12.5.2020 Ajoneuvot Nelinkertaisen maailmanmestarin ja Ferrarin tiet eroavat – kuka ottaa Sebastian Vettelin paikan? Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Scuderia Ferrarin kaikkien aikojen kolmanneksi voitokkaimmaksi kuljettajaksi itsensä ajanut Sebastian Vettel jättää tallin kauden 2020 jälkeen. Ferrari ei ole vielä kommentoinut, kuka ottaa 32-vuotiaan saksalaisen paikan tallissa. Saksalainen, neljä perättäistä maailmanmestaruutta Red Bullilla voittanut Sebastian Vettel ilmoitti jättävänsä Ferrarin kuluvan kauden päätteeksi. Vettel siirtyi Ferrarille Red Bullilta vuonna 2015. Maranellon punavalkeissa ajohaalareissa hän saavutti kaksi hopeaa ja yhden pronssin rata-autoilun kuninkuusluokassa. – Suhteeni Scuderia Ferrarin kanssa päättyy vuoden 2020 lopussa. Parhaiden mahdollisten tulosten saavuttamiseksi tässä urheilussa on tärkeää, että kaikki osapuolet toimivat keskenään täydellisessä harmoniassa, Vettel ilmoitti. Aiemmin Ferrarin huhuttiin tarjonneen Vettelille yhden vuoden jatkosopimusta, huomattavasti nykyiseen nähden leikatulla palkalla. Vettel kuitenkin mainitsee, ettei päätöksen taustalla ollut taloudellisia syitä. – Talli ja minä olemme ymmärtäneet, että halua yhdessä pysymiseen tämän kauden jälkeen ei enää ole. Talousasioilla ei ole ollut osaa tässä yhteisessä päätöksessä. – Viimeisten kuukausien tapahtumat ovat saaneet monet meistä pohtimaan, mitkä ovat elämämme todelliset prioriteetit. On käytettävä mielikuvitusta ja omaksuttava uusi lähestymistapa muuttuneeseen tilanteeseen. Itse aion ottaa tarvitsemani ajan pohtiakseni mikä itselleni todella on tärkeää, Vettelin tiedote jatkuu. Vettel kertoo tavoitteekseen saavuttaa lisää kauniita yhteishetkiä tallin kanssa pitkän yhteiselon päätteeksi. Formula1.comin mukaan Ferrarin tallipäällikkö Mattia Binotto kertoi niin ikään päätöksen Vettelin lähdölle syntyneen yhteisymmärryksessä, ja päätöksen olleen vaikea. – Sebastianin veroisen kuljettajan ja ihmisen pois päästäminen ei ollut helppo päätös. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tallipaikalle riittää ottajia Tallipaikka legendaarisessa Ferrarin F1-tallissa on monen kuljettajan unelma. Autosportin mukaan vahvimmat kandidaatit Vettelin paikan ottajaksi Charles Leclercin rinnalla ovat McLarenin Carlos Sainz Jr. ja Renaultin Daniel Ricciardo. Ricciardo ajoi yhden kauden Red Bullilla Vettelin tallikaverina. Formula 1 -comebackkia on vihjaillut haluavansa myös espanjalainen Fernando Alonso, jonka paikan Ferrarilla Vettel aikanaan vei, joten häntäkään ei sovi jättää täysin laskujen ulkopuolelle. Sarjan ulkopuolelle jääneisiin takaisin kisaamaan tahtoviin kuljettajiin kuuluu myös Niko Hulkenberg, jonka tälle kaudelle Renaultin ohjaamossa korvasi Esteban Ocon. Teksti: Eetu Kokkonen Kuvituskuva: Moottorin arkisto Lue lisää: FIA ja tiimit päättivät: Formula 1:n uudet säännöt voimaan vasta 2022 Ferrarin F1-pomo jyrähti: liian tiukka budjettikatto voi saada Ferrarin harkitsemaan muita sarjoja Formula 1 -testeissä nousi kohu Mercedeksen ratin liikkeistä – tästä järjestelmässä on kyse Lue lisää Kaikki artikkelit 10.11.2025 Uutinen Teekkarien Autokerho – 75 vuotta tekniikkaa, tarinoita