Koeajo: Citroën C5 Aircross on perusmallinakin melkoisen mukava

Citroën C5 Aircross liikkuu riittävästi, vaikka pellin alle laitetaan kolmipyttyinen bensiinimoottori. Hyvää: mukavuus, viihtyisyys. Huonoa: keskirivin polvitilat.

Citroën C5 Aircross sai esittelyhetkellään epäkiitollisen tehtävän jatkaa siitä, mihin ranskalaismerkin pitkä historia kaasunestejousitettujen sedanien valmistajana päättyi.

Niinpä katumaasturille kasataan joka käänteessä ylimääräisiä mukavuustoiveita – niin nytkin, kun ajossa on tähänastisista huokein eli 130-heppaisella bensaturbolla ryyditetty automaatti. Hinnastossa tätä edullisempi on enää saman moottoriversion manuaalivaihteinen.

Liikkuva olohuone

Kollega kyseli taannoin 180 hv -dieselin koeajossaan, mahtavatko hinnaston alapään C5 Aircross -mallit olla luokassaan yhtä mukavia. Nyt tuli todistettua, että kyllä mahtavat. Kun ohjaa ensimmäisiin epätasaisuuksiin, niistä terävimmät toki tuntuvat, mutta laajemmat ylittyvät jo pumpulimaisemmin. Korin keinahtelut vain lisäävät ranskalaista tunnelmaa, kuten isot ja hyvin pehmustetut istuimetkin.

Perusmallin 1,2-litrainen kone saattaa vaikuttaa lilliputilta tämänkokoiseen autoon varsinkin C5 Aircrossin ladattavan hybridin voimantuottoon verrattuna, mutta käytännössä näilläkin eväillä pärjää yllättävän vaivattomasti. Kolmen sylinterin hurina tosin välittyy ohjaamoon aika selvänä, mutta kyse on lähinnä äänen sävystä eikä niinkään meluisuudesta.

Momentinmuunninautomaatin toiminnassa on alhaisilla nopeuksilla pientä nykivyyttä, ja vaihdot tuntuvat vielä vauhdissakin. Höyhenenkevyet hallintalaitteet, suuret sivupeilit ja persoonallisen olohuonemainen ohjaamo tekevät silti C5 Aircrossista viihtyisän citymaasturin.

Tavaratilan ehdoilla

Maantiellä ohjaus on keskialueella tahmea eli suuntavakavuus ei ole aivan optimaalisinta sorttia, vaikka yliherkän kaistavahdin kytkisi pois käytöstä. Alustan puolesta kulku olisi hyvinkin vakaata. Meikäläisen asvaltin karkeus tuntuu hieman laiskanlinnojen läpi, mutta melutaso pysyy tasakaasulla alhaisena.

Lisää ei-aivan-vastaa-ulkomittoja -kritiikkiä löytyy tiloista etuistuinten takana. Keskirivin polvitila jää pidemmällä henkilöllä hieman nirkoiseksi, vaikka penkit olisi säädetty taka-asentoonsa. Hyvin muunneltavalle tavaratilalle on siis suunnittelussa annettu enemmän painoarvoa, ja katumaasturiksi tämä tontti onkin kunnossa – kuten ehdottomasti ne mukavuus ja persoonallisuuskin.

Teksti ja kuvat: Jussi Saarinen