15.12.2023 Ajoneuvot Päivän kuva: kaksinkertaiset rallimestarit pöllyttivät lunta Lutakonaukiolla Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kalle Rovanperän ja Jonne Halttusen mestaruusjuhlissa nähtiin pöllyävää lunta, hevosvoimia eri olomuodoissa ja paukkuvia raketteja. Kalle Rovanperän ja Jonne Halttusen kausi päättyi toista kautta putkeen kirkkaimpiin juhliin, eli rallin maailmanmestaruuteen. Viime vuoden tapaan Jyväskylän kaupunki halusi järjestää rallikaupungin omille mestareille juhlat, jotka järjestettiin missäpä muuallakaan, kuin Jyväskylän Lutakossa. Vaikka tapahtumapaikka oli rallikansalle tuttuakin tutumpi, olosuhteet poikkesivat merkittävästi siitä, mihin Lutakossa on elokuun ralliviikolla totuttu. Torstai oli Jyväskylässä varsin lumentäyteinen. Edes lumisade tai lakosta aiheutunut julkisen liikenteen hiljentyminen ei kuitenkaan estänyt innokkaita rallifaneja saapumasta paikalle. Lutakonaukiolle kertyi noin tuhatpäinen yleisö vastaanottamaan rallimestareita. Rovanperä ja Halttunen tekivät näyttävän sisääntulon tapahtumaan, sillä kaksikko avasi oman osuutensa juhlassa näyttävällä driftailushow’lla. Eturivissä muutaman minuutin näytöstä seuranneet katsojat saivat paikoittain lumipesun mestarikaksikolta. Kuljettajakaksikon lisäksi paikalla oli Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala, joka kertoili yleisölle näkemyksiään kuluneesta kaudesta, mutta myös Toyotan tuoreista investoinneista Keski-Suomeen. Toyota tiedotti syksyllä hankkineensa 155 hehtaarin kokoisen alueen Jyväskylän ja Laukaan rajalla sijaitsevalta Majajärveltä, johon valmistuu Toyotan teknologiakeskus. Uuden teknologiakeskuksen on määrä työllistää noin 200 henkilöä. Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koiviston mukaan Toyotan investointipäätöksessä näytteli suurta roolia se, että ralli järjestetään Jyväskylässä. Jo aiemmin samana päivänä oli tiedotettu, että viime elokuun MM-ralli oheispalveluineen toi Jyväskylän seudulle 19 miljoonaa euroa. Toyotaa mestaruusjuhlissa edustivat Jari-Matti Latvala, Jonne Halttunen ja Kalle Rovanperä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kalle lupasi osallistua Jyväskylän MM-ralliin Viime aikoina rallikeskusteluja on hallinnut Kalle Rovanperän päätös osallistua ensi kaudella vain tiettyihin ralleihin. Kaksinkertainen mestari ei tule siis ajamaan koko kautta, ja näin ollen hän ei todennäköisesti taistele ensi kaudella mestaruudesta. Tapahtumaan kuuluneessa haastattelussa Rovanperä avasi yleisölle hieman tämän päätöksen taustoja. Vaikka 23-vuotias Rovanperä on kuljettajaksi vieläkin hyvin nuori, on hänellä takanaan jo monta täyttä rallikautta. Rovanperän mukaan päätökseen vaikutti merkittävästi se, että hän on ajanut täysiä rallikausia jo 16-vuotiaasta saakka. Kulunut kausi oli Rovanperälle jo neljäs pääluokassa. Kuljettajakaksikon nimmarit ja selfiet tekivät hyvin kauppansa. Rovanperän ensi kauden ohjelma on vielä avoin. Sen verran kuljettaja kuitenkin pystyi avaamaan yleisölle tulevia suunnitelmiaan, että Jyväskylän MM-ralli tulee kuulumaan Rovanperän kalenteriin myös ensi kaudella. Rallin MM-sarjan kiertämiseltä vapautuvan ajan Rovanperä aikoo käyttää vähemmän yllättävästi moottoriurheilun merkeissä, mutta tavallista laajemmalla lajivalikoimalla. - Ihan fiilispohjalta mennään totta kai. Driftingissä ajattelin käydä ajamassa sivuluisua sen verran mikä tuntuu hyvälle. Ratakisoja myös, tai ainakin testiä jonkin verran. Sanoisin että, siihen löytyy ihan hyvää tekemistä, Rovanperä tiivisti ensi kauden suunnitelmiaan. Lue myös: Rovanperä etenee sivuluisussa myös vapaa-ajallaan – tällainen on Kallen Toyota Supra! Tapahtuma päättyi rakettien paukkeeseen Mestaruusjuhlien loppupuolella nähtiin pienimuotoista palkintojenjakoa. Rovanperä ja Halttunen palkittiin Vuoden autourheilijoina. Palkinto oli jaettu jo aiemmin, mutta vasta nyt se päästiin ojentamaan kuljettajakaksikolle. Palkintojenjako oli lopulta molemminpuolista, sillä Rovanperä lahjoitti viimeisimmän mestaruuskautensa ajohanskat Jyväskylän kaupungille. Myös Jonne Halttunen lahjoitti kaupungille Monte Carlon rallin numerolaatan, jossa oli kaikkien Toyota-kuljettajien nimikirjoitukset. Tallipäällikkö Latvala lahjoitti puolestaan samaan osoitteeseen Toyota GR Yaris Rally1 -auton – joskin pienoismallina. Moottoriurheilun ohella Lutakonaukiolla nähtiin Kuninkuusravien innoittamana raviponeja ja näyttävä ilotulitus. Viime vuoden tapaan tapahtuma päättyi suureen ilotulitukseen, jonka väriloisto oli luonnollisesti suunniteltu Toyota Gazoo Racing WRT:n sävyn. Oheisella videolla voit palata vuodentakaisiin tunnelmiin, kun Jyväskylässä juhlittiin Kalle Rovanperän ja Jonne Halttusen ensimmäistä mestaruutta. Teksti ja kuvat: Rikhard Wacker Lisää aiheesta Viimeinkin! – Kalle Rovanperä otti paikkansa Mestareiden Puistossa Jyväskylän Lutakossa Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 20.5.2024 Ajoneuvot Jaguarin ensimmäisen maasturin tuotanto loppuu 90-vuotisjuhlamalliin – niin, siis koko Jaguarin 90-vuotisjuhlamalliin 16.5.2024 Ajoneuvot Opel Frontera on sitä mieltä, että seitsenpaikkainen täyssähköcrossover noin 30 000 eurolla on mahdollinen 14.5.2024 Ajoneuvot Tällainen on uusi, entistä ehompi Kia EV6 – muun muassa aiempaa isommalla akulla mennään 13.5.2024 Ajoneuvot Cupra päivitti näyttävästi Formentorin, ja vielä riittää virtaa myös Leóniin 12.5.2024 Ajoneuvot Suomen autokanta – millä Suomi oikeasti ajaa? 12.5.2024 Moottoriurheilu Voisiko amerikkalainen suoratoistojätti pelastaa myös rallin MM-sarjan? 12.5.2024 Ajoneuvot Entinen GM-pomo Bob Lutz avasi amerikkalaislehdelle Saabin lakkauttamiseen johtaneita syitä – sisältö ei välttämättä sovi saabisteille 10.5.2024 Ajoneuvot Alfa Romeo Junior vihdoin pressikuvissa – ei ollut muuten ensimmäinen kerta kun auton mallinimi vaihdettiin viime tipassa 8.5.2024 Ajoneuvot Rolls-Royce päivitti pyydetyimmän mallinsa – tällainen on Cullinan Series II Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.5.2024 Yleinen Liikenteen verotus muuttuu – lisälasku uhkaa kaikkia 18.5.2024 Kysy Autoista Kysy autoista: miten käy lataushybridin ajoakulle, jos se ajetaan tyhjäksi eikä sitä ole mahdollista ladata ajon jälkeen? 19.5.2024 Koeajo Koeajo: Škoda Kodiaq on ladattavampi, digimpi, ja paljolti ennallaankin 16.5.2024 Matkailu Kuningastiikeri lähti Panssarimuseolta kohti uusia seikkailuja - tilalle Suomen sotahistoriaa huokuva Opel Blitz -kuorma-auto 19.5.2024 Autoilu Traficomin ajoneuvorekisterin tietovuoto: jos luovutuskielto, säästyit ongelmalta 19.5.2024 Yleinen Liikenteen verotus muuttuu – lisälasku uhkaa kaikkia 15.5.2024 Uutinen Diesel, AdBlue ja päästömanipulointi - luvassa jopa tuhansien eurojen lasku 12.5.2024 Koeajo Koeajo: Dacia Duster – herää kysymys, mitä ihmettä muut tekevät? 16.5.2024 Matkailu Kuningastiikeri lähti Panssarimuseolta kohti uusia seikkailuja - tilalle Suomen sotahistoriaa huokuva Opel Blitz -kuorma-auto 13.5.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Land Cruiser 3.0 D4D - ”sole poka mikhän kilometrimäärä” 12.5.2024 Koeajo Koeajo: Dacia Duster – herää kysymys, mitä ihmettä muut tekevät? 1.5.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: ihan sama kumman otat? - Näillä kaikilla Suomessa tällä hetkellä myytävillä henkilöautomalleilla on identtisiä kaksosia 24.4.2024 Uutinen Sähköautoista paljastunut yksi merkittävä ongelma – lähes joka viides hylätty katsastuksessa 19.5.2024 Yleinen Liikenteen verotus muuttuu – lisälasku uhkaa kaikkia 28.4.2024 Matkailuajoneuvot Suomessa kehitetty retkeilyvaunu tähtää samantien kansainväliselle markkinalle