21.5.2022 Ajoneuvot Renault Scénic palasi kuvioihin särmikkäänä konseptina – vetysähkö-Scénic saapuu 2024 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Konepellin alta on oikein mielenkiintoista kerrottavaa, Scénicille kun kelpaavat jatkossa vain akkusähkö ja vetypolttoaine, yhtä aikaa siis. Kyseessähän on totta kai ladattava vetyhybridi, vaikkei valmistaja Scenic Visioniaan aivan sillä nimellä kutsukaan. Tutkielma on tarkemmin täyssähköauto, jonka toimintamatkaa pidennetään polttokennon avulla (ns. range extender). Täyssähköautojen tunnettuja ongelmia on siis ratkottu tai ainakin tuntuvasti pienennetty ilman mäntämoottorin apua, kun akun ei näin tarvitse olla niin suuri, tarkoittaen tilaa vievä ja painava sekä valmistusprosessinsa kautta ympäristöä kuormittava. Scenic Visionin akun massa on noin puolet vastaavan kokoisen ja vastaavan toimintamatkan omaavan täyssähköauton akkupaketista. Scenic Vision on rakennettu konsernin CMF-EV -alustalle, aivan kuin Mégane E-tech Electric ja Nissan Ariya tähän mennessä, ja sähkötekniikka on suurimmaksi osaksi peräisin juuri Méganesta. 215 hepan sähkömoottori yhdistyy 40 kilowattitunnin akkuun ja tulitukea antaa 16 kilowatin polttokenno. Ympäristöön liittyen, Scenic Vision on valmistettu peräti 70-prosenttisesti kierrätetyistä materiaaleista, ja elinkaarensa toisessa päässä siitä voidaan vastaavasti kierrättää jopa 95 prosenttia. Renault kehuukin, että verrattuna "perinteiseen sähköautoon", Scenic Visionin hiilijalanjälki on sekä valmistuksen että käytön osalta 75 prosenttia pienempi. Nämä ovat niitä vähemmän puhuttuja kolikon kääntöpuolia täyssähköautobuumin keskellä. Niin ikään vuodelle 2024 suunniteltu Renault 5 -reinkarnaatio liippaa muuten jokseenkin läheltä tätä konseptia. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ihan peräti tila-auto? Sitä Renault ei aivan suoraan kerro, muttei Scenic Vision täysin tyylipuhdas crossoverkaan ole. Siitä kertoo esimerkiksi korkeus, joka on väistyvään, hyvin crossovermaiseen Scénic-polveen verrattuna madaltunut kuudella senttimetrillä. Scenic Vision on kompakti tila-auto, jollainen Scénic on aina, yli 30 vuoden ajan ollutkin. 4,49 metrin mittainen konseptimalli visioi samalla koko Renault-brändin, ei siis pelkästään parin vuoden päästä nähtävän Scénicin muotoja. Tämänkaltaista muotokieltä on odotettavissa muiltakin tulevaisuuden Renaulteilta. Aika paljon nykyistä terävämmillä kulmilla siis mennään. Konseptimallit ovat tavallisesti tuotantoautoja villimpiä sekä ulkoa että sisältä. Scenic Vision ei tee tähän poikkeusta tulevien aikojen ranskalaista mukavuutta visioivalla matkustamollaan. Tutkielma palauttaa eloon kauan kadoksissa olleen tila-autojen valttikortin, nimittäin aivan tasaisen lattian. Autoon kulkua, sen käytettävyyttä sekä muunneltavuutta edistävät lisäksi B-pilarittomat sivut ja sitä kautta kaappariovet takana. Scenic Visionin oviratkaisu yhdistää tavallaan taannoisen Opel Merivan takakaappariovet Ford B-Maxin B-pilarittomuuteen. Näkymä sisälle on futuristinen, ja pohjana on sataprosenttisesti kierrätysmateriaaleista valmistettu lattia. Teho-osasto löytyy ratin takaa Edellä mainitut Scenic Visionin ominaisuudet lukeutuvat mahdollisesti jo siihen vm. 2024 Sceniciin, mutta etenkin kuljettajan paikan hienouksia jouduttaneen odottelemaan pidempään. Auto muun muassa säätää kaikki mahdolliset asetukset soittolistasta lähtien kunkin kuljettajan mieleiseksi hänen vain istahtaessaan paikalleen. Kaikilla matkustajilla on mikrofonit ja kaiuttimet pääntuissa keskustelun helpottamiseksi, mikä tuntuu jälleen hyvin ranskalaiselta tarpeelta. Turvavarusteissakin riittää, sillä Renaultin mukaan auto pääsisi heittämällä läpi tulevistakin EuroNCAP -luokituksista. Cocoon-turvatyyny suojaa etupenkeillä istuvia kokonaisvaltaisesti, ja kuskin penkki seuraa jopa hänen sykettään tarkkaillakseen vireystilaa, ja jopa havaitakseen sydänkohtausta edeltäviä vaarallisia muutoksia sykkeessä. Kuljettajan penkki on lisäksi erityisen tukeva, ja näkymä kojelaudan näyttöruudulle on tehty mahdollisimman käytännölliseksi. Melkoinen teho-osastohan tässä on siis kyseessä. Valoa matkustamoon saadaan laajan kattoikkunan kautta, onhan kyseessä Scénic. Lähde ja kuvat: Renault Teksti: Benjamin Helander Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lisää aiheesta Halpa retrosähköauto Ranskasta – Renault 5 tulee 2024 Koeajo: tyyli tilan tilalle – Renault Scénic Koeistuttu: Renault Austral – uusi nimi kilpailtuun katumaasturiluokkaan Maistiainen: Renault Megane E-Tech Electric – yllättävän pieni, mutta iso sähköauto alle 39 000 euroa Lue lisää Kaikki artikkelit 4.9.2026 Koeajo Koeajo: Toyota C-HR+ on epätavanomainen perhe-Toyota 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 4.9.2026 Sähköautot Sähköautoja yhä enemmän, vaikka uusien henkilöautojen rekisteröinnit ennätysalhaalla 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 3.9.2026 Liikenneturvallisuus Humalassa skuuttailu vie sairaalaan – uhkana vakavat aivovammat 2.9.2026 Esittely Konttiperäinen Polestar 4 SUV – nyt muoto seuraa tarkoitusta 1.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: onkohan Mazda CX-6e tärkein Kiinasta Japaniin saapunut tuote sitten teen? 30.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: Citroën ë-C3 Aircross on sekoitus perinteitä ja persoonallisuuksia 30.8.2026 Sähköautot Miksi laivoilla ei ladata sähköautoja? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 3.9.2026 Käyttötesti Käyttötesti: Kia K4 on bensafarkku, joka ei tykkää hipaisuista 4.9.2026 Lentokoneet Air France luopuu oudosta "baby busista" nyt lopullisesti - näin vuonna 2003 käyttöönotetusta tyypistä tulee ensimmäinen matkustajakäytöstä kokonaan hävinnyt Airbus 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 3.9.2026 Koeajo Sivistynyttä sähkövoimaa miljoonan kilometrin turvalla – Lexus ES 500e AWD 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 28.8.2026 Automatkailu Paljonko asuntovaunun vetäminen maksaa? Vertailimme kahden käytetyn vetoauton kulutuksia 29.8.2026 Huutokauppahelmet Mikäli joku maailmanlopun odottaja haluaa W463-korimallisen G-sarjan Mercedeksensä kuusipyörävetoisena, ainoa vaihtoehto on tukeutua piraattiversioon 1.9.2026 Laivat Helsingissä vuonna 1999 rakennettu Europa on Azipod-propulsion pioneerejä lajissaan - suomalaiskeksintö on säästänyt jo miljoona tonnia polttoainetta pelkästään risteilijöissä 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel