6.6.2022 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet – RS:n varjoon jäänyt Ford Focus ST Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ford Focus ST oli aikoinaan historian tehokkain Focus, mutta se jäi silti pahasti myöhemmin julkaistun RS-mallin varjoon. Tiedättekö sen tunteen, kun joku jää huomattavasti menestyneemmän sisaruksensa varjoon? Jos autot osaisivat puhua, toisen sukupolven Ford Focus ST huutaisi varmasti tässä kohti myönteisen vastauksen. Fordin tehokkaimmat mallit ovat tavanneet kantaa mallinimiä RS tai Cosworth, joskus jopa molempia nimiä yhtä aikaa, mutta Fordilla on ollut tarjota vielä kolmaskin merkittävästi tavallista sporttisempi vaihtoehto. Jos lompakko tai kantti ei taivu aivan RS:ään asti, mutta ostaja haluaa kuitenkin jotain normaalista poikkeavaa, on ST-malli tarjonnut tilanteeseen soveltuvan kompromissin. Kirjainyhdistelmä ST alkoi liikkua Fordin malleissa vuosituhanteen vaihteessa, jolloin niitä ilmaantui sekä Focuksiin, Mondeoihin ja myöhemmin myös Fiestoihin. Alkuvuosina Ford lisäsi mallinimeen kirjainyhdistelmän lisäksi myös numeroita auton hevosvoimien mukaan. Ensimmäisen sukupolven Focuksessa virallinen mallinimi oli ST170 ja vastaavasti Mondeossa ST200 tai ST220. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Toisen sukupolven Ford Focus ST Focuksen toinen sukupolvi näki päivänvalonsa vuonna 2004, ja mallistoa täydennettiin vuotta myöhemmin sporttisella ST-mallilla, jonka mallinimestä oli tällä kertaa riisuttu numerot pois. Numeroiden poistaminen mallinimestä on sinänsä sääli, sillä uusi Focus ST oli rutkasti edeltäjäänsä, ensimmäisen sukupolven Focukseen perustuvaa ST170-mallia tehokkaampi. Itse asiassa uusi ST-malli oli jopa edellisen sukupolven Focuksen RS-malliakin tehokkaampi, eli toisin sanoen Fordilla oli käsissään historiansa siihen mennessä tehokkain Focus. Tämä ST-malli kätki sisäänsä 166 kilowattia (225 hevosvoimaa), jotka löytyivät Volvon tekniikkaan perustuvasta 2.5-litraisesta viisisylinterisestä turbomoottorista. Tuohon aikaan Volvot elivät vielä Fordin omistuksen alla, sillä amerikkalaiset olivat ostaneet ruotsalaisvalmistajan henkilöautotuotannon vuonna 1999. Ford Focus ST:n sporttisuus ei rajoittunut pelkästään konepellin alle, vaan koko ajoneuvo oli rakennettu hyvinkin sporttiseksi ja suorastaan huomiota herättäväksi. Auto oli normaalia Focusta matalampi, siinä oli tuplapakoputket ja spoileri, sisällä Recaron sporttisempi sisusta ja kojelaudalle oli asetettu ylimääräisiä mittareita. Koko komeuden kruunasi oranssi Electric Orange -väri, joka oli sinisen ohella suosituin väri ST-Focukselle. Nollasta sataan tämä etuvetoinen Focus ST otti 6,8 sekuntiin ja huippunopeudeksi Ford ilmoitti sille 241 km/h. Kaikki ST-Focukset oli varustettu aina kuuden vaihteen manuaaleilla, eli tekniikan osalta valinnanvaraa ei juurikaan ollut. RS saa ST:n geenit ST-malli sai toimia Focuksen malliston kärkenä aina vuoteen 2009 asti, kunnes Ford palautti Focuksen faceliftin yhteydessä kuuden vuoden tauon jälkeen RS-kirjainyhdistelmän takaisin mallistoon. Tuore RS-malli olikin itse asiassa lähinnä steroideilla pumpattu versio ST-mallista, sillä monet ratkaisuista olivat peruja ST:stä. RS:n moottori perustui ST-mallista tuttuun versioon, joskin vielä 80 hevosvoimaa tehokkaampana. RS:n sisustan Recarot olivat pykälää sporttisemmat ja auton huomioliiviä muistuttava vihreä väri oli sekin onnistuttu saamaan ST-mallin oranssia räväkämmäksi. RS-mallin tultua ST jäi pahasti tehokkaamman sisaruksensa jalkoihin. Automaailman ihmetellessä yli 300 hevosvoimaista etuvetoista RS-Focusta moni autoilija suorastaan unohti ST-mallin läsnäolon, vaikka se oli periaatteessa vain luonut RS-mallille valmiin reseptin menestykseen. Käytännön asioihin liittyen RS- ja ST-mallien suurin ero liittyy siihen, että ST-malli oli mahdollista hankkia joko 3- tai 5-ovisena, kun RS-mallilla ovia oli aina vain kolme. Muuten autot muistuttavat hyvin paljon toisiaan, mitä nyt ST-malli on jokaisella osa-alueella vähän laimeamman tuntuinen RS-malliin verrattuna. Tietysti käytännön asioiden yhteydessä voisi puhua myös autojen hinnoista. Siinä missä Focus ST:n hintalappu uutena vuonna 2009 lähti 32 900 eurosta, RS-mallista joutuikin jo pulittamaan alkaen 47 450 euroa. Vertailun vuoksi mainittakoon myös se, että Focuksen halvin perusmalli lähti liikkeelle 17 900 eurosta. Hintalapusta päätellen ST- ja RS-malleista voidaan siis puhua hyvällä omatunnolla erikoismalleista. