27.11.2021 Ajoneuvot Uusi Ford Ranger ottaa isosiskostaan mallia, eikä vain ulkonäöllisesti Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Euroopan myydyin avolava siirtyy viidenteen sukupolveensa. Suureellisemmaksi käyneeseen ulkomuotoon mahtuu nyt enemmän hyötytilaa ja tekniikkaa. Ainoa Euroopassa myytävä Ford-avolava on todellakin maanosamme myydyin luokassaan, sillä se on juuri täräyttänyt pöytään 39,9 prosentin markkinaosuuden tammikuun ja syyskuun välisenä aikana. Voisi todeta, että siltä pohjalta on kohtuullisen hyvä jatkaa. Aivan hetimiten uutuus ei kuitenkaan ole tänne saakka tulossa, sillä ensimmäiset asiakastoimitukset alkavat vasta vuonna 2023. Näin siis Euroopassa, mutta Australia, jossa auto on tosiasiallisesti suunniteltu, tulee saamaan omansa jo aikaisemmin. Sikäläisillä markkinoilla saman uudistuksen läpikäy pian myös Rangerin umpikorinen suv-sisar, Everest. Rangereita valmistetaan edelleen kahdessa paikassa, Thaimaassa ja Etelä-Afrikassa. Auton nähdessään kiinnittyy todennäköisesti kaikilla ihka ensimmäinen huomio muhkeampaan ja särmikkäämpään etufaҫadeen, ja siinä erityisesti ajovaloihin. Umpiot ovat kasvaneet, ja saaneet pohjoisamerikkalaisista Maverickista ja F-150:stä tutut, hallitsevat C-kuviot. Maskista on tehty avoimempi paremman jäähdytyksen nimissä, mikä on tarpeen erityisesti silloin, kun moottori joutuu äärimmilleen. Muilta osin uutuus on helposti tunnistettavissa Rangeriksi, olkoonkin niin, että auto on leventynyt 5 senttimetrin verran lavan käytettävyyden nimissä, ja sen etuylitys on pienentynyt saman verran maasto-ominaisuuksien viilaamiseksi, mikä taas on samalla venyttänyt akseliväliä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Diesel jatkossakin kulmakivenä Rangerin käyttötarkoitusta ajatellen on ehdottoman selvää, että dieselmoottorit hallitsevat sen nokalla. Näin on muun muassa kustannuksellisista sekä vääntömomentillisista syistä. Isontuneen keulan alle mahtuu paremmin upouusi voimanlähde, nimittäin 3 litran diesel-V6. 2-litraisen dieselrivinelosen saa joko yhdellä tai kahdella turboahtimella ryyditettynä. Pohjoisamerikkalaiset saavat hekin haluamansa, mikä tarkoittaa 2,3-litraista ahdettua EcoBoost -bensiiniä 10-portaiseen automaattiin yhdistettynä. Muidenkin käyttövoimatekniikoiden käyttöönotosta mainitaan lehdistötiedotteessa vähän puolihuolimattomasti, mutta ainakin toistaiseksi sähköautoallergikot voivat hengittää vapaasti. Moottorien jatkeeksi Rangeriin tarjotaan kahta erilaista nelivetojärjestelmää. On sähköisesti päälle kytkeytyvää ”shift-on-the-fly” -nelivetoa sekä jatkuvaa nelivetoa. Ranger XL on puhdas työkalu. Se ei pahemmin kaihda kolhujakaan. Ideoita sieltä ja täältä Ranger kätkee sisäänsä uuden, modernimman ohjaamon, joka on saanut Fordin uusimmat, Focuksenkin päivityksen yhteydessä nähdyt teknologiat. Keskellä kojelautaa möllöttää joko 10,1- tai 12-tuumainen monitoiminäyttö. Käyttöjärjestelmähän on nykyään nimeltään SYNC 4, se tulee monipuolisten liitettävyysominaisuuksien kera, ja siihen on keskitetty iso määrä toimintoja. Auton hallintaa niin pöheikössä kuin parkkihallissa helpotetaan liudalla avustimia, mukaan lukien 360 asteen kameralla. Tältä näyttää Ranger Wildtrakin hytissä. Tuliterästä mallista on tuoreeltaan julkaistu ympäri maailmaa kuvia ainoastaan australialaisittain/eteläafrikkalaisittain oikeanpuoleisella ohjauksella varustettuna, sillä mallia ollaan ensi alkuun suuntaamassa sinne. Innovaatioissa sitä toista ääripäätä edustaa hyvinkin kirjaimellisesti takalaita, johon on lainattu toimintoja F-150:stä. Siitä saa sopivasti tehtyä työtason viivoittimineen ja puristimineen. Auton levennyttyä ratkaisevat viisi senttiä mahtuu lavalle nyt täysikokoinen kuormalava. Käytännöllisemmän muovisen kaukalon omaavan lavan käytettävyyttä on parannettu myös tilanjakamisratkaisujen muodossa, sen valaistus on kohentunut, ja tästä eteenpäin sinne ei kiivetä takarenkaan kautta, vaan renkaan taakse sijoitettuun askelmaan tukeutuen. Omaa Rangeriaan on mahdollisuus räätälöidä jo heti tehtaalta käsin omiin tarpeisiin sopivaksi. Sitä varten tarjolla on yli 150 erilaista tarviketta. Uusi Ford Ranger toimii samalla yhteistyön pohjana Volkswagenin kanssa, joten seuraavan polven Amarokin kaikuja voi bongata jo nyt täältä. Lähde ja kuvat: Ford Teksti: Benjamin Helander Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lisää aiheesta Koeajo: Ford Ranger Raptor kääntää surkeat tiet iloksi Alkuperäinen Ford Bronco kasvoi nuorekkaasta villihevosesta klassikoksi Ford lisää tuontimalleja Eurooppaan, olisiko luvassa jopa F-150? Ford-johtaja: emme sano ei Kaupunkimaasturi ja pakettiauto risteytyvät: Ford Transit saa Trail ja Active -mallit Koeajo: Ford Transit Custom Van Trail on maastomeikattu pakettiauto, mutta sen saa vain etuvetomanuaalina Koristeellisempi pick-up -erikoiserä: Ford Ranger Thunder Maistiainen: tiettömille teille – Ford Ranger Raptor Mustangin V8 vihdoin Ford Ranger Raptoriin – mutta vain Australiassa Koeajo: Ford Transit Van Trail AWD – kun hyötyajoneuvosta tehtiin pakumaasturi Lue lisää Kaikki artikkelit 19.4.2026 Ajoneuvot Dramaattinen Rolls-Royce Project Nightingale – miljoonien arvoinen taideteos pyörillä, nimetty työntekijöiden asunnon mukaan 17.4.2026 Ajoneuvot Maistiainen: BYD Atto 3 Evo – voidaanko tosiaankaan puhua pelkästä faceliftistä, jos aiemmin etuvetoinen auto on muuttunut taka- tai nelivetoiseksi? 15.4.2026 Ajoneuvot Kaupunkimaistiainen: BYD Atto 2 – ainakin varustelistan ruksiminen ja parkkeeraus on tehty helpoksi 15.4.2026 Ajoneuvot Porsche 911 GT3 S/C – miltä kuulostaisi 510 hevosvoimaa yhdistettynä manuaalivaihteistoon ja kyllä, rättikattoon? 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 15.4.2026 Uutinen Kuinka paljon Kioja mahtuu pieneen Pohjoismaahan? Kia Seltos on hybridiauto, joka tarjoaa sähköautoista tuttuja ominaisuuksia 15.4.2026 Uutinen Lähes puoli miljoonaa harrasteajoneuvoa – Moottori kokosi kokonaiskuvan suomalaisille ilmiselvästä harrastuksesta 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 18.4.2026 Koeajo 2222 kilometriä sähköllä – tällaiseen sähköautojen uusi sukupolvi pystyy 18.4.2026 Lentokoneet Planeetan kahden suurimman lentoyhtiön yhdistymistä on nyt väläytetty - tuloksena olisi ylijättiläinen 2 800 lentokoneella ja yhteensä 200 vuoden historialla 19.4.2026 Ajatuksia autoista Euroopassa ei hyvä heilu, jos kiinalaiset koskaan lukevat Dacian ja Škodan pelikirjaa 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin