2.12.2025 Uutinen Yritykset kannattelevat automarkkinaa sekä käyttövoimamurrosta – ensirekisteröinnit reilu kaksi prosenttia viime vuotta jäljessä Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Kuluvasta vuodesta on tulossa ennätyshiljainen uusien autojen rekisteröinnin suhteen. Noin puolet uusista autoista menee yritysten autoiksi. Yritykset kannattelevat tällä hetkellä heikkoa uusien autojen markkinaa. Kuluneena vuonna kaikista ensirekisteröidyistä henkilöautoista työsuhdeautojen osuus on noin neljännes ja kaikkiaan 48 prosenttia eli liki puolet uusista henkilöautoi sta on yritysten hankkimia. Työsuhdeautokäyttöön ensirekisteröityjen henkilöautojen määrä on Suomessa vuosittain noin 20 000 kappaletta. Työsuhdeautojen osuus ensirekisteröinneistä on säilynyt viimeisten vuosien aikana suhteellisen vakaana, Autoalan tiedotuskeskuksesta kerrotaan. – Uusista henkilöautoista 56 prosenttia on tänä vuonna ollut ladattavia. Kasvua viime vuoteen nähden on noin seitsemän prosenttiyksikköä. Eniten ladattavia autoja rekisteröidään työsuhdekäyttöön. Tänä vuonna ensirekisteröidyistä työsuhdeautoista yhteensä 78 prosenttia on ollut ladattavia, kun vastaava luku kaikkien ensirekisteröityjen henkilöautojen osalta on ollut 56 prosenttia, joka sekin on eurooppalaisessa vertailussa korkea, Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio sanoo. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Työsuhdeautoista täyssähköisia jo yli puolet Yritysten nimiin hankitut autot kannattelevat myös käyttövoimamurrosta. Työsuhdeautoista täyssähköisiä on jo yli puolet, tänä vuonna tammi-marraskuun aikana rekisteröidystä uusista työsuhdeautoista 54 prosenttia on ollut täyssähköisiä. Lataushybridien osuus on ollut 24 prosenttia. Kaikista uusista ensirekisteröidyistä henkilöautoista vastaavana aikana täyssähköisiä oli 36 prosenttia ja lataushybridejä 21 prosenttia. – Työsuhdeautojen merkitys autokannan uudistajana korostuu erityisesti talouden matalasuhdanteessa, jossa kotitalouksien autohankinnat vähenevät. Vaikka työsuhdeautojen osuus koko autokannasta on pieni, on niiden merkitys autokannan uusiutumiselle tärkeä myös siitä näkökulmasta, että työsuhdeautojen keskimääräisen, noin kolmen-neljän vuoden käyttöiän jälkeen ne palautuvat kuluttajamarkkinoille käytettyinä autoina, Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Tero Lausala sanoo. Verokannusteet vauhdittavat työsuhdeautokannan sähköistymistä. Verokannusteet tasaavat ladattavien autojen korkeammasta hankintahinnasta johtuvaa korkeaa verotusarvoa. Työsuhdeautoilijan kannalta kysymyksessä on merkittävästä ladattavan työsuhdeauton valintaan kannustavasta etuudesta, jonka jatkumista autoala pitää kaiken kaikkiaan erittäin tärkeänä. Pari prosenttia miinuksella viime vuoteen nähden Tämän vuoden ensirekisteröinnit ovat viimeistä kuukautta eli joulukuuta vaille valmiit. Kuluvan vuoden 11 kuukauden jälkeen ensirekisteröinnit ovat reilu kaksi eli 2,1 prosenttia viime vuotta jäljessä. Tammi-marraskuun aikana Suomessa on ensirekisteröity uusia henkilöautoja 66 342 kappaletta, eli 2,1 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2024 vastaavana aikana. Marraskuu ei tuonut piristystä tilastoihin, sillä marraskuussa rekisteröitiin 2,6 prosenttia edellisen vuoden marraskuuta vähemmän uusia henkilöautoja. Pakettiautojen puolella oli kiivaampaa, pakettiautoja rekisteröitiin peräti 6,5 prosenttia enemmän kuin edellisen vuoden vastaavana ajankohtana. Marraskuussa uusia pakettiautoja ensirekisteröitiin 12,9 prosenttia enemmän kuin edellisen vuoden marraskuussa. Käytettynä myytyjen henkilöautojen määrä kasvoi tammi-marraskuussa välisenä aikana 3,9 prosenttia edellisvuotta enemmän. Autoliikkeiden kautta myytyjen käytettyjen henkilöautojen määrä oli tammi-marraskuussa 0,3 prosenttia suurempi kuin edellisenä vuonna. Kuorma-autojen ensirekisteröintejä oli tammi-marraskuussa 17,6 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana ja linja-autoja puolestaan 27,6 prosenttia viime vuotta vähemmän. Lähde: Autoalan tiedotuskeskus Lue lisää Kaikki artikkelit 16.12.2025 Vuoden Auto Suomessa Mercedes-Benz CLA on Vuoden Auto Suomessa 2026! 16.12.2025 Uutinen Kuolonkolareista joka toinen ajetaan ilman ylinopeutta 13.12.2025 Uutinen Tiestön korjausvelka jo yli 2,5 miljardia euroa – LiikenneSuomi vaatii lisätekoja teiden kunnostamiseksi 12.12.2025 Autoilu Sade runtelee sorateitä ympäri Suomen, etenkin maan eteläosissa 11.12.2025 Uutinen 25 kiinalaista yhteiskäyttöautoa Helsinkiin 11.12.2025 Uutinen Kääntyivätkö EU:n kiinalaisten sähköautojen täsmätullit itseään vastaan? 10.12.2025 Euro NCAP Mercedes-Benz CLA, Volkswagen T-Roc ja muut uutuudet Euro NCAP -syynissä 10.12.2025 Uutinen Ford tuonee Fiestan takaisin – mutta kahden uutuusmallin jäljet johtavat Renaultille 9.12.2025 Kuluttajat Uuden Škoda Octavian toimitus venyi 13 kuukautta – viivästys johti tuhansien eurojen korvausvaateeseen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 17.12.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tästä hinausautosta ei katkennut runko, vaikka se voi siltä ensiksi näyttää 15.12.2025 Päivän kuva Päivän kuva: no selvästi on tullut kesä nyt talven keskelle 15.12.2025 Liikenne Osalta kuljettajista perusasiat ovat unohtuneet – ethän ole yksi heistä? 16.12.2025 Koeajo Koeajo: Renault Symbioz Hybrid – nuuka ranskalainen 12.12.2025 Käyttötesti Noin kahdeksan tuntia ja yli 600 kilometriä yhden päivän aikana – onko Škoda Elroqin hierovasta istuimesta mihinkään? 12.12.2025 Käyttötesti Noin kahdeksan tuntia ja yli 600 kilometriä yhden päivän aikana – onko Škoda Elroqin hierovasta istuimesta mihinkään? 10.12.2025 Moottoripyörät Honda GB350S – hävyttömän halpa retromalli 14.12.2025 Ajatuksia autoista Ajatuksia autoista: kirosana nimeltä huoltovapaus 9.12.2025 Ajoneuvot ADAC selvitti sähköautojen käyttäjiin kohdistuvia säteilymääriä - penkinlämmitinkin paljastui niitä suuremmaksi säteilylähteeksi 12.12.2025 Koeajo Maistiainen: Toyota Urban Cruiser on lainamalli, johon saa nelivedon alle 1 500 eurolla 1.12.2025 Kuluttajat Volkswagen Golfin vaihteisto vikaantui pahasti – autoliike yritti laittaa tuhansien eurojen korjauksen kuluttajan käyttötavan piikkiin 18.11.2025 Matkailu Panssarimuseon vetonaula saapui museolle – yksi asia tekee siitä kovaa valuuttaa tulevaisuudessa 2.12.2025 Käyttötesti käytetyllä Verotuspäätös tuli: paljonko Moottorin tuontiauto-Saabista täytyi maksaa autoveroa ja miten tuontiauto verotetaan? 25.11.2025 Liikenne Eihän vain sinun autosi lukeudu tähän 85 447 auton joukkoon? 12.12.2025 Käyttötesti Noin kahdeksan tuntia ja yli 600 kilometriä yhden päivän aikana – onko Škoda Elroqin hierovasta istuimesta mihinkään?