1.3.2023 Ajoneuvot Volkswagen ID.3 uudistuu: ”menimme ehkä liian pitkälle futuristisuuden kanssa” Teksti Eetu Kokkonen Kuva Eetu Kokkonen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Volkswagen ID.3 on edennyt siihen ikään, että on kasvojenkohotuksen aika. Keulan muokkaamisen lisäksi muutoksia on tehty muun muassa sisustaan ja ohjelmistoon. Vuonna 2020 Volkswagen sai esiteltyä useaan otteeseen lykkääntyneen Volkswagen ID.3:n. Auto oli ensimmäinen Volkswagen-ryhmän varta vasten sähköautoja suunnitellulle MEB-perusrakenteelle valmistunut tuote. Tältä Volkswagen ID.3 näytti ennen kasvojenkohotusta. Autosta on ollut Moottorin koeajossa parikin eri versiota, ja sen lisäksi malli oli Moottorin puolen vuoden käyttötestissä. Luettelon kattavista käyttötestikokemuksista löydät tästä linkistä. Puskurin muodot ovat hieman aiempaa vihaisemmat. Nyt on kuitenkin kevyen päivityksen aika. Luonnollisesti MEB-pohjaisista autoista ensimmäisenä uudistusvuorossa on juuri pioneeri-ID.3. ID.3:n kohkattiin ennen julkistusta olevan ikään kuin Kuplan ja Golfin seuraaja, eli sitä yritettiin mainostaa ikonina jo ennen sen ilmestymistä. Ehkä tämä kasasi paineita myös Volkswagenin työntekijöille, sillä Volkswagenin edustaja tunnustaa nyt, että ID.3:n kanssa oli joiltain osin irroiteltu ehkä enemmän kuin olisi ollut tarve. Puskurin lisäksi konepelti on muotoiltu uusiksi. – Menimme ehkä liian pitkälle futuristisuuden kanssa, mutta nyt olemme takaisin siinä pisteessä mitä Volkswagenin asiakkaat todennäköisesti haluavat. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy ”Iloinen, muttei lapsellinen” Auton ulkoiset muutokset ovat selkeitä. Etupuskuri on saanut uuden, aiempaa terävämmän ilmeen. Volkswagenin edustaja kuvailee keulan yhä hymyilevän, mutta ei aivan yhtä maireasti kuin ennen kasvojenkohotusta. Myös konepelti on muotoiltu uusiksi, ja siitä on poistettu tuulilasiin asti yltänyt musta koroke. Lopputulemana on yksinkertaisempi, aggressiivisempi ja muuhun mallistoon paremmin sopeutuvat kasvot. Kylkilinjaan ei ole koskettu, mutta etulokasuojassa sijainnut mallitarkennuksen kertonut (esim. Pro S) merkki on jätetty pois puhtaamman ja "aikuisemman" kokonaisuuden saavuttamiseksi. Auton takaosaan muutoksia ei ole juuri tehty. Kasvojenkohotus toi mukanaan mm. oliivinvihreän ulkovärin ja uudenlaiset vanteet. Kasvojenkohotuksen yhteydessä esiteltiin myös uusi tumma oliivinvihreä väri, joka näyttää hyvin erilaiselle riippuen vallitsevasta valosta. Muovisuuden piilottamista Suurimmat Volkswagen ID.3:n moitteet on keskittyneet kuitenkin auton sisäpuolelle. Auton sisustan materiaalit eivät ole miellyttäneet mittapuut useaan otteeseen määrittäneeseen Golfiin tottuneita, tietoviihdejärjestelmä on ollut tönkkö ja etenkin ensimmäisellä ohjelmistoversiolla heikosti toimiva. Volkswagen kertoo kuunnelleensa kuluttajia uudistuksia suunnitellessa. Päivityksen myötä ovipaneeleissa on enemmän pehmustetta, kuten myös esimerkiksi kojelaudassa. Muutokset näkyvät selvästi ainakin esillä olevissa korkeamman pään varustelulla ryyditetyissä malleissa. Oviin asennettu verhoilu tuntuu laadukkaalle, ja vaikutelma ämpärimuovilla kuorrutetusta kokonaisuudesta ei ole lainkaan niin vahva kuin esimerkiksi Moottorin käyttötestiyksilössä. Golfin tasolle ID.3 ei kuitenkaan sisustan viihtyvyydessä ja laadun tunnussa yllä vieläkään. Myös etuistuinten