekoauton rämähtämään jo selvemmin.

Sitten on aika soran. Jotenkin olisin odottanut melkoista kivikonserttia lokasuojien uumenissa, mutta täälläkin Ioniq osoittautuu yllättävän sivistyneeksi. Niin ikään ajokäytös kuulalaakeripinnalla on juuri sellaista kuin pitää, siis lievästi yliohjaavaa.

Kotonaan kivikossakin

Lopullinen niitti ennakkoluuloihin tulee viimeisen kilometrin metsäautotiellä.

Samat kivet, jotka ovat tehneet tuttavuutta joidenkin perinteisten autojen pohjamuovien kanssa, eivät vaikuta ulottuvan lähellekään sähköautomme alustaa. Maavarasta ei siis ole aerodynamiikan nimissä tingitty, ja hyvä niin.

Siinä koivikon keskellä, ilman käyntiääntä ja paikallisia päästöjä pihaan lipuessa on uskottava: Ioniq Electriciin voi, ja pitää, suhtautua kuin mihin tahansa autoon. Ja lisälataus, joskin verkkainen, onnistuu mökillä vietetyn ajan puitteissa – edellyttäen tietysti, ettei tönö ole sähkötöntä sorttia.

Teksti ja kuvat: Jussi Saarinen