ja tekemisen meininkiä 10.11.2025 Uutinen Suomessa kuolee vuosittain liki 200 ihmistä tieliikenteessä – Pohjoismaat yhä sitkeästi edellä turvallisuudessa 8.11.2025 Ajoneuvot Renault Twingo E-Tech todistaa, että 90-lukukin voi olla jo automuotoilussa retroa – sitä ovat myös taloustietoisuutta henkivät suorituskykylukemat 7.11.2025 Ajoneuvot Audi vahvisti ensi vuodelle kolme tärkeää, osittain ennennäkemätöntä uutuutta – luvassa iso maasturi Q9, kompakti sähköauto sekä vihdoin uusi Q7 7.11.2025 Ajoneuvot Mazda päivitti logonsa virallisesti digiaikaan, mutta autoissa sitä tullaan näkemään lähinnä vain keulapäässä 7.11.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz ja Nissan sulkevat yhteisen tehtaansa Meksikossa – viimeinen GLB-Mercedes on määrä valmistaa siellä ensi vuoden toukokuussa 6.11.2025 SEMA Show 2025 SEMA Show 2025: Nissanin tarjonnassa on muun muassa Patroleita tuhanteen hevosvoimaan asti 4.11.2025 Uutinen Jokin näistä on Vuoden Auto Suomessa 2026 – lue lähes jokaisen ehdokkaan koeajot ilmaiseksi! 4.11.2025 Uutinen Vasta Suomeen saapunut Volvo tuoreeltaan päivityksen tarpeessa – EX90 saa merkittäviä muutoksia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 10.11.2025 Lentokoneet Saksalainen lomalentoyhtiö Condor eläköitti Euroopan viimeisen "lentävän lyijykynän", harvinaiseksi jääneen Boeing 757-300:n 9.11.2025 Koeajo Koeajo: Mazda 6e – taistelua sähköä vastaan ei olisi kannattanut pitkittää näin kauan 9.11.2025 Ajatuksia autoista Näin Bugatti Veyronin, joka auttoi ymmärtämään miksi superautoja kannattaa valmistaa vaikka tappiollisesti – Ajatuksia autoista 9.11.2025 Matkailu 11.11. 1918 aseet hiljenivät jättäen jälkeensä yli miljoona tuntemattoman sotilaan leposijaa 10.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Peugeot 505 Break 4x4 Dangel ei ole elämäntapafarmari, vaan enemmänkin oikea maastoauto 3.11.2025 Kuluttajat Ohjelmistopäivitys käynnisti Opel-sähköautossa ongelmavyyhdin – myyjä, korjaamo ja maahantuoja kieltäytyivät kuittaamasta yli 3 500 euron laskua 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 10.11.2025 Lentokoneet Saksalainen lomalentoyhtiö Condor eläköitti Euroopan viimeisen "lentävän lyijykynän", harvinaiseksi jääneen Boeing 757-300:n 6.11.2025 Käyttötesti Dacia Duster ja haikeiden jäähyväisten viimeisiä ajatuksia – Käyttötesti 3.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: hädin tuskin sisäänajettu Ferrari Purosangue on tämän hetken kallein Nettiautossa listattu auto 20.10.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Nissan Juke - "juuri katsastettu, mutta puomi tuli lasista läpi" 26.10.2025 Ajatuksia autoista Väläytin vahingossa pitkät rekkakuskin naamalle neljä kertaa, mutta väitän silti ajovalojen olevan paras asia uusissa autoissa – Ajatuksia autoista 28.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tässä oli Teboil vielä viikko sitten 13.10.2025 Kuluttajat Matille myytiin auto laittomilla renkailla – automyyjä on myöntänyt asian, mutta ei suostu korvaamaan 20.10.2025 Kuluttajat Mitätön vika johti tuhansien eurojen moottorikorjaukseen – kuluttaja ja korjaamo väänsivät Škodaan tulleista korjauskustannuksista