15.8.2016 Ajoneuvot Toyota panostaa Euroopan tuotekehitykseen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Talouskriisin vaipuminen unholaan ja TNGA-alustarakenteen suoma joustavuus ovat saaneet suuren japanilaisen investoimaan taas Belgiaan. Toyota laajentaa Euroopassa tapahtuvaa tuotekehitystyötään vastatakseen paremmin eurooppalaiseen makuun. Muutoksen taustalla on Belgian Zaventemissa sijaitsevan tuotekehityskeskuksen elpyminen vuoden 2009 talouskriisin jälkeen sekä Toyotan TNGA-alustarakenne, joka antaa valmistajalle enemmän mahdollisuuksia alueellisten mieltymysten noudattamiseen. Osana laajentumista yhtiö aikoo avata toisen muotoilukeskuksen Eurooppaan Nizzassa sijaitsevan studionsa lisäksi. Myös Zaventemin keskuksen teknistä osaamista kehitetään. Vuonna 2007 valmistuneen laajennuksen jälkeen Zaventumissa työskenteli 832 työntekijää, mutta määrä oli tämän vuoden alkuun mennessä pudonnut 487 henkilöön. Merkittävä osa laskusta aiheutui vuoden 2009 talouskriisistä, jolloin työvoimaa vähennettiin voimakkaasti Euroopan toimintojen kannattavuuden takia. Omalta osaltaan alueellisiin malliversioihin vaikuttaa Toyotan uusi alusta-arkkitehtuuri TNGA (Toyota New Global Architecture), joka tekee valmistuksesta edullisempaa ja joustavampaa. TNGA on käytössä muun muassa uusimmassa Prius-sukupolvessa sekä Flow-festivaalien pääesiintyjänäkin tunnetussa C-HR-katumaasturissa. – TNGA ei ole vain kulujen leikkaamisen takia, mutta jos valmistaminen on edullisempaa niin voimme investoida osan säästöistä takaisin muotoiluun, kommentoi Toyotan Euroopan pääjohtaja Johan van Zyl. Lähde: Automotive News Kuva: Toyota Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Katso myös: Ensiesittely hipstereille – Toyota C-HR ja 17 metrinen selfiekeppi Flow-festareilla Tältä näyttää Toyota C-HR – linjakas crosseri esittäytyy myös sisältä Koeajo: Toyota Prius 1.8 VVT-i Hybrid Lue lisää Kaikki artikkelit 7.11.2026 Ajoneuvot Volkswagenin uusi täyshybridijärjestelmä on erikoinen tekniikaltaan, mikä tuntuu paikoin myös käytännössä – saatavilla Golfiin ja T-Rociin 4.11.2026 Uutinen Autoveropetostutkintaan liittyvä Honk Finland konkurssiin – lähes 39 miljoonan euron verovelka, myös emoyhtiö haki konkurssia 2.11.2026 Kuluttajat Fordin matka katkesi risteykseen – kolme vuotta tehdystä vaihteistoremontista syntyi riita 2.11.2026 Uutinen Autoveropetosepäilyyn liittyvä Honk Finland haki itseään konkurssiin – yhtiöiden liikevaihto romahti 2.11.2026 Ajoneuvot ID. Cross vai ID. Polo? – Siinä vasta pulma, kun hintaeroa on noin 2 500 euron verran 1.11.2026 Ajoneuvot Tiedätkö, mikä japanilainen auto tunnetaan nimellä Hachi-Roku? – Mallistonsa viimeinen takaveto 1.11.2026 Ajoneuvot Bentley Torcalista tulee lähes varmasti Suomen historian myydyin Bentley-malli – ja myös tavanomaisimman näköinen sellainen 31.10.2026 Ajoneuvot Muistatko nämä kaikki 12 sukupolvea? – Toyota Corolla 60 vuotta 30.10.2026 Testit Pikakoe: Needit Park Micro Solar – ei enää pysäköintikiekon paristovaihtoa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.11.2026 Laivat Titanicin sisaralus Britannic menettää suurimman maailman merien pohjassa makaavan matkustajalaivan hylyn tittelin tasan 110 vuoden jälkeen 7.11.2026 Ajoneuvot Volkswagenin uusi täyshybridijärjestelmä on erikoinen tekniikaltaan, mikä tuntuu paikoin myös käytännössä - saatavilla Golfiin ja T-Rociin 7.11.2026 Huutokauppahelmet Mikä on ainoa automalli, joka on kantanut sekä Ferrarin, Maseratin että luksusjahtivalmistaja Rivan nimeä? 6.11.2026 Yleinen Royal Enfield julkisti ison adventuremallin – Himalayan 750 on kaunis ja edullinen 8.11.2026 Klassikko Kuin suomalainen Singer: Carrera Classicin CC2 on hyvällä maulla toteutettu Porsche-unelma 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 6.11.2026 Laivat Titanicin sisaralus Britannic menettää suurimman maailman merien pohjassa makaavan matkustajalaivan hylyn tittelin tasan 110 vuoden jälkeen 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 1.11.2026 Ajatuksia autoista Nykyautojen vanteet näyttävät rumemmilta kuin koskaan aiemmin 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 6.11.2026 Laivat Titanicin sisaralus Britannic menettää suurimman maailman merien pohjassa makaavan matkustajalaivan hylyn tittelin tasan 110 vuoden jälkeen 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori?