5.2.2020 Ajoneuvot Sähköauto Renault Zoe sai hinnat – hankintatuella alkaen 27 390 euroa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Suomeen rantautuneen uuden Renault Zoen valtteina ovat pikalataus ja liki 400 kilometriin kasvanut toimintamatka. Uudistunut sähköauto Renault Zoe on saanut Suomen hinnat. Hintahaarukka on malli- ja moottoriversiosta riippuen 29 390–32 990 euroa, joista hinnoista uuden täyssähköauton ostaja voi laskea hyväkseen valtion myöntämän 2 000 euron hankintatuen. Autoja on jo saatavissa alle, eikä toimitusajat ole pahat, sillä omin varustetoivein tilattunakin maahantuoja lupaa auton alle toukokuuksi. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Paljon uutta Maahantuoja puhuu uutuuden yhteydessä Zoen kolmannesta sukupolvesta, joka perustuu vuonna 2012 esitellyn pikkuauton akkukohennukseen vuonna 2016. Niin tai näin, tarjolla on paljon uutta. Muotoilun osalta suurin muutos on kokenut auton keula, jossa uutta ovat muodot ja puskurit. Uutta on myös vakiona jo alimmalta varustetasolta tulevat ledvalot. Sisällä uutta on aiempaa laadukkaammissa pintamateriaaleissa, luvatusti kohentuneessa äänieristyksessä, josta kiitos kuuluu muun muassa akustiselle tuulilasille. Ja kyllä, lyhykäisen koeajon perusteella pikkuauto vaikuttaa mukavan hiljaiselta myös suomalaisilla usein rokonarpisilla asvalttiteillä. Uutta Zoessa on myös kymmentuumainen digitaalimittaristo, jonka näkymät ovat räätälöitävissä. Kaksi moottoritehoa Tarjolle tulee kaksi moottoria, tehoiltaan 109 ja 135 hevosvoimaa. Varustetasoja on tarjolla kolme. Tulokkaan vahvimpia valtteja on uusi 52 kilowattitunnin ilmajäähdytteinen akku, jonka kapasiteetin kasvu on saavutettu parantamalla akkukemiaa ja arkkitehtuuria. Akun fyysistä kokoa ei ole tarvinnut kasvattaa. Latausvaihtoehtoina tarjolla on tuttu 22 kilowatin (3 x 32 A) Type 2 -vaihtovirtalataus. Nyt sen rinnalle tulee odotettu lisävarusteinen 50 kilowatin CCS-pikalataus. Hintaa lisävarusteelle tulee autoverolliset 1 190 euroa. Pienempimoottoriselle versiolle luvataan WLTP-toimintamatkaa jopa 395 kilometriä. 22 kilowatin lataustavalla tunnissa luvataan latautuvan 120 kilometriä toimintamatkaa, ja 50 kilowatin lataustavalla puolessa tunnissa jopa 150 kilometriä toimintamatkaa. Teksti ja kuvat: Marko Jokela Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 7.11.2026 Ajoneuvot Volkswagenin uusi täyshybridijärjestelmä on erikoinen tekniikaltaan, mikä tuntuu paikoin myös käytännössä – saatavilla Golfiin ja T-Rociin 4.11.2026 Uutinen Autoveropetostutkintaan liittyvä Honk Finland konkurssiin – lähes 39 miljoonan euron verovelka, myös emoyhtiö haki konkurssia 2.11.2026 Kuluttajat Fordin matka katkesi risteykseen – kolme vuotta tehdystä vaihteistoremontista syntyi riita 2.11.2026 Uutinen Autoveropetosepäilyyn liittyvä Honk Finland haki itseään konkurssiin – yhtiöiden liikevaihto romahti 2.11.2026 Ajoneuvot ID. Cross vai ID. Polo? – Siinä vasta pulma, kun hintaeroa on noin 2 500 euron verran 1.11.2026 Ajoneuvot Tiedätkö, mikä japanilainen auto tunnetaan nimellä Hachi-Roku? – Mallistonsa viimeinen takaveto 1.11.2026 Ajoneuvot Bentley Torcalista tulee lähes varmasti Suomen historian myydyin Bentley-malli – ja myös tavanomaisimman näköinen sellainen 31.10.2026 Ajoneuvot Muistatko nämä kaikki 12 sukupolvea? – Toyota Corolla 60 vuotta 30.10.2026 Testit Pikakoe: Needit Park Micro Solar – ei enää pysäköintikiekon paristovaihtoa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.11.2026 Laivat Titanicin sisaralus Britannic menettää suurimman maailman merien pohjassa makaavan matkustajalaivan hylyn tittelin tasan 110 vuoden jälkeen 7.11.2026 Huutokauppahelmet Mikä on ainoa automalli, joka on kantanut sekä Ferrarin, Maseratin että luksusjahtivalmistaja Rivan nimeä? 6.11.2026 Yleinen Royal Enfield julkisti ison adventuremallin – Himalayan 750 on kaunis ja edullinen 6.11.2026 Liikenne Toteutuukohan tässä merkinasettajan tarkoitus? 7.11.2026 Ajoneuvot Volkswagenin uusi täyshybridijärjestelmä on erikoinen tekniikaltaan, mikä tuntuu paikoin myös käytännössä - saatavilla Golfiin ja T-Rociin 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 6.11.2026 Laivat Titanicin sisaralus Britannic menettää suurimman maailman merien pohjassa makaavan matkustajalaivan hylyn tittelin tasan 110 vuoden jälkeen 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 1.11.2026 Ajatuksia autoista Nykyautojen vanteet näyttävät rumemmilta kuin koskaan aiemmin 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 6.11.2026 Laivat Titanicin sisaralus Britannic menettää suurimman maailman merien pohjassa makaavan matkustajalaivan hylyn tittelin tasan 110 vuoden jälkeen