23.6.2020 Ajoneuvot Puolen vuoden koeajo: näin paljon Mercedes-Benz A 250 e kuluttaa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Puolen vuoden koeajossa on edetty ensimmäiseen tankkaukseen. Moottorin testissä saatu kulutuslukema ei kuitenkaan kerro koko totuutta. Puolen vuoden koeajo -juttusarjassa on käsitelty Mercedes-Benz A 250 e:n sähköistä toimintamatkaa ja kulutusta erilaisissa käyttötilanteissa. Koeajon keskikulutusta emme kuitenkaan ole paljastaneet. Ladattavan hybridin kanssa se voi olla hyvin harhaanjohtava – tälle autoluokalle on aivan älytöntä ilmoittaa yhtä kulutuslukemaa, sillä kahden voimalinjan, siis poltto- ja sähkömoottorin, takia autolla on kaksi kulutusta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ensimmäinen tankkaus Nyt lienee kuitenkin syytä tarkastella kulutusta: Mercedes-Benz A 250 e:llä on ajettu kirjoitushetkellä 1 812 kilometriä ja keskikulutus on 2,1 l/100 km. Se on vähän. A 250 e:n mittaristo on varsin mainiosti muokattavissa, ja auto raportoi sekä polttoaineen- että sähkönkulutuksen selkeästi. Näin kaunis lukema ei kuitenkaan ole auton taloudellisen polttomoottorin ansiosta. Piheys perustuu siihen, että 1 812 kilometristä peräti 1 239 on ajettu sähköllä – siis lähes 70 prosenttia. Ajassa mitattuna sähköajon osuus on vielä suurempi: 38 tunnista ja 47 minuutista sähköllä on kuljettu 31 tuntia ja 40 minuuttia. Polttomoottori on on erityiysen pihi sen ollessa sammutettuna! 1 812 kilometrin aikana sähköä on kulunut keskimäärin 11,4 kWh/100 km. Pääkaupunkiseudulla pyöriessä pelkällä sähköllä ajettujen matkojen keskikulutus pyörii 16–19 kWh/100 km välissä näin kesähelteillä. Sähköajon osuus ratkaisee Kulutuksen kannalta ratkaisevaa on sähköajon osuus: tässä kohtaa olemme useasti todenneet A 250 e:n loistavan sen yli 60 kilometrin toimintamatkan ja nopean latauksen ansiosta. Autolla on helppo liikkua sähköllä, vaikka omassa käytössäni en voi ladata sitä kotipihassa. Polttomoottorilla ajetut vajaat 600 kilometriä ovat kertyneet pidemmiltä reissuilta, joissa on matkustettu kauas sähköisen toimintamatkan ulkopuolelle. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Paljon ajaminen maksaisi? Ajokustannustannukset riippuvat runsaasti latauspaikoista: osa ostoskeskuksista tarjoaa sähköä ilmaiseksi, osa latauspisteistä velottaa energiasta, toiset latausajasta ja kotilatauksen hinnan määrää tietysti sähkösopimus. Jos kaikki lataukset olisi tehty kotipihassa ja sähkösopimus tarjoaisi sähköä siirtomaksuineen hintaan 0,13 e/kWh, olisivat ajokustannukset siis seuraavat: sähköenergiaa on kulunut 11,4 kWh/100 km, mikä 1812 kilometrillä tekee 206,6 kWh. Tämä maksaisi 26,9 euroa. Siihen päälle tulisi bensiiniä 2,1 l/100 km kulutuksella 1812 kilometrin edestä, eli yhteensä 38,1 litraa. Ainoa toistaiseksi tehty tankkaus maksoi 1,42 eur/litra, sillä hinnalla polttoainekulut olisivat 54 euroa. Tällä laskulla sähkö- ja polttoainekulut olisivat yhteensä 80,9 euroa. Huomaa sähköajon edullisuus Taloudellinen polttomoottori auttaa, mutta tärkeintä on sähköllä ajettujen kilometrien suuri määrä. Laskelmaa ei kannata tuijottaa tarkasti, sillä summa vaihtelee suuresti latauspaikkojen hinnan mukaan. Tärkeää on huomata, että vaikka kilometreistä melkein 70 prosenttia on ajettu sähköllä, ovat laskelman mukaiset latauskustannukset silti vain puolet polttoainekustannuksista. Kuinka paljon enemmän tai vähemmän joku toinen ladattava hybridi sitten kuluttaisi? Se on täysin tapauskohtaista: niin kauan kuin automallin sähköinen toimintamatka riittää kattamaan arkirutiineissa kertyvät kilometrit ja polttomoottori pysyy sammutettuna, pysyvät kulutuslukemat todella pieninä. Toisaalta jos valitsee pienellä akulla varustetun katumaasturin, voi todellisuus olla paljon rumempi. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lomakauden vaikutus Nyt lähestyvä lomakausi vie Mercedes-Benzin pois täyssähköisestä arkiajosta. On mielenkiintoista nähdä, miten sen kulutus kehittyy. Lukemia joskus syksyllä katsellessa on hyvä huomioida, että karanteenikevään johdosta ensikuukausina auton matkamittariin kertyi paljon odotettua vähemmän kilometrejä, kun rutiininomaista työmatka-ajoa ei tarvittu. Sen johdosta lomareissujen suhteellinen osuus ajomäärästä tullee olemaan ennakoitua suurempi, ja siten kulutuskin kohoaa normaalia enemmän. Teksti ja kuvat: Lauri Ahtiainen Lue lisää Kaikki artikkelit 2.11.2026 Ajoneuvot ID. Cross vai ID. Polo? – Siinä vasta pulma, kun hintaeroa on noin 2 500 euron verran 1.11.2026 Ajoneuvot Tiedätkö, mikä japanilainen auto tunnetaan nimellä Hachi-Roku? – Mallistonsa viimeinen takaveto 1.11.2026 Ajoneuvot Bentley Torcalista tulee lähes varmasti Suomen historian myydyin Bentley-malli – ja myös tavanomaisimman näköinen sellainen 31.10.2026 Ajoneuvot Muistatko nämä kaikki 12 sukupolvea? – Toyota Corolla 60 vuotta 25.10.2026 Ajoneuvot Fiat teki Pandinasta tämän näyttävän erikoismallin vain, jotta Italian hallitus ei kaappaisi Autobianchia Stellantikselta, ja mahdollisesti antaisi sitä kiinalaisvalmistajien käsiin 22.10.2026 Ajoneuvot Hyundai Ioniq 3 alkaen 29 990 euroa – tuolla hinnalla saa jo nopeimman version, muttei vielä mittaristonäyttöä 21.10.2026 Ajoneuvot Hyundai Ioniq 3 todistaa osaltaan, että sähköautokin voi olla yhtä aikaa ”edullinen” ja hauska – ja se on ihan kuin symmetrinen versio Velosterista 16.10.2026 Ajoneuvot Tällainen on suomalainen automaattista ajamista tutkiva auto, joka kerää dataa myös droonitorjuntaa varten 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 2.11.2026 Kuluttajat Fordin matka katkesi risteykseen – kolme vuotta tehdystä vaihteistoremontista syntyi riita 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 3.11.2026 Moottoripyörät Kawasaki nostaa käden virheen merkiksi – ja julkaisee KLE650 adventuremallin 3.11.2026 Käyttötesti käytetyllä Kia Sorento -projekti: lian alta löytyi pelastamisen arvoinen maasturi 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa