6.8.2020 Ajoneuvot Yle Ralliradio pelastaa Neste Ralli -viikonlopun: radio ja tv auki perjantaina Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Itse ralli valitettavasti peruttiin, mutta Yle Ralliradio pelastaa Neste Ralli -viikonlopun vielä sekä radion että television puolella. Nyt virittimet hörölle ja kuulo kojeelle, sillä juhlavuonna katsotaan historiaan. Tänä vuonna Yle Ralliradio pelastaa Neste Ralli -viikonlopun juuri kun tilanne näytti toivottomalta. Vuosimallin 2020 eli 70. juhlavuoden Neste Ralli lupasi upeaa kilpailua klassikkoerikoiskokeita myöden, mutta se jouduttiin perumaan koronapandemian johdosta ja yhtenä korvaajana tullaan näkemään tänä vuonna Viron MM-ralli syyskuun puolella. Tämä ei kuitenkaan tarkoita täysin onttoa tulevaa viikonloppua Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Yle Ralliradio pelastaa Neste Ralli -viikonlopun Perinteinen rallikansaa ihastuttanut Yle Ralliradio päästetään nimittäin ääneeen peruuntuneesta rallista huolimatta. Tämä tekee mahdottomaksi rallin liveseurannan, mutta onneksi korvaava ohjelma kuulostaa lupaavalta. Juhlavuoden kunniaksi Ralliradio palaa historiaan ja muistelee Jyväskylässä ajettavan rallin, oli se sitten Jyväskylän suurajot, 1000 Lakes Rally tai Neste Ralli, upeaa ja värikästä historiaa. Yle Ralliradio kertoi Facebook-sivullaan, että vaikka Jyväskylän Paviljongin ympäristössä on varmasti varsin tyhjää perjantaina 7.8. niin tv ja radio tarjoavat sisältöä. Palaamme tuohon television osuuteen vielä myöhemmin, mutta Ralliradion puolella tullaan kuulemaan tuttuja ääniä. Mukana meiningissä luvataan olevan ainakin Jussi Lindroos, Tony Melville, Joni Pakarinen, Sanna Pirkkalainen, Riku Salminen, Riku Tahko, J-P Taskinen, Tomi Tuominen ja Arvo Vuorela. Näiden lisäksi lupaillaan "runsaasti ääniä rallin kaikilta vuosikymmeniltä". Ralliradio avaa perjantaina 7.8.2020 kello 21.00 ja lähetys jatkuu aina kello 23.30 asti. Taajuuksina toimivat Yle JKL ja Yle Puhe – oletettavasti ja toivottavasti myös nettiradion puolella. Tuo 2,5 tuntia kertaa Jyväskylässä ajettavan rallin 70-vuotista historiaa kaikilta kanteilta, mutta sen jälkeen ilta ei suinkaan ole vielä ohitse. Kaikki pitkän päivän jälkeen takaisin majoitukseen ajaessaan ralliradiota auki pitäneet muistavat loppuillan lupsakat jutut ja lähetykseen soittelevat persoonat. Kyseessä on olennainen osa rallikokemusta turbokoneen ulvonnan kaikuessa edelleen korvissa ja hiekan rutistessa hampaissa. Tällöin kyseessä ei kuitenkaan ole enää varsinaisen Ralliradion lähetys, vaan radioääni J-P Taskinen ja Bensaa suonissa -ohjelma. Onneksi tämäkin tarjoillaan tänä vuonna samoilta taajuksilta rallin puuttumisesta huolimatta. Juhlayö jatkuu Bensaa suonissa -lähetyksen parissa aina muutaman tunnin verran seuraavan päivän puolelle. Toivottavasti vakiosoittelijat virittäytyvät jo ajoissa rallitunnelmaan tuona viikonloppuna ja saavat sen jälleen välitettyä myös radion kuulijoille. Eikä tässä vielä kaikki! Ja jos Yle Ralliradio pelastaa Neste Ralli -viikonlopun, niin mainitsimme matkalla television mediana. Yle TV2 tarjoaa nimittäin perjantaina ennen Ralliradion alkua puolitoista tuntia ralliherkkua. Kello 19.30 alkaen televisiosta tuutataan ilmoille rallinostalgiaa Jyskälän osalta, joten antenni kannattaa tarkistaa viimeistään nyt – todellisuudessa lähetys on toki katsottavissa myös Yle Areenan puolelta. Perjantain lähetyksen alkamista odotellessa kannattaa lukea Moottorin raportti vierailusta Tommi Mäkisen rallitallissa eli Toyota Gazoo Racing WRT:n Tallinnan pisteessä. Mielenkiintoinen katsaus modernin rallitallin sisään johdattaa juuri sopivaan tunnelmaan kotimaisen rallimme kauniiseen historiaan. Lähde: Yle, Kuvituskuva: Aake Kinnunen/Moottorin Arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 8.5.2024 Ajoneuvot Rolls-Royce päivitti pyydetyimmän mallinsa – tällainen on Cullinan Series II 6.5.2024 Uutinen Automyyjä myi Land Roverin ruostesuojattuna – auton alustassa ruostetta ja takapalkki olikin läpimätä 6.5.2024 Ajoneuvot Mini Aceman on BMW:n vastine tulikuumille kompaktien premiumsähköcrossovereiden markkinoille 5.5.2024 Ajoneuvot Land Rover valmistelee kahta superuutuutta – virallisissa salakuvissa täyssähköinen Range Rover sekä V8-mörkö Defender Octa 4.5.2024 Ajoneuvot Ferrari 12 Cilindri – nimi kertoo kaiken oleellisen tästä upeasta super-grand tourerista 2.5.2024 Uutinen Autojen ensirekisteröinnit pahasti jäljessä viime vuodesta 1.5.2024 Uutinen Huollettuna myyty Audi hajosi 1 500 kilometriä kauppojen jälkeen – kuluttajariitalautakunnan puoleen kääntyminen oli auton omistajalle jopa virhe 1.5.2024 Ajoneuvot Tiesitkö, että halvimmillaan täyssähköisen Bugattin puikkoihin pääsee vain noin 30 000 eurolla? 30.4.2024 Ajoneuvot Kialta raskaamman sarjan uutisia – ”järjettömän tehokas” EV9 GT ja globaalien markkinoiden Tasman-avolava luvassa alle vuoden sisällä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 7.5.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: Mercedes-Benz S124 ja katsastuksen helppouden viehätys 7.5.2024 Liikenne Kesäkuu tuo vakuutuspakon yli 25 kg painaville tai yli 25 km/h -kulkeville moottorikulkineille 8.5.2024 Koeajo Koeajo: Ford Tourneo Courier – kantti kantilta monikäyttöisyyttä 8.5.2024 Päivän kuva Päivän kuva: Nouda auto suoraan tehtaalta! 7.5.2024 Automatkailu Volkswagen New California: kulttiteltta neljällä pyörällä 1.5.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: ihan sama kumman otat? - Näillä kaikilla Suomessa tällä hetkellä myytävillä henkilöautomalleilla on identtisiä kaksosia 4.5.2024 Kysy Autoista Kysy autoista: voiko automaattivaihteista autoa hinata? 3.5.2024 Lentokoneet LATAM:in lennon 800 alustava raportti julki - voiko lentoemännän väärä napinpainallus syöstä Boeing 787 Dreamlinerin syöksyyn? 7.5.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: Mercedes-Benz S124 ja katsastuksen helppouden viehätys 1.5.2024 Uutinen Huollettuna myyty Audi hajosi 1 500 kilometriä kauppojen jälkeen – kuluttajariitalautakunnan puoleen kääntyminen oli auton omistajalle jopa virhe 1.5.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: ihan sama kumman otat? - Näillä kaikilla Suomessa tällä hetkellä myytävillä henkilöautomalleilla on identtisiä kaksosia 24.4.2024 Uutinen Sähköautoista paljastunut yksi merkittävä ongelma – lähes joka viides hylätty katsastuksessa 28.4.2024 Matkailuajoneuvot Suomessa kehitetty retkeilyvaunu tähtää samantien kansainväliselle markkinalle 14.4.2024 Koeajo Maistiainen: Dacia Duster on nyt kokonaan uusi ja osoittaa tietä koko merkille 1.5.2024 Uutinen Huollettuna myyty Audi hajosi 1 500 kilometriä kauppojen jälkeen – kuluttajariitalautakunnan puoleen kääntyminen oli auton omistajalle jopa virhe