29.5.2021 Ajoneuvot Koeajo: BMW iX3 – baijerilaisten toinen sähköauto on huomattavasti ensimmäistä tavallisempi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ennätti kulua lähes kymmenen vuotta i3:n esittelystä, kun BMW palasi sähköautojen pariin. BMW iX3 huokuukin myöhässä tehtyjen kotitehtävien tunnetta. Hyvää: kulutus, tavallisuus. Huonoa: ajettavuus, kunnianhimottomuus. On vaikea uskoa, että BMW iX3 on vasta toinen baijerilaisten rakentama täyssähköauto. Konseptina vuonna 2011 esitelty ja jo 2013 tuotantoon päätynyt BMW i3 toimi pitkään sinivalkoisen merkin tulevaisuuden lähettiläänä, mutta nyt automaailman sähköistymisessä ollaan yleisesti edetty erikoismalleista perusmallien sähköistämiseen. Vielä nytkin ihmetyttää, että autot julkaistiin tässä järjestyksessä. BMW i3 toi hiilikuidun sarjatuotantokoriin, toteutti takaovet kaapparimallisina ja raikasti sisustaa uusilla muodoilla sekä materiaaleilla. BMW iX3 sen sijaan on tasaisen tuttu X3, mutta isolla akulla ja takavedolla varustettuna. Ulkoisesti sähköversion erottaa mystisistä i-kiduksista, peitetystä munuaismaskista ja aerodynaamisemmista vanteista, joilla tavoitellaan 10 kilometrin lisämatkaa akullista kohti. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kiinasta käsin BMW iX3:n syntyyn on vaikuttanut omalta osaltaan Kiina, ja malli tehdäänkin Dadongin tehtaalla Kiinan koillisosassa. Taka-akselille sijoitettu sähkömoottori on BMW:n omassa kirjanpidossa viidennen sukupolven suunnittelua, mikä tarkoittaa vapautta harvinaisista maametalleista. Uusi moottorin, voimansiirron ja elektroniikan yhdistävä voimayksikkö on myös kustannustehokkaampi. Moottori nipistää hiukan takatiloista, mutta keulalla ei ole myöskään tavaratilaa. Lattiaan sijoitetun akun koko on 80 kilowattituntia, minkä ansiosta iX3 on saanut 460 kilometrin toimintamatkan yhdistetyllä WLTP-syklillä mitattuna. Pikalatauksen huipputeho on 150 kW, joten 0–80 prosentin lataus sujuu noin 35 minuutissa. Type 2 -lataus hoituu kolmivaiheisesti 11 kW:n teholla, joten parhaimmillaan akun saa täyteen kahdeksassa tunnissa. Koeajoaikana auto osoitti ainakin kehäteiden ja valtaväylien vaeltajana pysyttelevänsä WLTP-kulutuksen tuntumassa, joten myös akullisella saavutettava kilometrimäärä pysyi komeasti 400:n paremmalla puolella. Lämpöpumppu auttaa energiatehokkuudessa. Muuten lötkö X3 Pitkäliikkeinen kaasupoljin saa iX3:n tuntumaan aluksi uneliaalta, mutta voimakkaampi painallus herättää 210 kilowatin voimavarat. Tuolloin tulee kiusallisesti ilmi, että alustainsinööreillä ei ole ollut paras päivä painavan katumaasturin ajo-ominaisuuksia säädettäessä. Adaptiivinen M-alusta on töyssyissä pintanapakka ja horjahtelee epämääräisesti kiihdytettäessä, eikä ohjauksella ole mitään tietoa auton tekemisistä. Jarrutuntumassa ei sinänsä ole valittamista, mutta BMW:n lataushybrideistä tuttu kamerapohjainen mukautuva energian talteenotto tekee jokaisesta moottorijarrutuksesta jännittävästi nykivän kokemuksen. Kiinteä asetus on suositeltavampi vaihtoehto. Muuten iX3 on juuri niin kuin X3, mikä on varmasti myös merkin nykyomistajille plussaa. Muutamat valikkoratkaisut ovat huonontuneet, mutta iDrive pitää vielä pintansa markkinoiden selkeimpien tietoviihdejärjestelmien joukossa. Digimittaristo ei edelleenkään tarjoa merkittävää muokattavuutta. Edistyksellisen BMW i3:n jälkeen tämä kaikki tuntuu harmittavan välttävältä – aivan kuin iX3 olisi koottu “tämä riittää” -mentaliteetilla. Vuoden 2013 visio 2020-luvusta oli paljon toteutunutta jännittävämpi. Teksti ja kuvat: Aake Kinnunen BMW iX3 Charged Plus Hinta alkaen 75 882 € Koeajetun auton hinta varusteineen 78 406 € Moottori Sähköauto takaveto. Teho 210 kW (286 hv) Akku Akuston energiasisältö teoreettinen/käytössä oleva: 80,0 / 74,0 kWh. Lataus: Type 2 11 kW (3 x 16A, 1 x 32A), CCS 150 kW. Toimintamatka 460 km Kiihtyvyys 0–100 km/h 6,8 s Huippunopeus 180 km/h Mitat pituus 4734 mm, leveys 1891 mm, korkeus 1668 mm, akseliväli 2864 mm Vetokyky jarrullinen/ jarruton 750 / 750 kg Euro NCAP 5 tähteä Takuu 2 vuotta, ajoakku 8 vuotta / 160 000 km Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 6.11.2026 Koeajo Renault 4 Plein Sud avaa kattonsa, mikä on sähköautojen joukossa poikkeuksellista 5.11.2026 Koeajo Maistiainen: yli 900 kilometrin toimintamatkan tarjoava BMW i3 kohtaa korkeat odotukset 4.11.2026 Koeajo Volkswagen ID. Polo on erinomainen ja ennen kaikkea tavallinen pikkuauto sähkövoimalinjasta huolimatta 2.11.2026 Koeajo Koeajo: Mitsubishi ASX – tilava pikkuauto olisi pehmeämmällä kyydillä vielä parempi 2.11.2026 Ajoneuvot ID. Cross vai ID. Polo? – Siinä vasta pulma, kun hintaeroa on noin 2 500 euron verran 1.11.2026 Koeajo Koeajo: Polestar 3 sai lisää voltteja, kilowatteja ja laskentatehoa 1.11.2026 Ajoneuvot Tiedätkö, mikä japanilainen auto tunnetaan nimellä Hachi-Roku? – Mallistonsa viimeinen takaveto 1.11.2026 Ajoneuvot Bentley Torcalista tulee lähes varmasti Suomen historian myydyin Bentley-malli – ja myös tavanomaisimman näköinen sellainen 31.10.2026 Ajoneuvot Muistatko nämä kaikki 12 sukupolvea? – Toyota Corolla 60 vuotta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.11.2026 Laivat Titanicin sisaralus Britannic menettää suurimman maailman merien pohjassa makaavan matkustajalaivan hylyn tittelin tasan 110 vuoden jälkeen 5.11.2026 Käyttötesti Johan alkoi käyttötestissä tapahtua! Kia K4 meni etuajassa öljynvaihtoon, ja sitten sekoilimme takaluukun kanssa 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 6.11.2026 Liikenne Toteutuukohan tässä merkinasettajan tarkoitus? 5.11.2026 Koeajo Maistiainen: yli 900 kilometrin toimintamatkan tarjoava BMW i3 kohtaa korkeat odotukset 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 6.11.2026 Laivat Titanicin sisaralus Britannic menettää suurimman maailman merien pohjassa makaavan matkustajalaivan hylyn tittelin tasan 110 vuoden jälkeen 31.10.2026 Huutokauppahelmet David Hasselhoffin kiertue-K.I.T.T. on kertaalleen varastettu ja Interpolin löytämä - yksilö on takuuvarmasti lähempänä alkuperäistä kuin yksikään lukuisista omavalmisteista 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista