24.8.2019

Valtteri Bottas: ”F1-auto on älyttömän herkkä ajettava”

Kesäloma Suomen suvessa kuuluu F1-tähtemme vuotuisiin rituaaleihin. Moottorin haastattelussa Valtteri Bottas paljastaa muun muassa, että hänet nähdään varmuudella Formula ykkösissä myös ensi kaudella.

Mercedeksen pikkubussista hypähtää sporttishortseihin pukeutunut ja treenatun oloinen hahmo. Kädenpuristus on tanakka, ilme keskittynyt mutta olemus hyväntuulinen. Valtteri Bottas vaikuttaa nauttivan vajaat neljä viikkoa kestävästä kesälomastaan, jota koko F1-sirkus viettää Unkarin ja Belgian GP-kilpailujen välissä.

Pelkkää laiskottelua ei Bottaksen loma sentään sisällä. Nytkin ollaan Lahden ja Nastolan Pajulahdessa, missä F1-tähtemme valmistautuu omaan urheilutapahtumaansa, seuraavana päivänä kisattavaan Valtteri Bottas Duathloniin.

Kolmiosaista kilpailua, jonka aikuisten sarja sisältää viiden kilometrin juoksun, 20 kilometrin maastopyöräilyn ja päälle vielä kolmen kilometrin juoksuosuuden, odotellessa on aikaa vastata muutamaan päivänpolttavaan kysymykseen.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Enemmän hauskanpitoa

Bottas lähti F1-kauteen 2019 kuin uudestisyntyneenä. Heti avauskisassa Australian GP:ssä ropsahtivat tilille maksimipisteet voiton sekä nopeimman kierrosajan myötä. Viime kauden ajoittaiset heikot tulokset olivat hetkessä kuin muisto vain.

Mitä ihmettä teit talvella, että sait niin hyvän moodin päälle? Melbournessa nähtiin ihan eri mies…

Valtteri naurahtaa kysymykselle, mutta vakavoituu pian.

– Täytyy sanoa, että kävin viime kauden jälkeen henkisesti aika syvällä. Koko laji otti päähän, ja kesti kauan ennen kuin sain sellaisen fiiliksen, että tuleva kausi alkoi taas kiinnostaa, Bottas luonnehtii yllättävänkin avoimesti.

Käännekohta tapahtui hänen mukaansa tammikuun alussa.

– Tuli vain yhtäkkiä sellainen fiilis, että kyllä mä pystyn tähän ja haluan tätä, ja on parempi laittaa kaikki peliin. Sitten katsottiin valmentajan kanssa kaikki suunnitelmat läpi matkustamisesta ja treeneistä lähtien, ja myös kaikki jutut mitä teen kisojen välissä, Bottas paljastaa.

Uudenlaisen menestyksen takana tuntuukin olevan juuri lajista, ja myös sen ulkopuolisista asioista, nauttiminen.

– Mentaliteetti oli vähän sellainen enemmän hällä väliä -tyylinen, eli lähdettiin vain ajamaan täysillä ja pitämään hauskaa. Tietenkin olen suorittanut ne treenit mitkä pitää fyysisesti tehdä, mutta muuten olen tehnyt kauteen valmistautumisessa ja kisojen välissä paljon enemmän vain haluamiani juttuja, ja esimerkiksi ralli oli yksi niistä, Bottas viittaa tammikuussa ajamaansa Arctic Lapland Rallyyn, johon hän osallistui menestyksekkäästi Ford Fiesta WRC:llä yhdessä Marcus Grönholmin ex-kartanlukija Timo Rautiaisen kanssa.

Renkaiden säästäminen avaimena

Helppoa ei F1-kuljettajan elämä silti ole, kun puhutaan siitä päätyöstä eli kierrosaikojen minimoimisesta ja kisatulosten maksimoimisesta. Etenkään Mercedeksen kaltaisessa, tämän hetken parhaassa tallissa.

Bottas voitti vielä kauden neljännen kisan Azerbaidzhanin GP:n, mutta ykköstiloja ei ole sen jälkeen herunut, kun taas tallitoveri, viisinkertainen maailmanmestari Lewis Hamilton on ehtinyt ennen kesätaukoa voittaa peräti kahdeksan kertaa.

Niinpä Hamilton johtaa MM-sarjaa 250 pisteellä kakkosena olevan Bottaksen 188 pisteeseen nähden. Niskaan hengittää jo Red Bullilla erinomaista kautta ajava ja Valtterin lailla kaksi voittoa napannut Max Verstappen 181 pisteellään.

Valtteri Bottas Baku
Valtteri Bottas Azerbaidžanin Grand Prixissa.

Aika-ajotuloksiin pitää ainakin olla tyytyväinen – onhan Bottas pystynyt päihittämään Hamiltonin viisi kertaa kaikkiaan 12:ssa aika-ajossa – mutta miten Lewis voitetaan kauden yhdeksässä jäljellä olevassa kilpailussa?

– Aika-ajoissa olemme olleet tosi tasaisia, mutta tietyt kilpailut ovat Lewisin vahvuus. Hän pystyy ajamaan kisan läpi lujaa ja pitämään samalla renkaat hyvässä kunnossa. Se puoli on minullakin kehittynyt koko ajan, ja joissakin kisoissa olen pystynyt samaan tai olemaan parempikin, mutta keskiarvoltaan Lewis on ollut edellä. Sen kanssa joudun vielä työskentelemään, Valtteri analysoi.

Varasuunnitelma(t) olemassa

Ja vaikka Bottaksen kuluvaa kautta ei voi kutsua mitenkään epäonnistuneeksi – tilillä on edellä mainittujen kahden voiton lisäksi muun muassa viisi kakkossijaa – ensi kauden tallipaikka Mercedeksellä on silti uhattuna.

Tähtimerkin tallipäällikkö Toto Wolff on ilmoittanut, että ratkaisu seuraavan kauden toisesta kuljettajasta tehdään Bottaksen ja nuoren ranskalaisen, välivuotta tällä hetkellä viettävän Esteban Oconin välillä.

Ydinasia suomalaisyleisön kannalta on se, nähdäänkö ensi kaudellakin kaksi suomalaista – siis Valtteri sekä Alfa Romeolla hyvän pistepotin tähän mennessä kerännyt Kimi Räikkönen.

On siis kysyttävä Bottakselta suoraan: jos Mercedes ei toteudu, pysytkö ykkösissä?

– Joo, kyllä, ensi vuonna ajetaan Formula ykkösissä, se on ihan varma.

Eli varasuunnitelma on olemassa?

– Joo, yksi tai kaksi, Valtteri vastaa paljonpuhuvasti.

Tallien nimiä ei tässä yhteydessä luonnollisesti mainita, mutta kun katsotaan vapaita F1-paikkoja, looginen jatko voisi löytyä esimerkiksi Renaultin tehdastallista tunnetusti lahjakkaan ja ensi vuoden sopimuksensa jo vahvistaneen Daniel Ricciardon viereltä.

Myöskin Red Bullilla ja Alfa Romeolla toinen kuskipaikka kaudelle 2020 on toistaiseksi vahvistamatta. ”Musikaalisen tuolileikin” täydentävät Toro Rosso-, Haas-, Racing Point- ja Williams-tallit, jotka eivät vielä ole kuljettajiaan kertoneet.

Toisaalta viime hetken huhuissa Renaultille ollaan asettamassa juuri Oconia, joten lopullisesti puheet laantuvat vasta tallien virallisten ilmoitusten jälkeen – kuten niin monesti edelliskausinakin on tapahtunut.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

F1-auto reagoi saman tien

Mutta eipä mennä vielä asioiden edelle. Ainakin loppukauden Bottas ajaa visusti Mercedeksellä, ja autoja arvostelevana mediana meitä kiinnostaa erityisesti se, miltä Valtterin työkalu tuntuu ajaa.

Siis: kuinka yliherkkä F1-auto on ohjattavuudeltaan, jos sitä vertaa esimerkiksi johonkin sportti-mersuun – jollaisista Valtterilla löytyy kokemusta siviilielämän puolelta? Pitääkö kilpuria ajaa ihan millintarkasti?

– Joo, nimenomaan pitää, se on älyttömän herkkä. On tavallaan hauskaa hypätä formulasta henkilöautoon, jossa kaikki tuntuu tapahtuvan niin hitaasti: kun käännät, pitää odottaa ennen kuin jotain tapahtuu. F1-auto reagoi saman tien kaikkeen, eli se on sillä tavalla todella reaktiivinen, Bottas kuvailee samalla kun kädet nousevat kello kymmenen ja kaksi -asentoon virtuaalista ohjauspyörää kääntelemään.

Valtteri Bottas Unkarin GP
Bottas Unkarin GP:n varikkosuoralla.

Toinen kiinnostava asia, jota ei tyhjentävästi tiedä kuin Formula 1 -kuljettaja itse, ovat eri kuskien väliset ajotyylit. Nämähän tuntuvat välittyvän lajia pitkään seuranneelle aina kotikatsomoihin asti.

Kun kisaat rinta rinnan esimerkiksi Hamiltonin, Verstappenin tai Sebastian Vettelin kanssa, tunnistaako siinä kuskien erot – eli ajatko heitä vastaan eri tavoin riippuen siitä, kuka vierellä on?

– No joo, tiettyjen kuskien kanssa joutuu ehkä jättämään vähän pelivaraa. Tietenkin tiimikaverin kanssa on vähän eri juttu, eli siinä yrittää yleensä välttää kolarointia. Mutta kyllä kuskeista huomaa eron, jokainen käyttäytyy kisatilanteessa eri tavalla.

Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Jari Saarentaus ja Mercedes-AMG

Luetuimmat