12.5.2020 Ajoneuvot Nelinkertaisen maailmanmestarin ja Ferrarin tiet eroavat – kuka ottaa Sebastian Vettelin paikan? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Scuderia Ferrarin kaikkien aikojen kolmanneksi voitokkaimmaksi kuljettajaksi itsensä ajanut Sebastian Vettel jättää tallin kauden 2020 jälkeen. Ferrari ei ole vielä kommentoinut, kuka ottaa 32-vuotiaan saksalaisen paikan tallissa. Saksalainen, neljä perättäistä maailmanmestaruutta Red Bullilla voittanut Sebastian Vettel ilmoitti jättävänsä Ferrarin kuluvan kauden päätteeksi. Vettel siirtyi Ferrarille Red Bullilta vuonna 2015. Maranellon punavalkeissa ajohaalareissa hän saavutti kaksi hopeaa ja yhden pronssin rata-autoilun kuninkuusluokassa.– Suhteeni Scuderia Ferrarin kanssa päättyy vuoden 2020 lopussa. Parhaiden mahdollisten tulosten saavuttamiseksi tässä urheilussa on tärkeää, että kaikki osapuolet toimivat keskenään täydellisessä harmoniassa, Vettel ilmoitti.Aiemmin Ferrarin huhuttiin tarjonneen Vettelille yhden vuoden jatkosopimusta, huomattavasti nykyiseen nähden leikatulla palkalla. Vettel kuitenkin mainitsee, ettei päätöksen taustalla ollut taloudellisia syitä.– Talli ja minä olemme ymmärtäneet, että halua yhdessä pysymiseen tämän kauden jälkeen ei enää ole. Talousasioilla ei ole ollut osaa tässä yhteisessä päätöksessä.– Viimeisten kuukausien tapahtumat ovat saaneet monet meistä pohtimaan, mitkä ovat elämämme todelliset prioriteetit. On käytettävä mielikuvitusta ja omaksuttava uusi lähestymistapa muuttuneeseen tilanteeseen. Itse aion ottaa tarvitsemani ajan pohtiakseni mikä itselleni todella on tärkeää, Vettelin tiedote jatkuu.Vettel kertoo tavoitteekseen saavuttaa lisää kauniita yhteishetkiä tallin kanssa pitkän yhteiselon päätteeksi.Formula1.comin mukaan Ferrarin tallipäällikkö Mattia Binotto kertoi niin ikään päätöksen Vettelin lähdölle syntyneen yhteisymmärryksessä, ja päätöksen olleen vaikea.– Sebastianin veroisen kuljettajan ja ihmisen pois päästäminen ei ollut helppo päätös.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTallipaikalle riittää ottajiaTallipaikka legendaarisessa Ferrarin F1-tallissa on monen kuljettajan unelma. Autosportin mukaan vahvimmat kandidaatit Vettelin paikan ottajaksi Charles Leclercin rinnalla ovat McLarenin Carlos Sainz Jr. ja Renaultin Daniel Ricciardo. Ricciardo ajoi yhden kauden Red Bullilla Vettelin tallikaverina.Formula 1 -comebackkia on vihjaillut haluavansa myös espanjalainen Fernando Alonso, jonka paikan Ferrarilla Vettel aikanaan vei, joten häntäkään ei sovi jättää täysin laskujen ulkopuolelle. Sarjan ulkopuolelle jääneisiin takaisin kisaamaan tahtoviin kuljettajiin kuuluu myös Niko Hulkenberg, jonka tälle kaudelle Renaultin ohjaamossa korvasi Esteban Ocon.Teksti: Eetu Kokkonen Kuvituskuva: Moottorin arkisto Lue lisää: FIA ja tiimit päättivät: Formula 1:n uudet säännöt voimaan vasta 2022 Ferrarin F1-pomo jyrähti: liian tiukka budjettikatto voi saada Ferrarin harkitsemaan muita sarjoja Formula 1 -testeissä nousi kohu Mercedeksen ratin liikkeistä – tästä järjestelmässä on kyse Lue lisää Kaikki artikkelit 13.7.2025 Tekniikka Viimeiset käynnistykset: kolmoskone – uuden ajan oletusmylly 13.7.2025 Uutinen Volkswagenin Yhdysvaltain piina jatkuu: ID. Buzz huilaa nyt tariffien takia 13.7.2025 Ajoneuvot Bentley EXP 15 -konsepti ennakoi täysin uuden ajan Bentley’ä, mutta sen oviratkaisu on lainattu Hyundai Velosterista 11.7.2025 Ajoneuvot Hyundai Ioniq 6 N näki viimein päivänvalon – kiinteä takasiipi kertonee kaiken oleellisen tästä sähköisestä urheilusedanista 10.7.2025 Ajoneuvot Toyotan multi-pathway solution ulottuu nyt myös rallipolulle – vetykonsepti GR Yaris Rally2:sta tullaan näkemään Suomen MM-ralleissa 10.7.2025 Ajoneuvot Tiedätkö mikä auto on Suomen edullisin ja samalla Euroopan ostetuin? 10.7.2025 Ajoneuvot Tässä on uusi Mazda CX-5 – erottuvuustekijöitä riittää, eikä vähäisimpänä ahtamaton 2,5-litrainen bensiinimoottori vuonna 2025 10.7.2025 Ajoneuvot Hyundai tylyttää: ”kukaan ei enää halua manuaalivaihteistoja” 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 12.7.2025 Sähköautot Mercedes-Benz CLA:n sähköversio yllätti: tuotanto kolmivuoroon, hiilijalanjälki 40 % pienempi 11.7.2025 Klassikko Klassikko: Škoda 130 RS ja ajamisen sietämätön keveys 11.7.2025 Traktorit Valtran design-tiimi kävi pokkaamassa Red Dot -palkinnon – S-sarja on putsannut palkintopöytiä 12.7.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: 1965 Aston Martin DB5 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 8.7.2025 Autoilun hinta Päivän kuva: tämän verran polttoaineet maksoivat Latvian Ainažissa – ennen mysteerialennusta 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen