27.11.2021 Ajoneuvot Uusi Ford Ranger ottaa isosiskostaan mallia, eikä vain ulkonäöllisesti Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Euroopan myydyin avolava siirtyy viidenteen sukupolveensa. Suureellisemmaksi käyneeseen ulkomuotoon mahtuu nyt enemmän hyötytilaa ja tekniikkaa. Ainoa Euroopassa myytävä Ford-avolava on todellakin maanosamme myydyin luokassaan, sillä se on juuri täräyttänyt pöytään 39,9 prosentin markkinaosuuden tammikuun ja syyskuun välisenä aikana. Voisi todeta, että siltä pohjalta on kohtuullisen hyvä jatkaa. Aivan hetimiten uutuus ei kuitenkaan ole tänne saakka tulossa, sillä ensimmäiset asiakastoimitukset alkavat vasta vuonna 2023. Näin siis Euroopassa, mutta Australia, jossa auto on tosiasiallisesti suunniteltu, tulee saamaan omansa jo aikaisemmin. Sikäläisillä markkinoilla saman uudistuksen läpikäy pian myös Rangerin umpikorinen suv-sisar, Everest. Rangereita valmistetaan edelleen kahdessa paikassa, Thaimaassa ja Etelä-Afrikassa. Auton nähdessään kiinnittyy todennäköisesti kaikilla ihka ensimmäinen huomio muhkeampaan ja särmikkäämpään etufaҫadeen, ja siinä erityisesti ajovaloihin. Umpiot ovat kasvaneet, ja saaneet pohjoisamerikkalaisista Maverickista ja F-150:stä tutut, hallitsevat C-kuviot. Maskista on tehty avoimempi paremman jäähdytyksen nimissä, mikä on tarpeen erityisesti silloin, kun moottori joutuu äärimmilleen. Muilta osin uutuus on helposti tunnistettavissa Rangeriksi, olkoonkin niin, että auto on leventynyt 5 senttimetrin verran lavan käytettävyyden nimissä, ja sen etuylitys on pienentynyt saman verran maasto-ominaisuuksien viilaamiseksi, mikä taas on samalla venyttänyt akseliväliä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Diesel jatkossakin kulmakivenä Rangerin käyttötarkoitusta ajatellen on ehdottoman selvää, että dieselmoottorit hallitsevat sen nokalla. Näin on muun muassa kustannuksellisista sekä vääntömomentillisista syistä. Isontuneen keulan alle mahtuu paremmin upouusi voimanlähde, nimittäin 3 litran diesel-V6. 2-litraisen dieselrivinelosen saa joko yhdellä tai kahdella turboahtimella ryyditettynä. Pohjoisamerikkalaiset saavat hekin haluamansa, mikä tarkoittaa 2,3-litraista ahdettua EcoBoost -bensiiniä 10-portaiseen automaattiin yhdistettynä. Muidenkin käyttövoimatekniikoiden käyttöönotosta mainitaan lehdistötiedotteessa vähän puolihuolimattomasti, mutta ainakin toistaiseksi sähköautoallergikot voivat hengittää vapaasti. Moottorien jatkeeksi Rangeriin tarjotaan kahta erilaista nelivetojärjestelmää. On sähköisesti päälle kytkeytyvää ”shift-on-the-fly” -nelivetoa sekä jatkuvaa nelivetoa. Ranger XL on puhdas työkalu. Se ei pahemmin kaihda kolhujakaan. Ideoita sieltä ja täältä Ranger kätkee sisäänsä uuden, modernimman ohjaamon, joka on saanut Fordin uusimmat, Focuksenkin päivityksen yhteydessä nähdyt teknologiat. Keskellä kojelautaa möllöttää joko 10,1- tai 12-tuumainen monitoiminäyttö. Käyttöjärjestelmähän on nykyään nimeltään SYNC 4, se tulee monipuolisten liitettävyysominaisuuksien kera, ja siihen on keskitetty iso määrä toimintoja. Auton hallintaa niin pöheikössä kuin parkkihallissa helpotetaan liudalla avustimia, mukaan lukien 360 asteen kameralla. Tältä näyttää Ranger Wildtrakin hytissä. Tuliterästä mallista on tuoreeltaan julkaistu ympäri maailmaa kuvia ainoastaan australialaisittain/eteläafrikkalaisittain oikeanpuoleisella ohjauksella varustettuna, sillä mallia ollaan ensi alkuun suuntaamassa sinne. Innovaatioissa sitä toista ääripäätä edustaa hyvinkin kirjaimellisesti takalaita, johon on lainattu toimintoja F-150:stä. Siitä saa sopivasti tehtyä työtason viivoittimineen ja puristimineen. Auton levennyttyä ratkaisevat viisi senttiä mahtuu lavalle nyt täysikokoinen kuormalava. Käytännöllisemmän muovisen kaukalon omaavan lavan käytettävyyttä on parannettu myös tilanjakamisratkaisujen muodossa, sen valaistus on kohentunut, ja tästä eteenpäin sinne ei kiivetä takarenkaan kautta, vaan renkaan taakse sijoitettuun askelmaan tukeutuen. Omaa Rangeriaan on mahdollisuus räätälöidä jo heti tehtaalta käsin omiin tarpeisiin sopivaksi. Sitä varten tarjolla on yli 150 erilaista tarviketta. Uusi Ford Ranger toimii samalla yhteistyön pohjana Volkswagenin kanssa, joten seuraavan polven Amarokin kaikuja voi bongata jo nyt täältä. Lähde ja kuvat: Ford Teksti: Benjamin Helander Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lisää aiheesta Koeajo: Ford Ranger Raptor kääntää surkeat tiet iloksi Alkuperäinen Ford Bronco kasvoi nuorekkaasta villihevosesta klassikoksi Ford lisää tuontimalleja Eurooppaan, olisiko luvassa jopa F-150? Ford-johtaja: emme sano ei Kaupunkimaasturi ja pakettiauto risteytyvät: Ford Transit saa Trail ja Active -mallit Koeajo: Ford Transit Custom Van Trail on maastomeikattu pakettiauto, mutta sen saa vain etuvetomanuaalina Koristeellisempi pick-up -erikoiserä: Ford Ranger Thunder Maistiainen: tiettömille teille – Ford Ranger Raptor Mustangin V8 vihdoin Ford Ranger Raptoriin – mutta vain Australiassa Koeajo: Ford Transit Van Trail AWD – kun hyötyajoneuvosta tehtiin pakumaasturi Lue lisää Kaikki artikkelit 10.6.2026 Kuluttajat Autoilija pysäköi väärälle alueelle muutaman metrin päähän oikeasta – pysäköinti oli maksettu, valvontamaksuja kertyi silti kolme 9.6.2026 Ajoneuvot Tässä on tuore Bentley Flying Spur – 680 hevosvoimaa tehoa ja 29 000 euroa kaiuttimia 8.6.2026 Ajoneuvot Syynissä 1970–80-luvun huippuauto Mercedes-Benz 240 D – millaiset turvaratkaisut ja miten sujuu käyttö? 8.6.2026 Uutinen MG:n Euroopan valloitus jatkuu voimakkaana – 200 miljoonan euron tehdas Espanjaan 7.6.2026 Sähköautot Hyundai Ioniq 6 N on nyt hinnoiteltu – vain yksi vaihtoehto tekee valinnasta helpon 6.6.2026 Ajoneuvot Volkswagen ID. Polo: kakkosauto vai sittenkin jopa ykkösauto? 6.6.2026 Matkailu Podetko matkakuumetta, mutta määränpää on hukassa? – Matkahuollolla on ratkaisu 5.6.2026 Ajoneuvot Nash Metropolitan on niin ihana, ettei sille raaski suuttua, vaikka se on välillä pirullisen itsepäinen – koeajo 5.6.2026 Uutinen Puolen miljoonan euron supersähköauto jäi haaveeksi – suomalaisen Tritiumin taustayhtiö hakeutui konkurssiin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 10.6.2026 Kuluttajat Autoilija pysäköi väärälle alueelle muutaman metrin päähän oikeasta – pysäköinti oli maksettu, valvontamaksuja kertyi silti kolme 9.6.2026 Laivat M/S Silja Serenade, merentutkimusalus vuodesta 1998 - ottaa 3 000 tieteellistä merivesinäytettä jokaisella matkallaan 10.6.2026 Koeajo Koeajo: Peugeot 308 SW GT – uusi tekniikka tekee tyylikkäästä farmarista vakuuttavamman 10.6.2026 Viikon arkistopoiminto Mamma mia! - yhtye, joka toi Ruotsiin Scaniaakin enemmän verotuloja, valitsi alleen saksalaisia menopelejä 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 3.6.2026 Liikenne Onko tässä Suomen sekavin liikenneympyrä? 6.6.2026 Huutokauppahelmet Kimi Räikkösen signeeraama, 38 kilometriä ajettu Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio Racing Edition n:o 1/35 - Huutokauppahelmet 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km