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Käytetty erikoisuus: Ford Focus 2,5 ST mk 2 Tämän viikon käytetty erikoisuus löytyy Mikkelistä, jossa kaupan olisi Electric Orange -värillä ja viidellä ovella varustettu Ford Focus ST. Vuosimallin 2006 Focus ST edustaa siis sitä aikakautta, kun Focus RS-mallin tulosta ei ollut vielä tietoakaan. Toisin sanoen auto on saanut kunnian toimia sen astisen historian tehokkaimpana Focuksena. Vaikka käytetty erikoisuutemme on jo 16-vuotias, on se säilynyt hyvin pitkälle alkuperäisessä kunnossa. Autossa on ST-mallille tyypillinen oranssi erikoisväri ja alla on säilynyt jopa ST-mallin alkuperäiset 18-tuumaiset alumiinivanteet – mitä nyt joku on maalauttanut ne matkan varrella mustiksi. Lisäksi autoon on ilmestynyt ikkunoihin niin sanotut tupakkimuovit sekä takakontin valaistusta on paranneltu LED-valonauhojen avulla. Auton sisältä löytyy päällisin puolin ehjä Recaron sisusta, joka on auton maalipintaa kunnioittaen niin ikään oranssi. Näitä sisustoja on saanut uutena neljällä värillä (oranssi, sininen, punainen ja harmaa), ja hyvin usein sisustan väri valittiinkin auton ulkoasuun sopivaksi. Fordin tehomallit eivät ole perinteen mukaan tarjonneet kovin laajaa varustevalikoimaa tai muitakaan erikoisuuksia, sillä ylimääräinen paino on aina myrkkyä sporttisuudelle. Tästä syystä myös ST-mallin varustelu on yleensä lähinnä vain perustarpeita tyydyttävää. Käytetyssä erikoisuudessamme mainitsemisen arvoisia varusteita ovat manuaalinen ilmastointi, sähköikkunat edessä, ajonvakautus ja ajotietokone. Näiden 16 vuoden aikana Focuksella on ehtinyt olla kaksi omistajaa ja mittariin on kertynyt 116 000 kilometriä. Auto on myös ehta Suomi-auto, eikä se ole ST-Focuksen kohdalla edes mitenkään poikkeuksellista. Vaikka tavallisesti vähänkin erikoisemmat autot tuppaavat kiertämään Suomeen ulkomaiden kautta, ST-Focuksia onnistuttiin myymään Suomeen varsin mukavia määriä. Auton hintalapussa seisoo 11 980 euroa, mikä on huomattavasti RS-malleja vähemmän. ST-mallin kautta olisikin mahdollista saada vähän erikoisempaa ja sporttisempaa Fordia alle melko kohtuullisella summalla. Teksti: Rikhard Wacker, Kuvat: Tori Autot Lisää aiheesta Ford Focus RS saapuu pian –harteilla kunniakas historia Ford Focus ST korottaa panoksia: 280 tai 190 hevosvoimaa, ja myös farkkuna Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 6.11.2026 Käytetyt autot Maastokupla myyty – huutokaupassa jätettiin yli 100 tarjousta, mutta mikä oli lopullinen hinta? 4.11.2026 Uutinen Autoveropetostutkintaan liittyvä Honk Finland konkurssiin – lähes 39 miljoonan euron verovelka, myös emoyhtiö haki konkurssia 2.11.2026 Kuluttajat Fordin matka katkesi risteykseen – kolme vuotta tehdystä vaihteistoremontista syntyi riita 2.11.2026 Uutinen Autoveropetosepäilyyn liittyvä Honk Finland haki itseään konkurssiin – yhtiöiden liikevaihto romahti 2.11.2026 Yleinen Käytetyt erikoisuudet: Yksi viimeisistä takavetoisista Toyota Celicoista 2.11.2026 Ajoneuvot ID. Cross vai ID. Polo? – Siinä vasta pulma, kun hintaeroa on noin 2 500 euron verran 1.11.2026 Ajoneuvot Tiedätkö, mikä japanilainen auto tunnetaan nimellä Hachi-Roku? – Mallistonsa viimeinen takaveto 1.11.2026 Ajoneuvot Bentley Torcalista tulee lähes varmasti Suomen historian myydyin Bentley-malli – ja myös tavanomaisimman näköinen sellainen 31.10.2026 Ajoneuvot Muistatko nämä kaikki 12 sukupolvea? – Toyota Corolla 60 vuotta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.11.2026 Laivat Titanicin sisaralus Britannic menettää suurimman maailman merien pohjassa makaavan matkustajalaivan hylyn tittelin tasan 110 vuoden jälkeen 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 5.11.2026 Käyttötesti Johan alkoi käyttötestissä tapahtua! Kia K4 meni etuajassa öljynvaihtoon, ja sitten sekoilimme takaluukun kanssa 4.11.2026 Uutinen Autoveropetostutkintaan liittyvä Honk Finland konkurssiin – lähes 39 miljoonan euron verovelka, myös emoyhtiö haki konkurssia 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 31.10.2026 Huutokauppahelmet David Hasselhoffin kiertue-K.I.T.T. on kertaalleen varastettu ja Interpolin löytämä - yksilö on takuuvarmasti lähempänä alkuperäistä kuin yksikään lukuisista omavalmisteista 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista