20.1.2017 Liikenne Nämä tiehankkeet odottavat liikenneverkkorahaa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Uuden liikenneverkkoyhtiön myötä tienpitoon luvataan entistä parempia resursseja. Niitä todella tarvitaan: kymmenet valtatiehankkeet kaipaavat kipeästi korjaamista. Liikenne- ja viestintäministeriön esittämässä uudessa toimintamallissa siirryttäisiin tienpidon perinteisestä budjettirahoituksesta valtion erityistehtäväyhtiöön, joka ottaisi huolehtiakseen liikenneverkon ”hoidon, kunnossapidon ja riittävän parantamisen”.Yhtiö rahoittaisi toimintansa tienkäyttäjiltä kerättävillä käyttömaksuilla. Vastineeksi raha menisi aiempaa suoremmin liikenneverkon, siis myös tiestön, ylläpitoon. Ministeriön mukaan yhtiön investoinnit kohdistettaisiin pääosin taajamien ulkopuolelle haja-asutusalueille.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTyösarkaa riittääJo nykyinen budjettimalli on mahdollistanut sen, että käynnissä on tällä hetkellä suhteellisen monia tiehankkeita ympäri maata. Myös liikenneväylien korjausvelan vähentämiseen myönnetyt lisärahoituspaketit ovat kasvattaneet etenkin pienempien parannuskohteiden määrää.Silti tunnettu tosiasia on, että maamme tiestö ikääntyy kiihtyvää tahtia. Autoilijalle tämä näkyy ja tuntuu tien palvelutason heikkenemisenä: pinnan huonon kunnon lisäksi vanhat valtatiet ovat kapeita, mäkisiä, mutkaisia ja myös risteyksiltään turvattomia.Etenkin keskikaiteelliset ohituskaistatiet toisivat monelle osuudelle miltei moottoritiemäistä turvallisuutta ja sujuvuutta, kun itse tien parantamisen yhteydessä liittymät rakennetaan yleensä uusiksi ja kevyt liikenne laitetaan kulkemaan omia polkujaan.Missä pitäisi korjata?Alla olevassa listassa esittelemme kipeimmin korjausta vaativat tiestön kohteet, jotka odottavat valtion rahoitusta eli joiden toteuttaminen ei ole varmaa.Osa näistä suunnitelmista on jo hyvinkin pitkällä ja jopa toteuttamisvalmiina, kuten niin kutsutut valtakunnan ykköshankkeet, joita pyritään edistämään maakuntien yhteistyönä.Ykköshankkeiksi luetaan muun muassa:Tampere–Vaasa (valtatie 3) Jyväskylä–Äänekoski ja Kemi–Sodankylä (vt 4) Leppävirta–Kuopio (vt 5) Turku–Oulu (vt 8) E18 Turun kehätie Lieto–Tampere–Orivesi (vt 9) Lahti–Kouvola (vt 12) Kotka–Kouvola (vt 15) Palojoensuu–Kilpisjärvi (vt 21)Sen sijaan osassa nyt esiteltävistä hankkeista suunnittelu on vasta alkutekijöissään. Aivan turhaan teitä ei aleta suunnittelemaan, sillä sekin maksaa jopa miljoonia euroja, ja toisaalta rahoituksen puutteessa suunnitelmat vanhenevat jo muutamassa vuodessa.Korjaustarve viimeksi mainituissa tapauksissa on silti aivan yhtä ilmeinen. Jäämmekin odottamaan konkreettisia esimerkkejä siitä, mitkä hankkeet nykäistään välittömästi eteenpäin, jos ja kun liikenneverkkoyhtiö ensi vuoden alusta starttaa. Suunnitteilla tai korjaustarpeessa olevat tiehankkeet Suomessa: Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa Vt 8 Kokkolan kohta Vt 8 ja mt 724 Vaasan yhdystie Vt 19 Nurmo–Lapua Kaakkois-Suomi Vt 6 Hevossuo–Keltti (Kouvola) Vt 12 Lahti–Kouvola Vt 13 Mikkeli–Lappeenranta Vt 15 Kotka–Kouvola Vt 26 Hamina–Taavetti (osittain tekeillä) Keski-Suomi Vt 4, 9, 13 ja 23 Vaajakoski Vt 4 ja 13 Kirri–Tikkakoski Vt 4 ja 13 Tikkakoski–Äänekoski Vt 4 ja 9 Jyväskylän keskustan kohta Vt 9 Jyväskylä–Jämsä Lappi Vt 4 Keminmaa–Rovaniemi Vt 4 Sodankylä Vt 5 Kemijärvi–Sodankylä Vt 21 Muonio–Kilpisjärvi Kt 82 Rovaniemi–Salla Pirkanmaa Vt 3 Tampere–Vaasa Vt 9 Tampere–Orivesi Vt 12 Tampere–Kangasala Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu Vt 4 Iin ohikulkutie Vt 8 Himanka–Liminka 2. vaihe Vt 20 Oulu–Kuusamo Vt 22 Muhos–Paltamo Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Pohjois-Karjala Vt 5 Hirvensalmi–Mikkeli Vt 5 Leppävirta–Kuopio Vt 5 Siilinjärvi–Iisalmi Vt 9 Onkamo–Niirala (Niiralan raja-aseman yhteys) Vt 23 Varkaus–Joensuu (osittain tekeillä) Uusimaa, Häme Vt 3 Kehä I–Kaivoksela Vt 4 Kehä I–Koivukylä Vt 10 Hämeenlinna–Tuulos Vt 25 Hanko–Mäntsälä Kt 45 (Tuusulanväylä) Tuomarinkylä–Kehä III Kt 54 Tammela–Hollola Mt 101 (Kehä I) Kalevalantie–Turunväylä ja Myllypuron eritasoliittymä Mt 120 (Vihdintie) Haaga–Kehä III Hyrylän itäinen ohikulkutie Keski-Uudenmaan logistinen poikittaisyhteys Varsinais-Suomi, Satakunta Vt 8 Nousiainen–Eurajoki (osittain tekeillä) Vt 9 Turku–Tampere (osittain tekeillä) E18 Turun kehätie Naantali–Kaarina (osittain tekeillä) Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Moottorin arkistoMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Moottori seuraa: 100 miljoonaa autokaupan elvyttämiseen – Berner viilaa ehdotustaan Autokauppa autoveron poistosta: uhkia, epäuskoa ja toiveikkuutta Poliitikot Bernerin suunnitelmasta: Aho puoltaa, Orpo ja Soini eivät Yhteenveto Liikenneverkkoyhtiöstä: syyt, seuraukset ja avoimet kysymykset Jos autovero poistuu, miten käy tuontiautojen verotuksen? Nämä tiehankkeet odottavat liikenneverkkorahaa Liiketalous määrää tien käytön hinnan Tieliikenne rahoittaa yhteiskunnan kuluja, mutta valtion raha ei riitä tienpitoon Viranomaisten viestintä kaunistelee autoilun kustannuksia uudessa järjestelmässä Laske, miten verotusmuutos vaikuttaisi – ehkä – sinun autoiluusi Jos autovero poistuisi, paljonko autot halpenisivat? Bernerin lista vuoti Ylelle: ministeri vaihtaisi autoveron ajoaikamaksuihin Lue lisää Kaikki artikkelit 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta 2.5.2025 Uutinen Volvo aloittaa 1,6 miljardin säästökuurin – irtisanomisilta ei vältytä 30.4.2025 Yleinen Ensin tariffit, sitten U-käännös – Trump höllää autoalan tariffitaakkaa 29.4.2025 Sähköautot Sähkisten osuus Suomen autokannasta nousi jo 11,2 prosenttiin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Yleinen Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa