Koeajo: Ford Focus ST on automaattifarkku, mutta tuntuu urheiluautolta

Ford Focus ST Wagon 2.3 Ecoboost 280 hv A7 on lapsellisen perheenisän toiveuni. Hyvää: vaivaton voima, urheilullinen luonne, tilat. Huonoa: neliveto kruunaisi kaiken.

Harvoin on koeajon lähtökysymys yhtä ytimekäs: heikentääkö automaattivaihteisto GTI-luokan auton sporttisuutta? Ford Focus ST -mallisto, joka kirmaa eteenpäin luokassaan kookkaan 2,3-litraisen turbonelosen voimin, koostuu nykyään neljästä versiosta: viisiovinen hot hatch tai farmari, molemmat joko manuaalina tai uusimpana myös automaattivaihteistolla varustettuna.

Viimeksi mainittujen yhdistelmä eli itsestään vaihtava farkku muodostaa entistäkin selvemmän kilpailijan Škoda Octavia RS:lle, joka on saanut tähän asti rellestää Focukselta rauhassa DSG-kaksoiskytkinautomaattinsa turvin.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Aidosti sporttinen

Yhtä ytimekkään vastauksen alkukysymykseen voi paljastaa jo nyt. Ei heikennä, mutta tekee autosta vieläkin käyttökelpoisemman jokapäiväiseen riemuajoon.

Emme käyneet automaatti-ST:n kanssa moottoriradalla, mutta siviililiikenteessä manuaalivaihteistoa ei kerta kaikkiaan kaipaa, sen verran välitöntä voimantuotto näilläkin eväillä on. Kaasupolkimen vaste on etenkin sporttisimmassa ajotilassa liki kilpa-automaisen nykivä, ja auto terästäytyy tällöin kauttaaltaan muutenkin, mutta luonne on myös rauhallisemmassa moodissa riittävän menevä.

Aivan kuten manuaalivaihteinen versionsa, myös automaatti-ST tuntuu niin pitkälle urheiluautolta kuin vain alemman keskiluokan farkkukuosissa suinkin voi. Vauhtimaailma koostuu kuppipenkeistä, 280 hevosvoimasta, murisevasta äänimaailmasta, kovasta alustasta ja kiihdytyksissä vetelevästä ohjauksesta – ihanaa.

Jotain toivomistakin

Ohjaustuntuma sinänsä ei ole suorin mahdollinen, mutta linjassa muun auton kanssa. Totta kai alusta nypyttää tasaisellakin tiellä, mutta sen linjan on tällaisen auton ostava jo lähtökohtaisesti valinnut. Sitä paitsi pehmeämpi toteutus riitelisi muuta kokonaisuutta vastaan, eli se siitäkin.

Yhdistettynä erittäin käyttökelpoisiin sisä- ja tavaratiloihin kyseessä on siis lapsellisen perheenisän toiveuni. Ylipäätään ärsyttävyyksiä löytyy vähän, esimerkiksi kojelaudan käyttöliittymä on Škodan vastaavaa selkeämpi eikä melutaso riko korvia. Talvea ajatellen kun saisi vielä voimapakettiin nelivedon, niin ei neljän vuodenajan Suomessa paljon puuttuisi. Ja valitsemalla jonkun muun ulkovärin voi saumattomammin sulautua perusmallien pariin – jos tahtoo.

Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Eetu Kokkonen