kyynärnojia kerrotaan kasvatetun, mutta ainakaan pikaisella kokeilulla niissä ei tunnu juuri parannusta edeltäjään. Tietoviihdejärjestelmän näyttö on jatkossa aina 12-tuumainen, kun ennen se oli kaksi tuumaa pienempi. Mittaristo pysyy samanlaisena, eikä sille ole jatkossakaan vaihtoehtoja esimerkiksi lisävarusteluettelon puolella. Myöskään ratin kehnoihin hipaisupainikkeisiin ei ole tehty muutoksia. Hipaisukytkimet saavat kaivatun taustavalaistuksen vasta vuonna 2024. Lisää muutosta sisustassa tapahtuu vuoden 2024 puolivälin tienoilla, kun tietoviihdejärjestelmä menee perusteellisemmin uusiksi. Samassa yhteydessä kojelaudan hipaisukytkimet saavat kaivatun taustavalaistuksen, jonka pitäisi vähentää vahinkopainallusten määrää. Samassa yhteydessä nyt mittariston kylkeen sijoitettu vaihteenvalitsin siirtyy ID.Buzzin tapaan oikeanpuoleiseen viikseen. Jatkossa Volkswagenin ohjelmisto tukee myös ”functions on demand” -toimintoja. Suomeksi tämä tarkoittaa, että valmistaja voi ryhtyä eräiden kilpailijoidensa tapaan nyhtämään esimerkiksi kuukausi- tai kertaperusteista maksua navigointijärjestelmästä, kaksialueisesta ilmastoinnista, tai miksei vaikka penkinlämmittimistä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ei voimalinjamuutoksia Sähkövoimalinjan ostalta muutoksia ei ole tehty. Akkuvaihtoehdot ovat jatkossakin 58 kWh ja 77 kWh, ja WLTP-toimintamatkat näille on 426 ja 546 kilometriä. Pienempiakkuinen ottaa parhaillaan vastaan 120 kilowatin lataustehoa, ja isompiakkuinen 50 kW enemmän. Sen sijaan varustetasoja on uusittu, ja ne kantavat jatkossa nimiä Business, Business Plus ja Business Max. Jatkossa ID.3:a tullaan valmistamaan myös nykyisten Zwickaun ja Dresdenin lisäksi Wolfsburgin päätehtaalla. Uudistetun mallin hinnat ja lisävarusteluettelot julkaistaan huhtikuussa. Ensimmäisten kasvojenkohotuksen kokeneiden mallien odotetaan saapuvan Suomeen alkukesästä 2023. Teksti ja kuvat: Eetu Kokkonen Lisää aiheesta Ajatuksia autoista: Hipaisukytkimet koituvat vielä turmioksemme Ajatuksia autoista: ID.3:sta piti tulla synninpäästöauto, Volkswagen pakotti sen ikoniksi Koeajo: Volkswagen ID.3 -sähköauto on lupaava prototyyppi, jota kannattaa odottaa vielä hetki Moottorin käyttötestissä Volkswagen ID.3 – onko siitä kansanautoksi? Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 21.9.2026 Liikennepolitiikka Helsinki on päivittänyt ajoneuvo- ja kuljetushankintojensa ympäristökriteerit – jatkossa lähes kaiken on liikuttava sähköllä 19.9.2026 Koeajo Koeajo: Škoda Epiq on valmistajansa iskulauseen veroinen tuote 18.9.2026 Sähköautot Kuka saa korjata käytetyn sähköauton ajoakkuja – ja koska akku muuttuu jätteeksi? 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 17.9.2026 Sähköautot Uusi Audi A2 e-tron -sähköautomalli markkinoille 16.9.2026 Sähköautot Toisinto 76 vuoden takaa – Volkswagenin ID.Polot luovutettiin omistajilleen Senaatintorilla 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se ei pysty Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 21.9.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Museorekisteröity Volkswagen Passat 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 16.9.2026 Liikenneturvallisuus Poliisin ennakkovaroitus ei auttanut – autoilijat vastasivat Suomen ennätyksellä: Kehä I:llä 1241 välähdystä neljään tuntiin 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?